Tyhjiä poliisiautoja ammuttiin Kuopiossa, KRP epäilee törkeän henkeen tai terveyteen kohdistuvan rikoksen valmistelua
KRP epäilee poliisin virka-autoihin Kuopion poliisiasemalla kohdistuneesta ampumisesta yhtä henkilöä. Hänet vangittiin maanantaina. Arkistokuva. LEHTIKUVA / Heikki Saukkomaa
Keskusrikospoliisi (KRP) epäilee poliisin virka-autoihin Kuopion poliisiasemalla kohdistuneesta ampumisesta yhtä henkilöä. Hänet vangittiin maanantaina epäiltynä muun muassa törkeän henkeen tai terveyteen kohdistuvan rikoksen valmistelusta, vahingonteosta ja vaaran aiheuttamisesta.
Ampuminen tapahtui torstai-iltana yhdeksän aikaan. Laukaukset osuivat kahteen poliisiautoon, joissa ei ollut sisällä ketään.
Poliisin mukaan tapahtumien kulusta ja mahdollisesta motiivista on saatu hyvä käsitys. Taustalla ei poliisin mukaan ole ollut terroristinen motiivi. Tutkinnan keskeneräisyyden takia yksityiskohtia ei ole mahdollista avata enempää.
Tutkinnanjohtaja Jarkko Timonen sanoo, että epäilty valmistelurikos liittyy poliisiautoihin kohdistuneeseen ampumiseen. Hän ei tässä vaiheessa kommentoi, onko epäillyn tarkoituksena ollut vahingoittaa poliiseja.
uusimmat
Tarinat
Tarinat
Luetuimmat
LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO
Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.
Whatsappilla:
Numeroon 050 3500 245
Toimitus, uutisvihjeet:
010 230 8110
toimitus@karjalainen.fi