play

Työ- ja elinkeinoministeriö päätti pidättää rikoksista epäillyn hallitusneuvoksen virastaan

TEM:n mukaan Soraisen virasta pidättäminen astuu voimaan tiistaina 8.11. tai viimeistään sitten, kun Sorainen saa päätöksen tietoonsa. LEHTIKUVA / Heikki Saukkomaa

TEM:n mukaan Soraisen virasta pidättäminen astuu voimaan tiistaina 8.11. tai viimeistään sitten, kun Sorainen saa päätöksen tietoonsa. LEHTIKUVA / Heikki Saukkomaa

STT-Lehtikuva

Työ- ja elinkeinoministeriö (TEM) on pidättänyt hallitusneuvos Olli Soraisen virastaan rikostutkinnan ajaksi. Keskusrikospoliisi (KRP) epäilee Soraista törkeästä virka-aseman väärinkäytöstä ja törkeästä lahjuksen ottamisesta tutkinnassa, jossa thaimaalaisia marjanpoimijoita epäillään joutuneen ihmiskaupan uhreiksi. Poliisi on kertonut epäilevänsä jutussa myös kahta ihmistä törkeästä ihmiskaupasta.

Sorainen on asianajajansa välityksellä kiistänyt rikosepäilyt STT:lle.

–  Hän kiistää epäilyt törkeästä lahjuksen ottamisesta ja törkeästä virka-aseman väärinkäyttämisestä. Muutoin ei asiaa kommentoida, Soraisen asianajaja Kaarle Niemi kirjoitti STT:lle lokakuun lopussa.

Sorainen oli noin viikon vangittuna tutkinnan vuoksi, ja tutkinnanjohtaja määräsi hänet viime perjantaina vapautettavaksi. Hän on kuitenkin yhä epäiltynä jutussa.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

–  ​​​​​Poliisi on viikon aikana tehnyt tarvittavat kuulemiset. Enää ei ole syytä pitää epäiltyä vangittuna, vaikka rikosepäily ei ole poistunut. Jatkamme esitutkintaa aktiivisesti, sanoi keskusrikospoliisin tutkinnanjohtaja, rikosylikomisario Teemu Mäntyniemi tiedotteessa viime viikolla.

Ministeriö alkoi selvittää pian rikosepäilyn tultua julki

TEM:n mukaan Soraisen virasta pidättäminen astuu voimaan tiistaina 8.11. tai viimeistään sitten, kun Sorainen saa päätöksen tietoonsa. Virkamieslain mukaan virkamies voidaan pidättää rikossyytettä edeltävän tutkinnan ajaksi, jos tutkinnalla voi olla vaikutusta tämän viranhoitoon.

–  Työ- ja elinkeinoministeriö seuraa virkamieslain mukaisesti virantoimituksesta pidättämisen perusteita ja olosuhteiden muututtua asiassa tehdään tarvittaessa uusi päätös, ministeriön maanantaisessa tiedotteessa todetaan.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

Olli Sorainen on toiminut vastuullisena virkamiehenä muun muassa marjalain valmistelussa. Hänellä on myös ollut ministeriössä merkittävä asema työperäisen hyväksikäytön torjunnassa. Ministeriö ilmoitti alkavansa selvittää Soraisen virasta pidättämisen edellytyksiä pian sen jälkeen, kun tieto hänen rikosepäilystään tuli julki.

Marjanpoimijoiden epäillään joutuneen ihmiskaupan uhreiksi

Viranomaiset epäilevät, että Thaimaasta Suomeen tulleita marjanpoimijoita on joutunut ihmiskaupan uhreiksi 2020–2022. Tutkinnan keskiössä on poliisin mukaan pohjoissuomalainen marjanhankintayhtiö ja yhtiö, joka on rekrytoinut poimijoita Thaimaasta Suomeen.

Lahjusepäilyn poliisi on kertonut aiemmin liittyvän siihen, että niiden avulla olisi saatu helpotusta marjanpoimintayritysten viranomaisprosesseissa. Juttua tutkivat poliisi ja rajavartiolaitos.

Mainos alkaa
Mainos päättyy

uusimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Luetuimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO

Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.

whatsApp

Whatsappilla:

Numeroon 050 3500 245

phone

Toimitus, uutisvihjeet:

010 230 8110

email

toimitus@karjalainen.fi