play

Työmatkaliikenne Virosta avautuu – hallitus päättää torstaina rajoitusten keventämisestä Suomen maa- ja merirajoilla

Varsinkin Viro on vedonnut näkyvästi Suomen hallitukseen rajoitusten keventämiseksi. LEHTIKUVA / VESA MOILANEN

Varsinkin Viro on vedonnut näkyvästi Suomen hallitukseen rajoitusten keventämiseksi. LEHTIKUVA / VESA MOILANEN

STT-Lehtikuva

Työmatkaliikenne Suomeen Virosta, Ruotsista ja Norjasta on avautumassa. STT:n tietojen mukaan hallitus päättää rajoitusten keventämisestä maa- ja merirajoilla torstaina ja kevennykset tulevat voimaan viikon vaihtuessa.

Varsinkin Viro on vedonnut näkyvästi Suomen hallitukseen rajoitusten keventämiseksi. Pääministeri Kaja Kallas kirjoitti viime viikolla vieraskynä-kirjoituksessa suoraan pääministeri Sanna Marinille (sd.), jotta neljä ja puoli kuukautta erossa olleet perheet pääsisivät jälleen tapaamaan toisiaan.

Tähän asti Suomeen ovat päässeet maa- tai merireittiä lähinnä vain sellaiset työntekijät, jotka tekevät yhteiskunnan toimivuuden tai huoltovarmuuden kannalta merkittävää työtä.

Lentoliikenteessä työhön liittyvä matkustaminen EU- ja Schengen-maiden välillä sallittiin jo aiemmin.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

Lisää turvallisia maita

STT:n tietojen mukaan hallitus linjaa torstaina valtioneuvoston istunnossa myös, että maahantuloa ei enää rajoiteta täyden rokotussuojan saaneiden osalta. Myös kausityöntekijöiden pääsy Suomeen aiotaan varmistaa työnantajien sitouduttua terveysturvallisuuteen eli esimerkiksi testausten varmistamiseen.

Epidemiatilanteen helpottumisen takia maahantuloa ei enää rajoiteta muutamista maista. Tällaisia uusia maita ennakoidaan tällä hetkellä olevan esimerkiksi Puola, Romania ja Unkari. Rajana on pidetty ilmaantuvuuslukua 25 sataatuhatta ihmistä kohden kahden viikon tarkastelujaksona. Koronatilanne on hyvää vauhtia helpottumassa monissa muissakin maissa.

Lisäksi Venäjältä avataan liikennettä kiinteistöomaisuuden perusteella eli esimerkiksi mökinomistajille. Taustalla on kysymys siitä, voiko valtiolle tulla korvausvelvollisuutta, jos ihmiset eivät pääse huoltamaan omaisuuttaan.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

EU sallii turistien saapumisen USA:sta

Euroopan unioni sallii turistien saapumisen Yhdysvalloista. EU:n jäsenvaltiot ovat sopineet koronaviruksen matkarajoitusten poistamisesta Yhdysvalloista ja seitsemästä muusta maasta tai alueelta saapuvilta.

Matkakiellosta vapautuvat Yhdysvaltain lisäksi Albania, Pohjois-Makedonia, Serbia, Libanon, Taiwan, Macao ja Hongkong. Jo aiemmin EU on vapauttanut matkustuksen esimerkiksi Australiasta ja Japanista.

EU:n jäsenvaltiot voivat kuitenkin edelleen päättää vaatia näiltä alueilta saapuvilta matkustajilta koronatestausta tai karanteeniaikoja.

Mainos alkaa
Mainos päättyy

Pandemian takia EU sulki ulkorajansa maaliskuussa 2020 ei-välttämättömältä matkustukselta.

––––––

Lähteenä myös AFP.

uusimmat

Tarinat

Tarinat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Luetuimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO

Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.

whatsApp

Whatsappilla:

Numeroon 050 3500 245

phone

Toimitus, uutisvihjeet:

010 230 8110

email

toimitus@karjalainen.fi