play

Työpaikoilla vaadittavaa koronapassia vastustava kansalaisaloite etenee eduskuntaan – keräsi 50 000 allekirjoitusta viikossa

Kansalaisaloitteen perusteluissa todetaan, että koronapassin käyttöönotto työpaikoilla jättäisi ihmisiä työelämän ulkopuolelle vasten heidän tahtoaan.  LEHTIKUVA / Markku Ulander

Kansalaisaloitteen perusteluissa todetaan, että koronapassin käyttöönotto työpaikoilla jättäisi ihmisiä työelämän ulkopuolelle vasten heidän tahtoaan. LEHTIKUVA / Markku Ulander

STT-Lehtikuva

Koronapassin käyttöönottoa työpaikoilla vastustava kansalaisaloite etenee eduskunnan käsittelyyn. Aloite on kerännyt eduskuntakäsittelyyn vaadittavat 50  000 kannatusilmoitusta.

Aloitteessa vaaditaan Suomeen lakia, joka estäisi koronapassin ottamisen käyttöön työpaikoilla. Aloitteen perusteluissa todetaan muun muassa, että jokaisella kansalaisella pitäisi olla oikeus työhönsä.

Ei koronapassia työpaikoille -niminen kansalaisaloite keräsi vaadittavat kannatusilmoitukset kasaan noin viikon kuluessa. Aloite on päivätty 7. marraskuuta.

Koronapassia työpaikoilla vastustava kansalaisaloite on viralliselta muodoltaan ehdotus lainvalmisteluun ryhtymisestä. Aloite ei siis sisällä esimerkiksi ehdotuksia varsinaisiksi lakipykäliksi.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

"Työpaikalla ei saa asettaa ketään eriarvoiseksi rokotteen vuoksi"

Kansalaisaloitteen perusteluissa todetaan, että koronapassin käyttöönotto työpaikoilla jättäisi ihmisiä työelämän ulkopuolelle vasten heidän tahtoaan. Lisäksi perusteluissa sanotaan, että koronapassi työpaikoilla ajaisi joitakin ihmisiä ottamaan rokotteen vastentahtoisesti.

Allekirjoittajat haluavat säilyttää ihmisten oman vapaan tahdon heidän terveyttään koskevissa asioissa. Allekirjoittajien mukaan työpaikka ei voi eikä saa asettaa työntekijää eriarvoiseksi rokotteen vuoksi.

Koronapassia voidaan Suomessa toistaiseksi vaatia ravintoloissa ja yleisötilaisuuksissa, jos niihin kohdistuu viranomaisen määräämiä rajoituksia.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

Viimeisimpien tietojen mukaan pääministeri Sanna Marinin (sd.) hallitus pohtii koronapassin laajentamisesta koskemaan myös työpaikkoja.

uusimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO

Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.

phone

Toimitus, uutisvihjeet:

010 230 8110

email

toimitus@karjalainen.fi