play

Esitutkinta VTV:n entisen pääjohtajan Tytti Yli-Viikarin rikosepäilyistä valmistui ja siirtyy syyteharkintaan – "Odotan syyttäjän näkemystä, en ole syyllistynyt virkarikokseen"

Eduskunnan täysistunto irtisanoi Tytti Yli-Viikarin kesäkuun lopulla. LEHTIKUVA / Heikki Saukkomaa

Eduskunnan täysistunto irtisanoi Tytti Yli-Viikarin kesäkuun lopulla. LEHTIKUVA / Heikki Saukkomaa

STT-Lehtikuva

Valtiontalouden tarkastusviraston (VTV) entinen pääjohtaja Tytti Yli-Viikari kiistää edelleen virkarikosepäilyt ja sanoo odottavansa syyttäjän näkemystä asiasta. Yli-Viikari kommentoi keskusrikospoliisin (KRP) esitutkinnan valmistumista STT:lle lyhyesti sähköpostitse.

–  Kuten olen aiemmin todennut, minusta on tärkeää, että voimme Suomessa luottaa siihen, että asiat tutkitaan riippumattomasti ja perusteellisesti. Poliisin ja syyttäjän työ tutkittavana olevien asioiden parissa etenee ja odotan syyttäjän näkemystä. Totean, etten ole syyllistynyt virkarikokseen, hän kirjoitti.

KRP kertoi torstaina saaneensa valmiiksi esitutkinnan Yli-Viikarin rikosepäilyistä. Asia etenee seuraavaksi syyteharkintaan.

Erikoissyyttäjä Mari Mattilan tavoitteena on saada syyteharkinta valmiiksi syyskuun aikana. Yli-Viikaria epäillään törkeästä virka-aseman väärinkäyttämisestä, maksuvälinepetoksesta ja kahdesta virkavelvollisuuden rikkomisesta.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

Epäily törkeästä virka-aseman väärinkäyttämisestä ja virkavelvollisuuden rikkomisesta koskee työsopimusta, jolla VTV:n työntekijälle maksettiin kaksi vuotta palkkaa ilman työvelvoitetta ennen eläkkeelle jäämistä. Sopimuksen tekivät Yli-Viikari ja viraston tuolloinen hallintojohtaja Mikko Koiranen. Myös Koirasta epäillään asiassa samoista rikosnimikkeistä. Hänkin on kiistänyt syyllistyneensä rikoksiin.

Myös Yli-Viikarin lentopisteet tutkinnassa

Poliisitutkinnassa on ollut myös Yli-Viikarin työmatkoilla kertyneiden Finnair Plus -lentopisteiden käyttö. KRP epäilee, että Yli-Viikari on käyttänyt lentopisteitä henkilökohtaisiin tarkoituksiin. Tältä osin häntä epäillään maksuvälinepetoksesta ja virkavelvollisuuden rikkomisesta.

–  Esitutkinnassa on selvitetty henkilön lentopisteiden käyttöä sekä matkustamista ja lentopisteiden käyttöä koskeneita ohjeita ja määräyksiä. Esitutkinnan perusteella on epäiltävissä, että virkamies on käyttänyt virkamatkoista kertyneitä ja näin ollen lähtökohtaisesti työnantajalle kuuluvia lentopisteitä henkilökohtaisiin tarkoituksiin. Lentopisteiden arvon määrittäminen jälkikäteen on tosin osoittautunut jossain määrin tulkinnanvaraiseksi, KRP:n tutkinnanjohtaja Tommi Reen sanoi tiedotteessa.

Mainos alkaa
Mainos päättyy

Yli-Viikari ja sittemmin viraston lakiasiainjohtajaksi siirtynyt Koiranen pidätettiin viroistaan huhtikuussa rikosepäilyjen takia. Kesäkuun lopulla eduskunnan täysistunto irtisanoi Yli-Viikarin. Se katsoi, että luottamus Yli-Viikarin edellytyksiin ja kykyyn toimia VTV:n pääjohtajana oli kokonaisuutena arvioiden romahtanut hänen toimintansa vuoksi.

Yli-Viikari on valittanut virasta pidättämisestään sekä irtisanomisestaan Helsingin hallinto-oikeuteen. Myös Koiranen on valittanut virasta pidättämisestään.

Koiranen: Virkamiehen kanssa tehty sopimus oli virastolle edullisin vaihtoehto

Koiranen kiittää KRP:n esitutkintaa asialliseksi ja sanoo myös odottavansa nyt syyttäjän ratkaisua asiassa.

Mainos alkaa
Mainos päättyy

–  Olen alusta alkaen katsonut, että tästä ylitarkastajan kanssa tehdystä sopimuksesta ei muodostu rikosta – kenellekään ei ole tahallisesti aiheutettu vahinkoa tai pyritty hyötymään, Koiranen sanoi STT:lle.

Koirasen mukaan sopimuksella ylitarkastajan virkasuhde päättyi tämän henkilökohtaiseen eläkeikään, joka oli jonkin verran yli 64 vuotta, kun tämä olisi voinut olla virassa 68-vuotiaaksi. Hänelle ei myöskään maksettu täyttä palkkaa kahdelta vuodelta, vaan puolen vuoden jälkeen palkka putosi 48 prosenttiin, Koiranen korostaa.

–  Siinä haettiin ylitarkastajan pitkän työuran päättymistä sopimuksella, joka oli virastolle taloudellisesti edullisin vaihtoehto ja tämän henkilön työuran päättymisen kannalta myös hänelle hyväksyttävä vaihtoehto, Koiranen sanoi.

Tarkastusvaliokunta: Heikentänyt merkittävästi luottamusta VTV:hen

VTV:n tehtävänä on tarkastaa muun muassa valtion viranomaisten, liikelaitosten ja rahastojen taloudenhoidon laillisuutta ja tarkoituksenmukaisuutta. Eduskunta nimitti Yli-Viikarin viraston johtoon vuoden 2016 alusta alkaen viideksi vuodeksi.

Yli-Viikarin matkustelu oli noussut otsikoihin jo aiemmin. KRP kertoi tutkinnan aloittamisesta sen jälkeen, kun Iltalehti julkaisi tammikuussa jutut VTV:n virkamiehen omituisesta työsopimuksesta sekä Yli-Viikarin lentopisteisiin liittyvistä epäselvyyksistä.

Helmikuussa myös eduskunnan tarkastusvaliokunta aloitti selvityksen VTV:n toiminnasta. Valiokunta katsoi kesäkuussa julkaistussa mietinnössään, että Yli-Viikarin toiminta oli merkittävällä tavalla heikentänyt luottamusta viraston oman taloudenhoidon asianmukaisuuteen ja sisäisen valvonnan toimivuuteen sekä vahingoittanut viraston julkikuvaa.

Yli-Viikari kieltäytyi aiemmin vastaamasta kysymyksiin lentopisteistä

Valiokunta kiinnitti huomiota muun muassa pääjohtajan laskutukseen liitettyjen matka-asiakirjojen puutteisiin ja yksittäisiin laskutusepäselvyyksiin.

Mietinnössä pyrittiin myös selvittämään, miten Yli-Viikari oli käyttänyt virkamatkoilta kertyneitä etupisteitä. Yli-Viikari kieltäytyi vastaamasta valiokunnan kysymyksiin. Hän katsoi, että Finnair Plus -tilin tiedot ovat henkilökohtaisia.

Valiokunta piti Yli-Viikarin vaikenemista valitettavana sekä tarkastusviraston oman toiminnan uskottavuutta horjuttavana.

–  Pääjohtajana hän on lisäksi jättänyt tilanteen selvittämisen julkisuudessa sekä asiasta tiedottamisen alaistensa vastuulle, mietinnössä todettiin.

Virkamiehen työsopimuksen osalta tarkastusvaliokunta viittasi eduskunnan oikeusasiamiehen joulukuiseen ratkaisuun, jossa sopimus todettiin lainvastaiseksi.

uusimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO

Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.

phone

Toimitus, uutisvihjeet:

010 230 8110

email

toimitus@karjalainen.fi