play

Ulkomaalaiset kausityöntekijät hakevat apua konfliktitilanteisiin työnantajan kanssa – "On esimerkiksi väitetty, että lähteminen työpaikasta johtaisi maasta poistamiseen"

Epäselvyydet palkkauksessa ja työnantajan kanssa syntyneet konfliktitilanteet ovat yleisimmät syyt, joiden vuoksi Rikosuhripäivystyksen kausityöntekijöiden neuvontapalveluun on oltu yhteydessä, kerrotaan Rikosuhripäivystyksestä. LEHTIKUVA / Akseli Muraja

Epäselvyydet palkkauksessa ja työnantajan kanssa syntyneet konfliktitilanteet ovat yleisimmät syyt, joiden vuoksi Rikosuhripäivystyksen kausityöntekijöiden neuvontapalveluun on oltu yhteydessä, kerrotaan Rikosuhripäivystyksestä. LEHTIKUVA / Akseli Muraja

STT-Lehtikuva

Epäselvyydet palkkauksessa ja työnantajan kanssa syntyneet konfliktitilanteet ovat yleisimmät syyt, joiden vuoksi Rikosuhripäivystyksen kausityöntekijöiden neuvontapalveluun on oltu yhteydessä, kerrotaan Rikosuhripäivystyksestä.

Ihmiskaupan uhrien auttamistyötä koordinoivan erityisasiantuntijan Pia Marttilan mukaan työntekijöille on esimerkiksi sanottu, että jos he lähtevät pois työpaikasta, heidät poistetaan maasta ja he saavat maahantulokiellon Schengen-alueelle.

Myös huonoista majoitusolosuhteista on tullut yhteydenottoja.

Kausityöntekijälle työpaikan vaihtaminen on nykyisin Marttilan mukaan lakimuutoksen vuoksi aiempaa helpompaa.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

–  Se on koettu työntekijöiden puolelta tosi hyväksi, etteivät he ole niin sidottuja yhteen paikkaan, sanoo Marttila STT:lle.

Kysymyksiä on tullut myös koronaviruksesta.

Työntekijöiltä on tullut yhteydenottoja, että työnteko on aloitettu saman tien maahan saapumisen jälkeen, vaikka työntekijän tulisi olla omaehtoisessa karanteenissa. Suomeen saapuvaa koskeva karanteeni on omaehtoinen, mikä erottaa sen tartuntatautiviranomaisen määräämästä karanteenista.

Vasta maahan saapuneita on myös sekoitettu niiden kanssa, joiden karanteeni on jo loppunut.

Mainos alkaa
Mainos päättyy

Koronalle altistuneet ja tartuntatautiviranomaisen määräämään karanteeniin joutuneet ovat kysyneet, ovatko he oikeutettuja jonkinlaiseen hyvitykseen tulonmenetyksistä.

Marttilan mukaan Suomeen rekisteröitynyt työntekijä voi hakea tartuntapäivärahaa, jos virallinen karanteeni aiheuttaa tulonmenetyksiä.

Pääosa puheluista on tullut venäjän kielellä

Rikosuhripäivystys avasi neuvontapalvelun kausityöntekijöille kesäkuun puolessa välissä. Tänä vuonna aloitettu palvelu on tarkoitettu erityisesti ulkomaalaisille työntekijöille, jotka epäilevät tulleensa hyväksikäytetyiksi.

Mainos alkaa
Mainos päättyy

Marttilan mukaan työ- ja elinkeinoministeriö on toivonut tällaista palvelua, koska Suomeen tulee vuosittain paljon kausityöntekijöitä. Rikosuhripäivystykseen on myös aiempina vuosina tullut kausityöntekijöihin liittyviä yhteydenottoja.

–  Nähtiin tarve venäjänkieliselle palvelulle, koska Ukrainasta tulee niin paljon kausityöntekijöitä, sanoo Marttila.

Marttilan mukaan suurin osa ukrainalaisista puhuu venäjää ja kausityöntekijöitä tulee myös muista maissa, joissa puhutaan venäjää vähintään toisena kielenä.

Venäjän lisäksi puheluihin vastataan englannin, suomen ja ruotsin kielellä. Tarvittaessa apua saa tulkin avulla myös muilla kielillä, ja viestisovelluksissa viestejä voi kirjoittaa millä kielellä tahansa.

Marttilan mukaan puheluita on tullut tähän mennessä noin parikymmentä pääasiassa venäjän kielellä.

Neuvoja annetaan esimerkiksi lainmukaisista työehdoista kuten työajoista ja palkkauksesta, asumis- ja hygieniaolosuhteista sekä oikeusturvasta. Asia voidaan myös ohjata viranomaiselle selvitettäväksi, jos soittaja antaa siihen luvan.

uusimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO

Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.

phone

Toimitus, uutisvihjeet:

010 230 8110

email

toimitus@karjalainen.fi