Ulkoministeriön konsulipäällikkö: Suomeen saattaa jäädä vielä joitain tuhansia venäläisiä, vaikka heidän viisuminsa umpeutuvat
Ulkoministeriön konsulipäällikkö Jussi Tanner mediatilaisuudessa torstaina. LEHTIKUVA / Roni Rekomaa
Suomeen saattaa jäädä vielä joitain tuhansia venäläisiä oleskelemaan vielä sen jälkeen, kun heidän turistiviisuminsa menevät umpeen, arvioi ulkoministeriön konsulipäällikkö Jussi Tanner.
– Viisumi on tarkoitettu lyhytaikaista oleskelua varten. Kun se umpeutuu, henkilön pitää poistua Suomesta, hän sanoo.
Tanner painottaa kuitenkin STT:lle, että kyseessä on arvio.
– Varsinkin tässä liikekannallepanotilanteessa tulee ihmisiä, jotka turistiviisumien umpeutuessa ovat jo Suomessa ja etsivät keinoa jäädä maahan, sanoo Tanner ja jatkaa:
– Kuinka suuri se joukko tulee olemaan, niin siinä on todella monta muuttujaa. – – Suuruusluokka on, että puhutaan tuhansista ihmisistä.
Suomi on päättänyt rajoittaa venäläisten maahanpääsyä. Perjantain vastaisena yönä voimaan astuneella muutoksella pyritään lopettamaan Venäjän kansalaisten matkustaminen turistiviisumeilla Suomeen ja edelleen muihin maihin.
Noin sata tuhatta monikertaviisumia voimassa
Perjantaina puolilta öin voimaan astunut päätös tarkoittaa konsulipäällikkö Tannerin mukaan myös sitä, että Suomi kumoaa turismitarkoituksella myönnetyt monikertaviisumit, joiden nojalla Venäjän kansalaiset yrittävät ylittää rajan.
Monikertaviisumilla tarkoitetaan viisumia, jonka avulla Suomeen on voinut saapua useita kertoja.
Tannerin mukaan monikertaviisumeja on tällä hetkellä voimassa noin sata tuhatta. Määrä tulee pienenemään, koska uusia ei enää juuri myönnetä ja jo myönnetyt viisumit umpeutuvat.
Viisumin umpeuduttua Venäjän kansalaisen pitäisi Tannerin mukaan olla yhteydessä Suomen viranomaisiin, jos tämä haluaa jäädä vielä maahan. Sisäministeriön mukaan Suomesta pitäisi maahan jäämistä varten hakea joko oleskelulupaa tai kansainvälistä suojelua.
Valtioneuvoston torstaina tekemän periaatepäätöksen mukaan Suomeen voi tulla Venäjältä esimerkiksi perhesyistä tai lyhytaikaista työntekoa varten. Suomen rajalla voi hakea myös turvapaikkaa.
---
Korjattu aiempaa uutista: Muutettu selvyyden vuoksi otsikosta ja jutun alusta sana "voi" sanaan "saattaa".
uusimmat
Tarinat
Tarinat
Luetuimmat
LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO
Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.
Whatsappilla:
Numeroon 050 3500 245
Toimitus, uutisvihjeet:
010 230 8110
toimitus@karjalainen.fi