play

THL:n pääjohtaja Markku Tervahauta muistuttaa omikronvirusmuunnoksen nopeasta leviämisestä – uusia koronatartuntoja Suomessa yli 2 200

Kahden viime viikon aikana raportoitu yhteensä noin 20 000 tartuntaa. LEHTIKUVA / Antti Aimo-Koivisto

Kahden viime viikon aikana raportoitu yhteensä noin 20 000 tartuntaa. LEHTIKUVA / Antti Aimo-Koivisto

STT-Lehtikuva

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksessa (THL) jaetaan perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiurun (sd.) huoli koronatilanteen vakavuudesta. Kiuru varoitti tiistaina Ylen A-studiossa koronatapausten hyökyaallosta, jos Suomessa ei suojauduta koronalta riittävän tehokkaasti.

THL:n pääjohtajan Markku Tervahaudan mukaan Kiuru on syystä huolissaan.

–  Jos katsotaan kehityskuvaa muissa Pohjoismaissa, etenkin Norjassa ja Tanskassa, niin kyllä siellä on ollut aika nopea ylösrepäisy tautitapausten ilmaantumisessa. En näe mitään syytä enkä osaa esittää perustetta, miksi tämä sama ei voisi tapahtua myös meillä, Tervahauta sanoo STT:lle.

–  Meidän täytyy varautua merkittävään tapausmäärien kasvuun.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

Tervahaudan mukaan etenkin Tanskassa näyttäisi omikronvirusmuunnos olevan nousemassa valtavirukseksi. Omikronmuunnokseen näyttää Tervahaudan mukaan liittyvän viruksen nopea ja laaja leviäminen ja sitä on syytä torjua, vaikka sen rokotetuille aiheuttama sairaus ei olisikaan vakava.

Tervahauta muistuttaa, että myös se on iso yhteiskunnallinen uhka, että esimerkiksi laaja joukko terveydenhuollon tai poliisin työntekijöitä sairastuisi yhtä aikaa ylähengitystien infektioon, josta parantuminen edellyttäisi lepoa.

–  Tämä on tärkeä peruste hidastaa sairauden leviämistä, etteivät ihan kaikki sairastuisi yhdellä kertaa, kun se on noin nopeasti leviävä, Tervahauta sanoo.

Rokotusjärjestyksestä pidettävä kiinni

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

Tervahauta suhtautuu myönteisesti yksityisen sektorin ja työterveyshuollon yritysten osallistumiseen rokotteiden antamiseen, mutta muistuttaa, että myös tällöin on pidettävä kiinni asetuksenmukaisesta rokotusjärjestyksestä eli siitä, että ikäihmiset ja riskiryhmät rokotetaan ensin.

–  Sen jälkeen voitaisiin edetä siihen, että työterveyshuolto voisi jatkaa esimerkiksi omien työterveyshuoltoasiakkaidensa rokottamisella, Tervahauta sanoo.

Sisäministeri Krista Mikkonen (vihr.) kertoi keskiviikkona sisäministeriön esittävän valtioneuvostolle, että kaikilta EU- ja Schengen-alueen ulkopuolelta tulevilta matkustajilta vaaditaan 21. joulukuuta alkaen etukäteen annettu negatiivinen koronatestitulos.

Tervahaudan mukaan THL olisi tässä suhteessa toivonut tiukempaa linjaa, sillä laitoksen mukaan negatiivista ennakkotestitodistusta pitäisi vaatia kaikilta maahantulijoilta eli myös Schengen- ja EU-maista tulevilta.

Mainos alkaa
Mainos päättyy

–  Eihän se virus tiedä sitä, onko se Schengen-alueella vai ei, Tervahauta sanoo.

Tänään kerrotuista koronatartunnoista osa tältä aamulta

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) ilmoittaa Twitterissä, että tänään kerrotuissa tuoreissa koronatartuntamäärissä on mukana tapauksia myös tältä aamulta. Tavallisesti aamun tapaukset näkyvät vasta seuraavan päivän raportoinnissa. THL:n mukaan torstain tapausluku on vastaavasti pienempi.

THL:n tiedoista ilmeni aiemmin päivällä, että Suomessa on todettu 2  225 uutta koronavirustartuntaa. Kahden viime viikon aikana raportoitu yhteensä noin 20  000 tartuntaa, mikä on liki 4  400 tartuntaa enemmän kuin tätä edeltävien kahden viikon aikana.

Kahden viime viikon ilmaantuvuus on 360 tapausta sataatuhatta asukasta kohti. Sitä edeltävien kahden viikon ilmaantuvuusluku oli noin 280.

Sairaalahoidossa on THL:n mukaan 314 koronapotilasta, mikä on 25 enemmän kuin maanantaina. Heistä tehohoidossa on 46 potilasta, mikä on kuusi vähemmän kuin maanantaina.

Uusia koronaan liittyviä kuolemantapauksia on varmistettu kaksi. Suomessa on raportoitu kaikkiaan 1  446 covid-19-tautiin liittyvää kuolemaa.

11,5 prosenttia saanut kolme koronarokoteannosta

Kaksi koronarokoteannosta on Suomessa saanut tähän mennessä 82,9 prosenttia 12 vuotta täyttäneestä väestöstä, THL ilmoittaa. Se tarkoittaa noin 4,06 miljoonaa ihmistä.

Ensimmäisen rokoteannoksen on saanut 87,4 prosenttia 12 vuotta täyttäneistä eli noin 4,3 miljoonaa ihmistä.

Kolme rokoteannosta saaneita on 11,5 prosenttia rokotettavasta väestöstä. Kolmesti rokotettuja ihmisiä on liki 565  000.

uusimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO

Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.

phone

Toimitus, uutisvihjeet:

010 230 8110

email

toimitus@karjalainen.fi