Naalin pesintä onnistui Suomessa kolmatta vuotta peräkkäin – Kettu pilasi yhden pesinnän
Äärimmäisen uhanalaisen naalin pesintä onnistui Suomessa kolmatta vuotta peräkkäin, kertoo Metsähallitus. Lapissa Enontekiön tunturialueella on havaittu tänä kesänä kolme onnistunutta naalin pesintää. Kolmesta pesästä on löydetty yhteensä ainakin yhdeksän pentua.
Vuonna 2022 naali pesi Suomessa onnistuneesti ensimmäistä kertaa yli 25 vuoteen.
Pesintöjen lisäksi tänä vuonna on tehty naalihavaintoja eri tunturialueilta Enontekiöltä ja Utsjoelta.
– Varmuudella ainakin yksi naalien pesintäyritys epäonnistui tänä kesänä, kun ketut valtasivat pesän, johon naali viime vuonna teki pennut. Tunturialueille levinneet ketut ovat naalin pahin kilpailija, joka esimerkiksi valtaa naalille sopivia pesäpaikkoja, kertoo tiedotteessa luonnonsuojelun erityisasiantuntija Jukka Ikonen Metsähallituksen Luontopalveluista.
Viime vuonna naaleja syntyi tätä vuotta enemmän. Tänä vuonna syntyneiden naalinpentujen määrä oli viime vuotta pienempi, koska myös myyrät ja sopulit olivat vähissä. Ne ovat naalien pääravintoa.
– Olemme yhdessä Metsähallituksen Luontopalvelujen kanssa tarjonneet naaleille lisäruokaa usean vuoden ajan. Naalin ruokinta-automaattien merkitys on erityisen suuri heikkoina myyrävuosina, sanoo ohjelmajohtaja Petteri Tolvanen WWF:stä tiedotteesta.
Ruotsissa ja Norjassa naaleja on Suomea enemmän. Ruotsissa naaleilla on tänä kesänä tämänhetkisen tiedon mukaan vähintään 39 pesintää. Norjassa taas on alustavien tietojen perusteella 58 pesintää ja noin 238 pentua.
Pohjoismainen naalikanta oli pienimmillään 2000-luvun alussa, jolloin kanta-arvio oli vain 40–60 aikuista yksilöä. Tällä hetkellä Norjan, Ruotsin ja Suomen yhteisen naalikannan kooksi arvioidaan noin 550 aikuista naalia. Suomessa arvioidaan liikkuvan vuosittain 10–20 naalia. Havaintojen määrä on ollut viime vuosina kasvussa.
uusimmat
Tarinat
Tarinat
Luetuimmat
LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO
Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.
Whatsappilla:
Numeroon 050 3500 245
Toimitus, uutisvihjeet:
010 230 8110
toimitus@karjalainen.fi