Rehn keräsi tarvittavan määrän kannattajakortteja ja avasi presidentinvaalikampanjansa
Presidenttiehdokkaaksi valitsijayhdistyksen kautta pyrkinyt Suomen Pankin pääjohtaja, keskustan tukema Olli Rehn on saanut kerätyksi ehdokkuuteen tarvittavan määrän kannattajakortteja ja avasi kampanjansa.
Valitsijayhdistyksen ehdokkuus edellyttää, että 20 000 äänioikeutettua suomalaista allekirjoittaa ehdokkaan kannattajakortin.
Rehn kertoi asiasta presidentinvaalikampanjansa avaustilaisuudessa medialle.
Tuoreimman Ylen kannatuskyselyn perusteella Rehn tulisi ensimmäisellä kierroksella kolmanneksi 11 prosentin kannatuksella. Kyselyn perusteella myös valitsijayhdistyksen kautta ehdokkuutta tavoitteleva, vihreiden tukema Pekka Haavisto voittaisi ensimmäisen kierroksen ja toinen olisi kokoomuksen Alexander Stubb.
Eduskuntapuolueista SDP:n odotetaan valitsevan EU-komissaari Jutta Urpilaisen ehdokkaakseen marraskuussa. Muut puolueet ovat jo tehneet ratkaisunsa.
Tähän mennessä lähes kaikki eduskuntapuolueet ovat joko valinneet oman ehdokkaan tai ilmoittaneet tukevansa valitsijayhdistyksen ehdokasta. Ainoastaan RKP on päättänyt olla asettamatta ehdokasta lainkaan.
uusimmat
Tarinat
Tarinat
Luetuimmat
LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO
Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.
Whatsappilla:
Numeroon 050 3500 245
Toimitus, uutisvihjeet:
010 230 8110
toimitus@karjalainen.fi