play

Valtiovarainministeri Saarikon mukaan ansiotulojen veronkevennykset edelleen pöydällä, mutta ne on sidottava taantuman uhkaan ja työmarkkinoiden palkkaratkaisuihin

Kuva: Lehtikuva

Viivi Salminen / STT

Valtiovarainministeri Annika Saarikko (kesk.) sanoo, että ansiotulojen ja eläkkeiden veronkevennykset ovat edelleen pöydällä. Hän kuitenkin painottaa, että ne on tärkeää sitoa toteutettaviksi vasta, jos taantuman uhka suurenee ja voidaan olla varmoja siitä, että työmarkkinajärjestöt sopivat järkevästä palkkaratkaisusta.

– Jos palkkaratkaisu entisestään kiihdyttää inflaatiota, tätä kaikkea on huomattavasti vaikeampi hallita. Sidon ajatuksen työn ja eläkkeiden verotuksen keventämisestä myös siihen, mitä muualla Suomessa tapahtuu, Saarikko sanoi toimittajille Espoon Moisniemessä, jossa neuvotteluita käydään.

Saarikko lisää, että tähän asti hintojen nousun juurisyy on ollut Ukrainan sota ja energian hintojen nousu.

– Palkkaratkaisu on nyt toivottavasti sellainen, ettei se entisestään tätä kierrettä syvennä.

Valtiovarainministeriö viimeistelee tänään ja huomenna ehdotustaan ensi vuoden talous- ja menoarvioksi Saarikon johdolla.

Saarikon mukaan hän ei ole vielä tehnyt ansiotuloveronkevennyksistä minkäänlaista pohjaesitystä, vaan asiaa on syytä harkita tarkkaan.

Saarikko sanoo nostavansa valtiovarainministeriön budjettineuvotteluissa esiin hintojen nousuun liittyen erityisesti lapsiperheiden tilanteen ja sähkön hinnan.

Saarikko kertoo pyytävänsä valtiovarainministeriön sekä työ- ja elinkeinoministeriön virkakuntaa lähiviikkoina selvittämään parhaat mahdolliset keinot sähkön hinnan nousuun liittyviin riskeihin.

– Niin sanotusti sähkömiehet töihin, Saarikko sanoo.

Kun Saarikolta kysyttiin sähkön hintakatosta, hän sanoi, ettei sulje mitään vaihtoehtoja pois. Sen sijaan bensaveron alentaminen olisi Saarikon mukaan kallista, eikä se välttämättä edes kohdistuisi autoilijoihin. Saarikko sanoi, että jakeluvelvoitteen keventäminen voisi olla toimivampaa.

Hän sanoi muutoinkin suhtautuvansa isoihin veronkevennyksiin varauksellisesti. Saarikon mukaan kannatettavaa olisi kuitenkin esimerkiksi työmatkavähennyksen korotuksen jatkaminen.

Toimittajat kysyivät Saarikolta myös inflaatiosta. Ministeri sanoi uskovansa, että inflaatio kyllä tasaantuu ja se on muutoinkin Suomessa vielä matala verrattuna esimerkiksi Viroon. Tarkkoja lukuja Saarikko ei suostunut ennakoimaan.

– Nämä luvut ovat 8-9 prosentin tuntumassa, tasaantuvat ensi vuonna, hän sanoi.

Juttua muokattu 3.8.2022 kello 15.33: Muokattu kauttaaltaan otsikkoa ja juttua.

uusimmat

Tarinat

Tarinat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Luetuimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO

Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.

whatsApp

Whatsappilla:

Numeroon 050 3500 245

phone

Toimitus, uutisvihjeet:

010 230 8110

email

toimitus@karjalainen.fi