play

Vasemmistoliitto päätti vaihtaa puoluesihteeriä eduskuntavaalien kynnyksellä – Anna Mäkipää voitti tehtävää hoitaneen Mikko Koikkalaisen äänestyksessä puoluevaltuuston kokouksessa

Anna Mäkipää siirtyy puoluesihteeriksi Li Anderssonin erityisavustajan paikalta. Hän on myös Turun kaupunginvaltuuston jäsen. LEHTIKUVA / JUSSI NUKARI

Anna Mäkipää siirtyy puoluesihteeriksi Li Anderssonin erityisavustajan paikalta. Hän on myös Turun kaupunginvaltuuston jäsen. LEHTIKUVA / JUSSI NUKARI

STT-Lehtikuva

Vasemmistoliiton uudeksi puoluesihteeriksi on valittu Anna Mäkipää. Hän voitti puoluesihteerinä vuodesta 2019 toimineen Mikko Koikkalaisen äänestyksessä puoluevaltuuston syyskokouksessa Helsingissä äänin 36–19.

Mäkipää, 35, siirtyy puoluesihteeriksi vasemmistoliiton puheenjohtajan, opetusministeri Li Anderssonin erityisavustajan paikalta. Erityisavustajana Mäkipään vastuualueena on ollut lukio ja ammatillinen koulutus. Mäkipää on myös Turun kaupunginvaltuuston jäsen.

Mäkipään mukaan vasemmistoliitolla on edessään "ihan hemmetinmoinen duuni", koska kokoomus johtaa tällä hetkellä puolueiden kannatusmittauksia.

–  Yhtään ääntä ei ole vielä annettu, joten meillä on kaikki mahdollisuudet vaikuttaa siihen tulokseen vielä ihan täysillä, Mäkipää sanoi puoluetovereilleen heti valintansa jälkeen.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

–  Niin kuin yksi ihana bändi sanoo laulussaan: kaasu pohjaan ja uusi vaihde silmään!

Vasemmistoliiton puoluesihteerin valinnan teki nyt ensimmäistä kertaa puoluevaltuusto. Puoluesihteerin tehtävä kestää puoluekokouskauden 2022–2025 loppuun saakka.

Iltapäivällä puoluevaltuuston kokouksessa on ohjelmassa puheenjohtaja Anderssonin linjapuhe. Anderssonin on määrä kertoa puheessaan vasemmistoliiton tavoitteista ensi vaalikaudelle.

Lisäksi vasemmistoliiton europarlamentaarikko Silvia Modig sekä sosiaali- ja terveysministeri Hanna Sarkkinen antavat omat tilannekatsauksensa.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

Puheiden jälkeen eduskunnan Pikkuparlamentissa pidetään tiedotustilaisuus, johon osallistuvat Andersson, uusi puoluesihteeri Mäkipää sekä eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jussi Saramo.

uusimmat

Tarinat

Tarinat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Luetuimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO

Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.

whatsApp

Whatsappilla:

Numeroon 050 3500 245

phone

Toimitus, uutisvihjeet:

010 230 8110

email

toimitus@karjalainen.fi