Itärajalla rauhallinen yö, liikenne Vartiuksessa lähti aamulla kulkemaan normaalisti
Kuva: Lehtikuva
Kaakkois-Suomen rajavartioston alueella ei yön aikana ole saapunut turvapaikanhakijoita Suomeen, kertoi rajavartiosto viestipalvelu X:ssä kuuden aikaan aamulla.
Kaakkois-Suomen kolme rajanylityspaikkaa sekä Niiralan rajanylityspaikka Pohjois-Karjalan rajavartioston alueella ovat olleet suljettuina perjantain ja lauantain välisestä yöstä lähtien. Muutama turvapaikanhakija tuli silti lauantaina Suomeen suljetun Nuijamaan rajanylityspaikan esteiden läpi sekä luvattomasti maastorajan kautta.
Hallitus päätti sulkea rajanylityspaikat puuttuakseen turvapaikanhakijoiden kasvaneeseen määrään, jota epäillään Venäjän hybridivaikuttamiseksi. Kansainvälisen suojelun hakeminen on keskitetty Vartiuksen ja Sallan rajanylityspaikoille.
Vartiuksen rajanylityspaikalla Kainuussa yö ollut rauhallinen, kertoi Vartiuksen rajavartioaseman päällikkö, kapteeni Jouko Kinnunen STT:lle kahdeksan jälkeen maanantaiaamuna.
– Emme ole havainneet luvatonta toimintaa rajanylityspaikan alueella emmekä myöskään maastorajalla tällä suunnalla, Kinnunen sanoi.
Myös Lapin rajavartioston alueella yö on ollut normaali, eikä mitään poikkeavaa ole havaittu, rajavartiostosta kerrotaan. Sallan ja Raja-Joosepin rajanylityspaikat avautuvat kello kymmeneltä aamupäivällä.
Alkanut vuorokausi on niin ikään ollut rauhallinen Pohjois-Karjalan rajavartioston toiminta-alueella, kertoi rajavartiosto X:ssä aamupäivällä.
Yhteensä 106 ihmistä haki Vartiuksessa turvapaikkaa torstain ja sunnuntain välisenä aikana, Jouko Kinnunen kertoo.
Rajanylitysliikenne keskeytettiin Vartiuksessa sunnuntaina tilapäisesti useaan otteeseen. Kainuun rajavartioston apulaiskomentajan Tomi Tirkkosen mukaan syynä oli Venäjän viranomaisten toiminta.
– Käytännössä he ohjaavat raja-aukolle ihmisiä, joilla ei ole Suomeen maahantuloedellytyksiä, ja välillä siinä on polkupyöriä. Se ei mahdollista ajoneuvoliikennettä. He eivät myöskään omalta puoleltaan poista (ihmisiä) raja-aukolta, Tirkkonen sanoi STT:lle sunnuntaina.
Rajanylityspaikka avattiin maanantaiaamuna kello kahdeksan, ja liikenne on lähtenyt kulkemaan normaalisti molempiin suuntiin, Kinnunen kertoi.
Rajaliikennettä on Kinnusen mukaan tarvittaessa valmius rajoittaa myös tänään. Rajavartiostolla on käytössä myös Puolustusvoimien virka-apua tilapäisten esteiden rakentamiseen.
uusimmat
Tarinat
Tarinat
Luetuimmat
LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO
Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.
Whatsappilla:
Numeroon 050 3500 245
Toimitus, uutisvihjeet:
010 230 8110
toimitus@karjalainen.fi