play

Vihreät järjestelee ministerisalkkunsa Ohisalon vanhempainvapaan ajaksi

Päätöksen sijaisjärjestelyistä tekevät vihreiden puoluevaltuuskunta ja eduskuntaryhmä. LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN

Päätöksen sijaisjärjestelyistä tekevät vihreiden puoluevaltuuskunta ja eduskuntaryhmä. LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN

STT-Lehtikuva

Vihreät päättää tänään ministeritehtävien jaosta sisäministeri Maria Ohisalon loppusyksyllä alkavan vanhempainvapaan aikana. Päätöksen sijaisjärjestelyistä tekevät vihreiden puoluevaltuuskunta ja eduskuntaryhmä, jotka ovat koolla Helsingissä iltapäivällä puoli viidestä lähtien.

Ohisalolta vapautuvaan puolueen puheenjohtajan tehtävään nouseva varapuheenjohtaja Iiris Suomela on ilmoittanut olevansa käytettävissä ministeriksi. Suomelan mukaan puolueessa kuitenkin vallitsee näkemys, että Ohisalon puheenjohtaja- ja ministerisijaisuus jaetaan kahden henkilön kesken.

Sisäministerin paikasta on ilmoittanut olevansa kiinnostunut ainakin Atte Harjanne, jota pidettiin myös vahvana ehdokkaana puoluejohtajan tehtävään.

Helsingin Sanomien tietojen mukaan Ohisalo olisi esittämässä puolueen eduskuntaryhmän puheenjohtajaa Emma Karia uudeksi ympäristö- ja ilmastoministeriksi. Yle kertoo lisäksi, että Ohisalo olisi esittämässä sisäministeriksi joko nykyistä ympäristöministeriä Krista Mikkosta tai Harjannetta. Ulkoministeri Pekka Haavisto säilyttää mediatietojen mukaan ulkoministerin salkkunsa.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

Ylen tietojen mukaan Mikkonen ei olisi halukas sisäministeriksi, mutta häntä yritetään suostutella tehtävään. Ministeriryhmä Haavisto–Harjanne–Kari olisi täysin helsinkiläinen eikä sen siksi uskota saavuttavan menestystä puoluevaltuuskunnassa.

uusimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO

Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.

phone

Toimitus, uutisvihjeet:

010 230 8110

email

toimitus@karjalainen.fi