Paperiliiton hallitus käsittelee palkanmaksun keskeyttämisasiaa ensi viikon torstaina
Kuva: Lehtikuva
Paperiliiton hallitus käsittelee palkanmaksun keskeyttämisasiaa kokouksessaan ensi viikon torstaina, kertoo ammattiliiton puheenjohtaja Petri Vanhala STT:lle. Elinkeinoelämän työnantajajärjestöt katsovat, että palkanmaksu yrityksissä voidaan katkaista heti, kun työnteko estyy poliittisen lakon vuoksi.
Aiemmin tällä viikolla Vanhala sanoi STT:lle, että Paperiliitossa käsitellään palkanmaksun keskeyttämisasiaa jo tällä viikolla. Liitossa oli tarkoitus käsitellä tulonmenetysten mahdollista korvaamista liiton jäsenille.
Vanhala arvioi tuolloin, että palkanmaksun keskeytys voisi koskea noin tuhatta liiton jäsentä. Luku kuitenkin täsmentyy vähitellen, kun yritykset ilmoittavat toimistaan.
Työnantajajärjestöjen linjaus palkanmaksun keskeyttämisestä on herättänyt närää palkansaajajärjestöissä. Teollisuusliitto syytti tiistaina Elinkeinoelämän keskusliittoa ja Teknologiateollisuuden työnantajat ry:tä Suomen historian suurimman työsulun julistamisesta.
Liitto katsoi, että työnantajajärjestöjen ohjeistus palkanmaksun välittömästä keskeyttämisestä on työntekijöitä vastaan suunnattu työtaistelutoimi, jolla työnantajapuoli yrittää painostaa työntekijöitä lopettamaan hallituksen työelämäheikennysten vastustamisen.
uusimmat
Tarinat
Tarinat
Luetuimmat
LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO
Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.
Whatsappilla:
Numeroon 050 3500 245
Toimitus, uutisvihjeet:
010 230 8110
toimitus@karjalainen.fi