play

Ullanlinnan henkirikoksesta epäillyn lääkärin omaisuutta määrättiin vakuustakavarikkoon

STT

Helsingin Ullanlinnan henkirikoksesta epäillyn lääkärin omaisuutta on määrätty vakuustakavarikkoon. Helsingin käräjäoikeus määräsi eilen miehen omaisuutta vakuustakavarikkoon enintään 140  000 euron arvosta.

Tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Tommi Lehtonen kertoo STT:lle, että vakuustakavarikkoa haettiin asianomistajien korvausvaatimusten maksamisen turvaamiseksi.

48-vuotiaan miehen epäillään surmanneen vaimonsa pariskunnan yhteisessä kodissa joulukuun puolivälissä. Nainen löytyi kuolleena lauantaina 17. joulukuuta aamulla, kun epäilty oli siirtämässä uhrin ruumista autoon.

Mies on ollut vangittuna henkirikosepäilyn vuoksi joulukuusta lähtien. Poliisi kertoi helmikuussa, että jutun tutkintanimike on koventunut taposta murhaksi. Tuolloin kerrottiin, että teon suunnitelmallisuutta tukevat useat erilaiset asiat.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

Poliisille ei ole selvinnyt esitutkinnassa yksittäistä motiivia, joka olisi johtanut henkirikokseen.

–  Olemme tutkinnan edetessä törmänneet myös sellaiseen materiaaliin, että on virinnyt epäilys siitä, että ennen tekoa olisi ainakin suunniteltu taloudellisia järjestelyjä, jotka voivat viitata taloudelliseen motiiviin, Lehtonen kertoo.

Lehtosen mukaan asian selvittäminen on täysin kesken. Hänen mukaansa voi myös olla, että nämä seikat eivät liity tapaukseen mitenkään.

Lääkäriä epäillään myös aiemmasta perheeseensä kohdistuneesta murhan yrityksestä.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

Epäillyt viisi murhan yritystä tapahtuivat elokuussa 2021, kun miehen kuljettama auto putosi mereen Helsingin Kauppatorilla. Asiaa tutkittiin tuolloin, mutta koska muilla autossa olleilla ei ollut vaatimuksia asiassa, poliisi määräsi miehelle sakot liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja päätti tutkinnan.

Mereen pudonneessa autossa oli tapahtumahetkellä yhteensä kuusi ihmistä, mukaan lukien nainen, jonka murhasta miestä nyt epäillään. Lisäksi autossa oli kaksi miehen ja kaksi naisen lasta. Kaikki saatiin pelastettua.

Poliisin esitutkintapöytäkirjan mukaan mies sanoi kuulusteluissa, että kyseessä oli vahinko.

Tämän vuoden helmikuussa poliisi kertoi, että Kauppatorin tapahtumista on aloitettu uusi esitutkinta. Poliisin mukaan Ullanlinnan henkirikostutkinnassa on ilmennyt asioita, joiden perusteella poliisi epäilee, että mereen ajaminen vuonna 2021 oli suunniteltu teko.

Mainos alkaa
Mainos päättyy

uusimmat

Tarinat

Tarinat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Luetuimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO

Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.

whatsApp

Whatsappilla:

Numeroon 050 3500 245

phone

Toimitus, uutisvihjeet:

010 230 8110

email

toimitus@karjalainen.fi