play

Osa vanhasta koulusta tuhoutui tulipalossa Joutsenossa – Palo saattoi poliisin mukaan olla tahallaan sytytetty

STT

Vanha koulurakennus kärsi keskiviikkona suuria vahinkoja tulipalossa Joutsenon keskustassa Lappeenrannassa. Hälytys rakennuspalosta tuli pelastuslaitokselle kolmen jälkeen aamuyöllä.

Etelä-Karjalan pelastuslaitoksen päivystävä palomestari Tero Forsman kertoi STT:lle yhden aikaan iltapäivällä, että merkittävää tulipaloa ei enää ollut. Muutama yksikkö oli tekemässä jälkisammutusta.

– Kaivinkone kouhii palavia kasoja auki, ja yksiköt tekevät jälkikastelua, hän kuvailee.

Forsman arvioi, että viimeisetkin yksiköt poistuvat paikalta kolmen aikaan iltapäivällä. Palo saatiin rajattua rakennuksen matalampaan siipeen, joka tuhoutui kokonaan.

– Saimme rajattua paloa siten, että se ei levinnyt tuohon kaksikerroksiseen rakennuksen osaan, Forsman kertoo.

Forsmanin mukaan savu- ja vesivahingot ovat merkittäviä koko rakennuksessa.

Koulurakennus ei ole ollut Forsmanin mukaan enää käytössä. Paikallislehti Joutseno kertoo, että koulunkäynti Kesolan koulurakennuksessa loppui vuonna 2017 kosteusvaurioiden aiheuttamien sisäilmaongelmien vuoksi.

Kesolan entinen koulurakennus on L-kirjaimen muotoinen ja useiden satojen neliömetrien kokoinen. Se sijaitsee Kesolantiellä keskellä asutusta.

Sammutus kesti pelastuslaitoksen mukaan useita tunteja. Paikalla oli useita pelastuslaitoksen yksiköitä.

Terveydelle vaarallisesta savunmuodostuksesta oli voimassa vaaratiedote. Joutsenon keskusta-alueen asukkaita pyydettiin sulkemaan asuntojen ikkunat, ovet ja ilmanvaihto sekä odottamaan lisätietoja.

Vaaratiedote purettiin kuuden jälkeen keskiviikkoaamuna, koska savunmuodostus oli vähentynyt.

Kukaan ei ole loukkaantunut palossa.

Poliisi ja pelastuslaitos tekevät palosyyntutkintaa yhdessä tapahtumapaikalla.

Palon syttymissyy on vielä arvoitus. Kaakkois-Suomen poliisin mukaan on kuitenkin mahdollista tutkinnan alkutietojen perusteella, että palo olisi tahallaan sytytetty. Poliisi kertoi asiasta keskiviikkona iltapäivällä tiedotteessa.

Poliisi pyytää myös havaintoja tulipalosta ja liikkeistä koulun lähettyvillä aamuyön tunteina. Poliisi käynnistää rikoksen esitutkinnan, jos on syytä epäillä paloa tahallaan sytytetyksi.

Palonsyyntutkinta kuuluu poliisille tulipaloissa, joiden seurauksena on kuolema, vakava loukkaantuminen tai suuret omaisuusvahingot.

uusimmat

Tarinat

Tarinat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Luetuimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO

Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.

whatsApp

Whatsappilla:

Numeroon 050 3500 245

phone

Toimitus, uutisvihjeet:

010 230 8110

email

toimitus@karjalainen.fi