play

Neljä hukkumiskuolemaa ja tuhoisa kolari Leppävirralla – juhannuksena ei ole säästytty tragedioilta

Vesillä on kuollut tänä juhannuksena neljä ihmistä.

Vesillä on kuollut tänä juhannuksena neljä ihmistä. Kuva: Heikki Saukkomaa

STT

Tänäkään juhannuksena ei ole vältytty hukkumisilta, onnettomuuksilta ja väkivallalta. Tiedossa on neljä hukkumiskuolemaa.

Noin neljäkymmentävuotias nainen hukkui kesämökin rannassa Naantalin Rauduisissa, kertoo Lounais-Suomen poliisi. Ilmoitus tapahtuneesta tuli hätäkeskukseen sunnuntaina aamulla puoli kymmenen jälkeen.

Kristiinankaupungissa on hukkunut kaksi ihmistä. Lauantai-iltana Kristiinankaupungissa hukkui nainen, kertoo Pohjanmaan poliisilaitos. Alustavien tietojen mukaan nainen oli mennyt uimaan saunomisen yhteydessä, ja hänet löydettiin elottomana lähellä rantaa. Naista yritettiin elvyttää tuloksetta.

Hätäkeskus sai asiasta ilmoituksen lauantai-iltana ennen kymmentä.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

Perjantai-iltana Kristiinankaupungissa hukkui uimassa ollut mies. Miestä etsittiin, ja lopulta pelastuslaitoksen sukeltaja löysi miehen hukkuneena meren pohjasta.

Lauantai-iltana tapahtui hukkumiskuolema Porvoossa. Merivartioston mukaan iäkäs ihminen oli lähestynyt rantaa veneellä ja joutunut veden varaan horjahdettuaan veneen laidan yli. Sukeltajat löysivät hänet vedestä.

Pohjois-Savossa Leppävirralla kolme ihmistä kuoli ja yksi loukkaantui vakavasti liikenneonnettomuudessa lauantain vastaisena yönä. Turmassa olivat osallisena vastakkaisista ajosuunnista tulleet pakettiauto ja henkilöauto. Pakettiauto ajautui vastaantulevien kaistalle.

Onnettomuudessa kuolivat pakettiauton kuljettaja ja kaksi henkilöautossa ollutta. Myös vakavasti loukkaantunut oli henkilöautossa. Poliisi epäilee pakettiauton nuorta täysi-ikäistä kuljettajaa törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja kahdesta kuolemantuottamuksesta.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

Etelä-Savossa sattui samana yönä liikenneonnettomuus, jossa kuusi teiniä ajautui henkilöautolla ulos tieltä. Alustavan selvityksen mukaan autoa oli ajanut 15-vuotias päihtynyt poika. Poliisin mukaan kukaan ei kuitenkaan loukkaantunut onnettomuudessa vakavasti.

Perjantaiaamuna Keuruulla Keski-Suomessa palaneesta omakotitalosta löytyi kuollut, kertoi Keskisuomalainen. Kun pelastuslaitos saapui paikalle hälytyksen saatuaan, rakennus paloi voimakkaasti.

STT ei ole tavoittanut Sisä-Suomen poliisia kertomaan tapahtuneesta.

Poliisi epäilee, että noin 40-vuotias nainen olisi ampunut 34-vuotiasta miestä Vantaan Mikkolassa lauantaina. Tutkinnanjohtaja Asko Sartanen Itä-Uudenmaan poliisista kertoi sunnuntaiaamuna, että tutkinnassa rikosnimikkeet ovat tällä hetkellä tapon yritys ja ampuma-aserikos. Välikohtaus tapahtui yleisellä paikalla.

Mainos alkaa
Mainos päättyy

Lauantaina kerrottiin, ettei uhrilla ole hengenvaaraa.

Helsingissä tapahtui perjantai-iltana puukotus. Helsingin poliisin mukaan alustavasti rikosnimikkeeksi on kirjattu tapon yritys. Puukotuksen uhri vietiin sairaalaan.

Varhain lauantaiaamuna Savonlinnassa oli joukkotappelu, jossa esille otettiin viidakkoveitsi ja kirves. Poliisin mukaan kyseessä oli toisilleen tuttujen henkilöiden välinen asioiden selvittely. Kukaan ei saanut vakavia vammoja. Poliisi jatkaa esitutkintaa epäiltynä törkeänä pahoinpitelynä.

Kalajoella juhannuksen juhlinta jatkui vielä lauantain ja sunnuntain välisenä yönä, kertoo Oulun poliisi. Aiemmin kerrottiin, että Kalajoen Hiekkasärkillä on ollut tänä juhannuksena viime vuotta enemmän juhlijoita.

Kalajoella oli häiriökäyttäytymistä myös lauantain ja sunnuntain välisenä yönä. Alaikäiset käyttivät alkoholia, ja alkoholin vaikutuksen alaisena ajettiin autoa. Vuonna 2008 syntynyttä nuorta epäillään pahoinpitelystä ja laittomasta uhkauksesta.

Perjantaina hevonen oli karkuteillä Karjaalla. Länsi-Uudenmaan poliisi sai useita ilmoituksia Helsingin suuntaan juoksevasta hevosesta. Onnettomuuksilta vältyttiin, koska sivulliset saivat hevosen kiinni. Lopulta hevonen odotteli poliisin kanssa bussipysäkillä omistajaansa, joka saapui nopeasti paikalle.

Muokattu 23.6.2024 kello 13: Päivitetty kärkeen naisen hukkumisella ja 2. osioon sillä, ettei STT ole tavoittanut poliisia. Muokattu otsikkoja.

uusimmat

Tarinat

Tarinat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Luetuimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO

Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.

whatsApp

Whatsappilla:

Numeroon 050 3500 245

phone

Toimitus, uutisvihjeet:

010 230 8110

email

toimitus@karjalainen.fi