play

Yön uutiskooste: Eduskunnassa halua kieltää eheytyshoidot, laulaja R. Kelly todettiin syylliseksi useisiin seksuaalirikoksiin

Yhdysvaltalainen R&B-laulaja R. Kelly on syyllistynyt useisiin seksuaalirikoksiin, totesi oikeudenkäynnin valamiehistö maanantaina New Yorkissa. Arkistokuva oikeuden kuulemisesta vuodelta 2019.

Yhdysvaltalainen R&B-laulaja R. Kelly on syyllistynyt useisiin seksuaalirikoksiin, totesi oikeudenkäynnin valamiehistö maanantaina New Yorkissa. Arkistokuva oikeuden kuulemisesta vuodelta 2019. Kuva: Antonio Perez

STT

Tuulivoima siivittää Suomen ilmastotavoitteisiin, ennakoi Sitran selvitys

Suomen ilmastotavoitteiden saavuttaminen kustannustehokkaalla tavalla vaatii fossiilisten polttoaineiden korvaamista puhtaasti tuotetulla sähköllä teollisuudessa, liikenteessä ja lämmityksessä, kertoo Sitran julkaisema selvitys.

Pääosa tarpeesta on halvinta korvata tuulivoimalla. Maatuulivoiman osuus Suomen sähköntuotannosta nousisi selvityksen mallissa yli 70 prosenttiin vuoteen 2050 mennessä, kun osuus viime vuonna oli noin kymmenen prosenttia.

Selvityksessä arvioidaan, että Suomen talouden laaja sähköistäminen nostaisi sähkön tarvetta yli viidenneksen vuoteen 2035 mennessä. Vuoteen 2050 mennessä vuotuinen sähkönkulutus tuplaantuisi nykytasosta lähes 170 terawattituntiin.

Budjetin lähetekeskustelu alkaa eduskunnan täysistunnossa

Eduskunta aloittaa tänään lähetekeskustelun ensi vuoden budjettiesityksestä. Talousarviota ja siihen liittyviä budjettilakiesityksiä käsitellään täysistunnossa koko viikon ajan.

Opposition riveistä on jo keskustelun edellä kuulunut moitteita muun muassa valtiontalouden 6,9 miljardin alijäämästä ja työllisyystoimia koskevien päätösten lykkäämisestä.

Kritiikkiä on luvassa myös poliisin määrärahoista, jotka nousivat uudelleen keskusteluun, kun poliisi eilen ilmoitti aloittavansa yt-neuvottelut.

Uutissuomalainen: Eduskunnassa halua kieltää eheytyshoidot

Seitsemän kymmenestä eduskuntaryhmän puheenjohtajasta vastustaa eheytyshoitoja, ilmenee Uutissuomalaisen kyselystä. Eheytyshoitojen kieltoa vaativa kansalaisaloite on vastikään kerännyt vaadittavat 50 000 allekirjoitusta ja etenee eduskunnan käsittelyyn.

Hallituspuolueista keskusta ei ole vielä käsitellyt asiaa. Muiden hallituspuolueiden ryhmänjohtajat kertovat vastustavansa eheytyshoitoja. Samoilla linjoilla ovat myös kokoomus, perussuomalaiset ja nyt-liike.

Eheytyshoidoilla ja -terapioilla tarkoitetaan seksuaalisen suuntautumisen tai sukupuoli-identiteetin muuttamiseen tähtääviä hoitomuotoja.

Omakotitalo paloi pahasti Ylivieskassa - asukkaat pelastautuivat, mutta neljä kissaa kuoli

Pohjois-Pohjanmaalla Ylivieskassa syttyi myöhään maanantaina tuleen omakotitalo, joka paloi asumiskelvottomaksi, kertoo Jokilaaksojen pelastuslaitos.

Rakennuksen asukkaat onnistuivat pelastautumaan ulos palavasta talosta, mutta neljän kissan kerrotaan kuolleen. Eläimet olivat palon aikaan sisällä talossa.

Pelastuslaitoksen saapuessa paikalle talon sisätiloissa oli voimakas tulipalo. Savusukeltajat saivat palon hallintaan muutamassa minuutissa. Tulipalo ei ollut vaarassa levitä viereisiin rakennuksiin.

Talo jäi pelastuslaitoksen mukaan pystyyn, mutta sisätilat kärsivät huomattavia palovahinkoja.

Pelastuslaitos aloittaa palon syttymissyyn tutkinnan tämän päivän aikana.

Polttoainepulasta kärsivä Britannia saattaa sittenkin laittaa sotilaita säiliöautojen rattiin

Polttoainekriisin keskellä kärvistelevä Britannia päätti myöhään maanantaina laittaa maan asevoimat valmiuteen pahenevan polttoainetilanteen vuoksi. Pelot polttoaineen loppumisesta ovat johtaneet paniikkiostamiseen ja monet maan bensa-asemista on imetty tyhjiin.

Polttoainekuljetuksia on haitannut pula ammattikuljettajista. Tämä on puolestaan osin seurausta muun muassa maan EU-erosta ja koronaviruspandemiasta.

Aiemmin maan ympäristöministeri kertoi, ettei sotilaita oltu kaavailtu laitettavan polttoaineita kuljettavien säiliöautojen rattiin. Nyt rajoitettu määrä asevoimien kuskeja on kuitenkin määrätty valmiuteen, jotta heidät voidaan tarvittaessa lähettää avustamaan polttoainetoimituksissa. (Lähde: AFP)

Laulaja R. Kelly todettiin syylliseksi useisiin seksuaalirikoksiin - tuomio saattaa olla elinkautinen

Yhdysvaltalainen R&B-laulaja R. Kelly on syyllistynyt useisiin seksuaalirikoksiin, totesi oikeudenkäynnin valamiehistö maanantaina New Yorkissa. Kelly voi saada elinkautisen vankeustuomion.

Robert Kellyn syytettiin muun muassa värvänneen järjestelmällisesti naisia ja alaikäisiä nuoria seksiä varten, minkä jälkeen hänen kerrotaan käyttäneen heitä hyväkseen.

Kelly todettiin syylliseksi kaikissa yhdeksässä syytekohdassa, joista yksi koski rahankiristystä.

54-vuotiaan Kellyn oikeudenkäynti on ensimmäinen mittava seksuaalirikosoikeudenkäynti, jossa valtaosa epäiltyä syyttäneistä on mustia naisia.

Takavuosien hittinikkarin on määrä saada tuomionsa toukokuun alussa. (Lähde: AFP)

Brighton kurotti tasapeliin lisäajalla

Jalkapallon Englannin Valioliigassa ratkaisu venyi viime minuuteille, kun Brighton kuroi lisäajalla kiinni Crystal Palacen yhden maalin etumatkan Lontoon maanantai-illassa.

Sarjataulukossa kuudentena olevan Brightonin maalin iski ranskalaishyökkääjä Neal Maupay pelin 95. minuutilla viimeistellen lopputulokseksi 1–1.

Brighton ja neljä muuta joukkuetta ovat pisteen päässä sarjakärki Liverpoolista, joka on kerännyt 14 pistettä.

Crystal Palace on sijalla 15. Joukkueen maalin teki rangaistuspotkusta Wilfried Zaha aivan ensimmäisen puoliajan lopulla. (Lähde: AFP)

uusimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO

Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.

phone

Toimitus, uutisvihjeet:

010 230 8110

email

toimitus@karjalainen.fi