Yön uutiskooste: Filippiinien taifuuni jättänyt jälkeensä yli 200 kuolonuhria, jo kuusi joukkuetta joutunut aikaistetulle joulutauolle NHL:ssä koronan takia
Kuva: Bruce Bennet
Yhdysvalloissa Fauci varoittaa synkästä talvesta omikronin riehuessa ympäri maailmaa
Yhdysvaltain hallinnon tartuntatautiasiantuntija Anthony Fauci varoittelee synkästä talvesta omikronmuunnoksen riehuessa ympäri maailman.
Fauci alleviivasi uutiskanava NBC Newsille omikronin erityistä tartuttavuutta. Hän arvioi maan sairaaloiden olevan tautitilanteen vuoksi seuraavien parin viikon aikana erittäin kovilla, sillä niin moni on edelleen rokotusta vailla.
Fauci kertoi perjantaina uutiskanava CNBC:lle, että optimaalinen määrä koronarokoteannoksia olisi kolme. Hänen mukaansa Yhdysvalloissa harkitaan, pitäisikö täysin rokotetun määritelmä muuttaa aiemmasta kaksi rokotusannosta saaneesta kolme annosta saaneeseen.
Filippiinien taifuuni jättänyt jälkeensä yli 200 kuolonuhria
Kaakkois-Aasiassa Filippiinien taifuunin kovaa vauhtia kasvanut uhriluku on noussut jälleen. Viranomaisten mukaan ainakin 208 ihmistä on kuollut tämän vuoden voimakkaimman pyörremyrskyn seurauksena. Myrsky iski maahan torstaina.
Myrskyn jäljiltä on edelleen kateissa viitisenkymmentä ihmistä. Lisäksi viranomaiset kertovat ainakin yli 200 ihmisen loukkaantuneen.
Raiksi nimetty taifuuni osui vahvimmin maan etelä- ja keskiosiin, joissa se katkoi voimalinjoja ja riuhtoi irti talojen kattoja. Tuulet yltyivät jopa yli 50 metriin sekunnissa. Yli 300 000 ihmistä pakeni myrskyn vuoksi kodeistaan ja rantalomakohteista. (Lähde: AFP)
Vasemmistolaisesta Gabriel Boricista tulee Chilen uusi presidentti - laitaoikeistolainen Kast tunnusti vaalitappionsa
Chilessä laitaoikeistolainen presidenttiehdokas Jose Antonio Kast on tunnustanut vaalitappionsa, ja vasemmistolaisesta Gabriel Boricista on tulossa Etelä-Amerikan maan uusi presidentti.
55-vuotias Kast kertoo Twitterissä puhuneensa Boricin kanssa ja onnitelleensa entistä opiskelijajohtajaa vaalimenestyksestä.
Suomen aikaa maanantaina alkuyöstä presidentinvaalien toisen kierroksen äänistä oli laskettu yli 99 prosenttia ja viralliset tulokset antoivat niin ikään vahvistuksen Boricin vaalivoitolle. 35-vuotias Boric oli saanut liki 56 prosenttia annetuista äänistä ja Kast noin 44 prosenttia. (Lähde: AFP)
USU: Evon kansallispuisto saa eduskuntaryhmistä enemmän kannatusta kuin vastustusta
Kansallispuiston perustaminen Hämeenlinnan Evolle saa eduskuntaryhmistä enemmän kannatusta kuin vastustusta, käy ilmi Uutissuomalaisen ryhmien puheenjohtajille tekemästä kyselystä.
Puistoa kannattavat SDP:n, kokoomuksen, vihreiden, vasemmistoliiton ja kristillisdemokraattien ryhmänjohtajat. Perussuomalaisten, keskustan ja RKP:n ryhmien vetäjät puolestaan vastustavat Evon kansallispuistoa vedoten erityisesti metsästyksen jatkamiseen, Uutissuomalainen kertoo.
Ministeri Kurvinen kertoo korkeakoulujen uusista aloituspaikoista - lisäpaikkoja tulossa eri puolille maata
Tiede- ja kulttuuriministeri Antti Kurvinen (kesk.) kertoo tänään järjestettävässä tiedotustilaisuudessa korkeakoulujen uusista aloituspaikoista vuodelle 2022. Uusia aloituspaikkoja tulee yli 2 000, ja ne kohdistuvat eri puolille maata.
Korkeakoulujen aloituspaikkojen lisääminen on osa hallitusohjelmaa, jossa kirjattiin tavoitteeksi koulutustason nosto ja eri alojen ja alueiden osaajapulaan vastaaminen. Lisäksi pyrkimyksenä on tasoittaa koronaviruspandemian ja poikkeusolojen taloudellisia vaikutuksia esimerkiksi parantamalla nuorten mahdollisuuksia kouluttautua.
Jo kuusi joukkuetta joutunut aikaistetulle joulutauolle NHL:ssä koronan takia
Jääkiekon NHL:ssä Detroit Red Wingistä tuli sunnuntaina kuudes joukkue, joka joutui aikaistetulle joulutauolle koronavirustilanteen takia, kertoo NHL.com-sivusto.
Lauantaina kerrottiin, että Boston Bruinsin ja Nashville Predatorsin on koronan takia määrä palata pelikentille vasta 27. joulukuuta paikallista aikaa. Jo aiemmin pelitauolle olivat joutuneet Calgary Flames, Colorado Avalanche ja Florida Panthers.
Lisäksi liiga ilmoitti sunnuntaina, että kaikki Yhdysvaltain ja Kanadan rajan ylittämistä vaativat ottelut on peruttu joulutaukoon asti. Suunnitelmissa ei kuitenkaan ole keskeyttää kautta.
St. Louisin Mikkola iski kauden toisen maalinsa, mutta voiton vei Winnipeg
Jääkiekon NHL:ssä St. Louis Jetsin Niko Mikkola iski kauden toisen maalinsa ottelussa Winnipeg Jetsiä vastaan. 25-vuotiaan puolustajan kolmannessa erässä tekemä maali nosti St. Louisin maalin päähän kolmesti verkkoa heiluttaneesta Winnipegistä. Mikkolan maali jäi St. Louisille kuitenkin laihaksi lohduksi, sillä Winnipeg vei voiton kotonaan maalein 4–2.
Voitto oli Winnipegille ensimmäinen sen jälkeen, kun joukkuetta vuodesta 2014 asti valmentanut Paul Maurice erosi tehtävästään perjantaina. Joukkuetta luotsaa loppukauden viime vuonna apuvalmentajaksi palkattu Dave Lowry.
uusimmat
Tarinat
Tarinat
Luetuimmat
LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO
Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.
Whatsappilla:
Numeroon 050 3500 245
Toimitus, uutisvihjeet:
010 230 8110
toimitus@karjalainen.fi