play

Yön uutiskooste: Haavoittuvassa asemassa olevat lapset ovat ilman suojaa myös verkossa, presidentit Niinistö ja Biden puhuvat YK:n yleiskokouksessa

Kuva: Johannes Eisele / Lehtikuva

Koonneet: Milja Rämö, Kerttu Heikura / STT

Elämässä muutenkin haavoittuvassa asemassa olevat lapset ovat usein haavoittuvaisia myös digitaalisessa ympäristössä, ilmenee Pelastajaa Lapset -järjestön selvityksestä.

Selvityksestä käy ilmi, että muun muassa seksuaalivähemmistöihin kuuluvat lapset ja lapset, joiden perheissä on rahahuolia, ovat kohdanneet muita enemmän ikäviä tilanteita verkossa.

Selvityksen mukaan monia lapsia ahdistaa esimerkiksi verkon keskustelukulttuuri, jossa erilaisista vähemmistöistä puhutaan epäkunnioittavaan sävyyn.

Perussuomalaisten kansanedustajan Sebastian Tynkkysen syytettä kiihottamisesta kansanryhmää vastaan käsitellään käräjäoikeudessa

Oulun käräjäoikeudessa käsitellään tänään perussuomalaisten kansanedustajaa Sebastian Tynkkystä vastaan nostettua syytettä kiihottamisesta kansanryhmää vastaan. Syyte on nostettu maaliskuun lopulla.

Tynkkynen on kiistänyt syyllistyneensä rikokseen. Hän sanoi aiemmin STT:lle, että syytteessä on kyse hänen kuntavaalikampanjastaan, jossa hän on tuonut esille kansalaisten hänelle lähettämiä viestejä. Viestit ovat Tynkkysen mukaan koskeneet ihmisten huolta maahanmuuton lieveilmiöistä.

Tynkkynen on kahdesti aiemmin tuomittu kiihottamisesta kansanryhmää vastaan.

EU:n ulkoministerit ilmaisivat solidaarisuuttaan Ranskalle sukellusvenejupakassa

EU:n ulkoasioiden ja turvallisuuspolitiikan korkean edustajan Josep Borrellin mukaan EU:n ulkoministerit ovat ilmaisseet solidaarisuuttaan Ranskalle, joka suuttui menetettyään sopimuksen sukellusveneistä Australian kanssa.

Jupakka sai alkunsa, kun Australia, Yhdysvallat ja Britannia julkistivat viime viikolla salassa neuvotellun Aukus-puolustusliittouman. Osana sitä Australia perui Ranskan kanssa sovitun sukellusvenekaupan ja ilmoitti rakentavansa Yhdysvaltojen avulla ydinsukellusveneitä.

EU:n ulkoministerit kokoustivat YK:n yleiskokouksen kulisseissa New Yorkissa ja keskustelivat hiljattain julkistetusta puolustusliittoumasta.(Lähde: AFP)

Amnesty: Taleban syyllistynyt väkivaltaisiin ihmisoikeusloukkauksiin Afganistanissa

Afganistanissa viime kuussa valtaan noussut Taleban on syyllistynyt lukuisiin ihmisoikeusloukkauksiin, ilmenee ihmisoikeusjärjestöjen tuoreesta selvityksestä. Asiasta kertoo Amnesty International tiedotteessa.

Ääri-islamistinen Taleban on Amnestyn mukaan muun muassa tappanut siviilejä ja antautuneita sotilaita sekä estänyt humanitaarisen avun viemisen Panjshirin laaksoon, mikä on kansainvälisen oikeuden vastaista.

Taleban on toistuvasti luvannut kunnioittaa afganistanilaisten ihmisoikeuksia.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

Yhdysvalloissa koronaviruksen seurauksena on kuollut enemmän ihmisiä kuin sata vuotta sitten riehuneessa pandemiassa

Yhdysvalloissa on nyt kuollut koronaviruksen seurauksena enemmän ihmisiä kuin yli sata vuotta sitten espanjantaudin aiheuttaman pandemian seurauksena, selviää tuoreista tilastoista.

Koronaviruksen seurauksena on maassa kuollut nyt yli 675 700 ihmistä, mikä on satoja ihmisiä enemmän kun verrataan espanjantautiin liittyviä kuolemia.

Maailmassa kuoli espanjantaudin seurauksena noin 50 miljoonaa ihmistä. Koronavirukseen liittyviä kuolemia on maailmalaajuisesti tilastoitu yli 4,6 miljoonaa. (Lähde: AFP)

Presidentit Niinistö ja Biden puhuvat tänään YK:n yleiskokouksessa

Hiljattain käynnistyneessä YK:n 76. yleiskokouksessa alkavat tänään korkean tason puheet. Tänään kansallisen puheensa pitävät muun muassa Suomen valtuuskunnan puheenjohtajana toimiva presidentti Sauli Niinistö sekä Yhdysvaltain presidentti Joe Biden.

Viikon kestävän korkean tason keskustelun avaa YK:n pääsihteeri Antonio Guterres. YK:n mukaan New Yorkissa sijaitsevaan päämajaan odotetaan paikalle yli 80 jäsenmaan valtiojohtoa.

Presidentti Niinistön lisäksi Suomen valtuuskuntaan kuuluvat ulkoministeri Pekka Haavisto (vihr.) ja kehitysyhteistyö- ja ulkomaankauppaministeri Ville Skinnari (sd.). Valtuuskunta tapaa matkallaan muiden valtioiden johtoa ja YK:n edustajia.

Aasiassa kaupankäynti alkanut alamäessä - kiinalainen kiinteistöjätti Evergrande huolestuttaa sijoittajia

Pörssikurssien alamäki jatkui tänään kaupankäynnin alkaessa Aasian pörsseissä

Tokion Nikkei-indeksi syöksyi yli kaksi prosenttia, ja Hongkongin Hang Seng -indeksi laski yli prosentin. Manner-Kiinan pörssi pysyy tänään kiinni kansallisen juhlapyhän takia.

Pörssikurssit olivat eilen laskussa ympäri maailmaa, kun maakaasun hinnan nousu ja kiinalaisen kiinteistöjätti Evergranden talousvaikeudet ovat huolestuttaneet sijoittajia. (Lähde: AFP)

uusimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO

Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.

phone

Toimitus, uutisvihjeet:

010 230 8110

email

toimitus@karjalainen.fi