play

Yön uutiskooste: Israelissa parlamentti on hyväksynyt ensimmäisen budjetin kolmeen vuoteen, Abba julkaisee tänään ensimmäisen albuminsa 40 vuoteen

Ruotsalainen Abba julkaisee tänään Voyage-albuminsa. Se on yhtyeen yhdeksäs studioalbumi ja ensimmäinen albumi 40 vuoteen.

Ruotsalainen Abba julkaisee tänään Voyage-albuminsa. Se on yhtyeen yhdeksäs studioalbumi ja ensimmäinen albumi 40 vuoteen.

STT

Vuosaaren palkkamurhan hovikäsittelyssä vuorossa Jari Aarnion puolustuksen loppulausunto - elokuussa alkanut oikeudenkäynti päättyy tänään

Helsingin Vuosaaren palkkamurhan hovioikeuskäsittely päättyy tänään Jari Aarnion puolustuksen loppulausuntoon. Käräjäoikeus tuomitsi Aarnion viime vuonna elinkautiseen liki 20 vuotta sitten tehdystä murhasta. Aarnio vaatii hovioikeudessa murhasyytteen hylkäämistä.

Aarnion ei syytetä osallistuneen uhrin, ruotsalais-turkkilaisen ammattirikollisen Volkan Ünsalin surmaamiseen. Käräjäoikeus tuomitsi Aarnion, koska sen mukaan Aarnio tiesi murhasuunnitelmasta etukäteen eikä pyrkinyt estämään henkirikosta, vaikka olisi poliisina ollut siihen velvollinen.

Aarnion puolustuksen mukaan Aarniolla ei ollut henkirikoksesta yksityiskohtaista etukäteistietoa, vaan pelkkä heikko huhu.

Abba julkaisee tänään ensimmäisen albuminsa 40 vuoteen

Ruotsalaisen musiikkituotannon kaikkien aikojen ykkösnimi Abba julkaisee tänään Voyage-albuminsa. Se on yhtyeen yhdeksäs studioalbumi ja ensimmäinen albumi 40 vuoteen.

Abba ilmoitti uudesta albumistaan alkusyksystä.

Yhtyeen albumeja on myyty aikojen saatossa yli 400 miljoonaa.

Yhdysvalloissa alkaa maata kuohuttanutta mustan lenkkeilijän surmaa käsittelevä oikeudenkäynti syrjintäkohun keskellä

Yhdysvalloissa on määrä alkaa tänään mustan lenkkeilijän Ahmaud Arberyn surmaa käsittelevä oikeudenkäynti keskellä valamiehistön valintakriteereistä syntynyttä kohua.

Yli kaksi viikkoa kestäneen valamiesten valintaprosessin aikana surmasta syytettynä olevien kolmen valkoisen miehen puolustusasianajajat hylkäsivät 12 mustasta valamiesehdokkaasta 11. Lopulta 12 valamiehestä vain yksi on mustaihoinen.

Valintaprosessi on johtanut syytöksiin ihonväriin perustuvasta syrjinnästä. Tuomarikin arvioi, että valamiehistön valinnassa tuntuu tapahtuneen tahallista syrjintää, mutta hän aikoo antaa oikeudenkäynnin edetä suunnitellusti.

Arbery ammuttiin vuoden 2020 helmikuussa Georgian Brunswickissa. (Lähde: AFP)

Yhdysvaltain oikeusministeriö haastaa Texasin oikeuteen osavaltion uuden syrjiväksi arvioidun äänestyslain vuoksi

Yhdysvalloissa maan oikeusministeriö on haastanut Texasin oikeuteen osavaltion syyskuussa hyväksymien äänestysrajoitusten vuoksi, kertovat muun muassa uutistoimisto AFP ja yhdysvaltalaislehti New York Times.

Ministeriön mukaan paikallisten republikaanipäättäjien läpiajama laki riistää äänioikeuden ikääntyneiltä ja vammaisilta sekä niiltä texasilaisilta, jotka eivät puhu englantia tai asuvat Yhdysvaltain ulkopuolella.

Texasin tuore laki muun muassa estää vaalivirkailijoita lähettämästä äänestäjille postiäänestyshakemuksia ilman, että äänestäjät sitä erikseen pyytävät. Tämän lisäksi rajoituksissa esimerkiksi kielletään postiäänestyksen mainostaminen.

Bidenin jättimäisistä lakipaketeista äänestetään edustajainhuoneessa tänään

Yhdysvalloissa kongressin edustajainhuone äänestää perjantaina presidentti Joe Bidenin kahdesta keskeisestä lakipaketista. Massiivisten, yhteensä kolmen biljoonan dollarin lakipakettien tarkoitus on pumpata rahaa Yhdysvaltain infrastruktuuriin sekä laajentaa sosiaaliturvaa.

1,2 biljoonan dollarin suuruinen infrastruktuuripaketti läpäisi senaatin jo elokuussa, ja sen läpimenoa edustajainhuoneessa pidetään muodollisuutena. 1,75 biljoonan suuruisen sosiaaliturvapaketin kanssa taas on epävarmempaa, ja sen pitäisi edustajainhuoneen jälkeen saada vielä senaatin siunaus.

Lakipaketteja pidetään tärkeinä koko Bidenin presidenttikauden onnistumisen kannalta. Äänestykset niistä ovat lykkääntyneet useasti. (Lähde: AFP)

Israelissa parlamentti on hyväksynyt ensimmäisen budjetin kolmeen vuoteen

Israelin parlamentti on hyväksynyt ensimmäisen valtion budjetin kolmeen vuoteen. Kuluvan ja ensi vuoden budjettiehdotusten hyväksyminen on merkittävä voitto ideologisesti hajanaiselle hallituskoalitiolle.

Pääministeri Naftali Bennettin hallituksen piti saada budjetti läpi marraskuun 14. päivään mennessä, jotta maassa ei jouduttaisi järjestämään jo viidensiä parlamenttivaaleja kolmen vuoden sisällä.

Koalition onnistui päästä elokuun alussa sopuun valtion budjettiesityksestä yön yli kestäneiden neuvotteluiden ja äänestyksien jälkeen.

Bennettin ja kumppaneidensa nousu vallan kahvaan kesäkuussa päätti maan pitkäaikaisimman pääministerin Benjamin Netanjahun valtakauden. (Lähde: AFP)

Ainakin 69 ihmistä on kuollut Nigerin länsiosassa tehdyssä hyökkäyksessä

Läntisessä Afrikassa ainakin 69 ihmistä on saanut surmansa Nigerissä tehdyssä hyökkäyksessä, maan sisäministeriö kertoi torstaina.

Isku tehtiin todellisuudessa jo tiistaina, mutta hallinto vahvisti tapahtuneen vasta torstaina. Isku tehtiin epävakaalla Tillaberin alueella lähellä Burkina Fason ja Malin rajaa.

Ministeriön mukaan iskussa kuoli myös paikallinen pormestari, joka oli matkustanut alueella delegaationsa kanssa. Ministeriö kertoo ryhmän joutuneen aseistautuneiden maantierosvojen väijytyksen kohteeksi.

Iskun jäljiltä jäi henkiin 15 ihmistä, kertoo ministeriö.

Iskun tehneitä etsitään parhaillaan, ja hallinto on julistanut maahan kahden päivän suruajan. (Lähde: AFP)

Eetu Luostarinen sinetöi Floridan voiton jatkoajalla - Aleksander Barkoville kaksi maalia

Jääkiekon NHL:ssä Florida Panthers vei Eetu Luostarisen jatkoaikamaalin siivittämänä voiton Washington Capitalsista. Floridalaiset kukistivat vierasjoukkue Washingtonin 5–4.

Luostarisen lisäksi ottelussa loisti joukkuetoveri Aleksander Barkov. Floridan suomalaiskippari avasi koko ottelun maalitilin, kun avauserää oli pelattu reilut kolme minuuttia. Barkov heilutti verkkoa toistamiseen toisen erän loppupuoliskolla, jonka jälkeen joukkue oli 4–1-johdossa.

Washington ehti kuitenkin kaventaa tilannetta vielä samassa erässä kahden maalin verran, ja päätöserän tasoitusmaalin myötä ottelu venähti jatkoajalle.

Florida on voittanut kymmenestä tällä kaudella pelaamastaan ottelusta yhdeksän.

Hradeckyn Leverkusenille murskavoitto Eurooppa-liigassa

Suomen miesten jalkapallomaajoukkueen maalivahdin Lukas Hradeckyn Bayer Leverkusen vankisti asemaansa lohkonsa kärjessä Eurooppa-liigassa torstaina. Kapteeni Hradecky piti maalinsa puhtaana, kun saksalainen Leverkusen jyräsi kotonaan 4–0-voittoon espanjalaisesta Real Betisistä.

Moussa Diaby teki Leverkusenille kaksi maalia.

Leverkusenilla on nyt kolmen pisteen etumatka Betisiin ja vankka ote G-lohkon voitosta ja suorasta neljännesvälieräpaikasta.

Myös Huuhkajien keskikenttämiehen Glen Kamaran Glasgow Rangers jatkaa kamppailua pudotuspelipaikoista. Skotlantilainen Rangers pelasi A-lohkossa 1–1-tasapelin Bröndbyn vieraana Tanskassa.

uusimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO

Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.

phone

Toimitus, uutisvihjeet:

010 230 8110

email

toimitus@karjalainen.fi