play

Yön uutiskooste: Käräjäoikeus antaa tuomion Suomen suurimpiin kuuluvasta huumejutusta, vain kolmannes amerikkalaisista tyytyväisiä presidentti Bideniin

Yhdysvalloissa vain kolmannes kansasta arvioi presidentti Joe Bidenin onnistuneen tehtävässään hyvin.

Yhdysvalloissa vain kolmannes kansasta arvioi presidentti Joe Bidenin onnistuneen tehtävässään hyvin. Kuva: Megan Varner

STT

HS: Avin mukaan Uudenmaan kunnat eivät vaikuta rikkoneen tartuntatautilakia karanteenikäytäntöjen muutoksella

Etelä-Suomen aluehallintoviraston mukaan Uudenmaan kuntien päätös muuttaa koronavirukseen liittyvää karanteeni- ja testaustoimintaansa ei ainakaan selkeästi vaikuta rikkovan tartuntatautilakia, kertoo Helsingin Sanomat.

Helsingin ja yhdentoista muun kunnan linjauksia kommentoi lehdelle Etelä-Suomen avin ylitarkastaja Oona Mölsä. Hänen mukaansa lainsäädäntö asiassa ei ole täysin yksiselitteistä.

Sosiaali- ja terveysministeriön kansliapäällikkö Kirsi Varhila sanoi tiistaina STT:lle, että Uudenmaan kuntien linjauksissa on kyse tartuntatautilain mukaisen menettelyn noudattamatta jättämisestä.

Käräjäoikeus antaa tuomion Suomen suurimpiin kuuluvasta huumejutusta - huumeita tuotiin Hollannista kukkalähetysten seassa

Helsingin käräjäoikeus antaa tänään tuomion Suomen suurimpiin kuuluvasta huumevyyhdistä.

Poliisin mukaan Suomeen salakuljetettiin huumeita Hollannista kukka- ja huonekasvilastien seassa yli 20 miljoonan euron arvosta. Syytettyjä jutussa on yhteensä lähes 30, osa Suomen ja osa muiden maiden kansalaisia.

Jutun käsittely alkoi käräjäoikeudessa maaliskuun puolivälissä ja jatkui juhannukseen asti.

Lauha sää tuo liukastumisvaaran jalankulkijoille suuressa osassa maata

Lauhtunut sää tietää tänään jalankulkijoille liukastumisvaaraa suuressa osassa maata.

Ilmatieteen laitoksen varoitus huonosta jalankulkusäästä on voimassa maan eteläosasta Pohjois-Pohjanmaalle, Pohjois-Savoon ja Pohjois-Karjalaan ulottuvalla alueella. Varoituksen mukaan jalkakäytävät ovat erittäin liukkaita, koska niillä olevan jään päällä on vettä. Liukastumisriski on huomattava.

Lisäksi ajokeli on ainakin aamulla huono maan itäosissa lumi- tai räntäsateen ja sään lauhtumisen vuoksi.

Kaikilla merialueilla tuulee tänään kovaa.

Ukrainan kriisin puiminen jatkuu: Etyjin ja Venäjän edustajat tapaavat

Venäjän ja Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestö Etyjin edustajat tapaavat tänään Wienissä Itävallassa. Tälläkin kertaa puheenaiheena on Ukrainan jännitteinen tilanne, josta aikaisemmin tällä viikolla on jo eri kokoonpanoilla keskusteltu Brysselissä ja Genevessä.

Sotilasliitto Naton ja Venäjän eilisten keskustelujen jälkeen Naton pääsihteeri Jens Stoltenberg sanoi, että Venäjällä ja Natolla on edelleen suuria erimielisyyksiä.

Stoltenbergin mukaan kaikki Nato-liittolaiset olivat torjuneet yksimielisesti Venäjän vaatimuksen, että Naton pitäisi luopua avoimien ovien politiikasta eli uusien jäsenten hyväksymisestä.

Vain kolmannes amerikkalaisista tyytyväisiä presidentti Bideniin

Yhdysvalloissa vain kolmannes kansasta arvioi presidentti Joe Bidenin onnistuneen tehtävässään hyvin, kertoo tuore mielipidemittaus. Kaikkiaan 33 prosenttia amerikkalaisista sanoo Bidenin tekevän hyvää työtä, kun 53 prosenttia puolestaan antaa presidentin työlle negatiivisen arvion.

Quinnipiacin yliopiston mittauksessa Bidenin suosio laski hieman edellisestä, marraskuussa julkaistusta mittauksesta. Luottamus presidentti Bidenin työhön laski myös demokraateiksi tunnustautuvien yhdysvaltalaisten keskuudessa, vaikka 75 prosenttia demokraateista on yhä tyytyväisiä Bideniin.

Boston vei Montrealia runsasmaalisessa ottelussa - Vaakanaiselle NHL-uran ensimmäinen maali

Jääkiekon NHL:ssä Boston Bruinsin suomalaispuolustaja Urho Vaakanainen laukoi yhden maalin ottelussa Montreal Canadiensia vastaan. Maali oli Vaakanaisen NHL-uran ensimmäinen.

Ottelu päättyi Bostonin selkeään voittoon lukemiin 5–1.

Bostonin kanadalaishyökkääjä Brad Marchand heilutti ottelussa maaliverkkoa ansiokkaasti hattutempun verran. Marchand on tehnyt kuluvalla kaudella kaikkiaan 19 maalia. Tämän pelin hattutemppu oli Marchandin NHL-uran viides.

Montrealin suomalaispelaajat jäivät ottelussa ilman tehopisteitä.

Valioliigajumbo Norwichille taas tappio, Bowen teki West Hamille kaksi maalia

Jalkapallon Englannin Valioliigassa sarjan hännille vajonnut Norwich jatkoi tappiokierrettään keskiviikon ainoassa ottelussa. Kotijoukkue West Ham kirjasi Lontoon illassa 2–0-voiton ja nousi sarjassa neljänneksi ohi Arsenalin, jolla on tosin pelattuna yksi ottelu vähemmän.

Norwichille tappio oli Valioliigassa jo kuudes peräkkäinen. Joukkueen suomalaishyökkääjä Teemu Pukki oli kentällä koko ottelun, mutta jäi vaille onnistumista. Viisi maalia tällä kaudella tehnyt Pukki on viimeksi osunut tolppien väliin marraskuun lopussa Newcastlea vastaan.

West Hamin ensimmäisen maalin teki aloitusjakson lopulla englantilaishyökkääjä Jarrod Bowen. 83. minuutilla Bowen onnistui maaliteossa vielä toistamiseen.

Chelsea Englannin liigacupin finaaliin, Tottenhamin tilanteet kuivuivat videotarkistuksiin

Chelsea eteni jalkapallon Englannin liigacupin finaaliin voitettuaan keskiviikkona Tottenhamin välierien toisessa ottelussa 1–0. Chelsea lunasti finaalipaikkansa yhteismaalein 3–0.

Vierasjoukkue Chelsean voittomaalin tehtaili Antonio Rüdiger jo pelin 18. minuutilla.

Pelissä nähtiin peräti kolme videotarkistustilannetta, jotka kaikki päättyivät Tottenhamin kannalta tylysti. Kotijoukkue menetti tarkistusten myötä ensin kaksi rangaistuspotkun paikkaa ja kun Harry Kane sai iskettyä tasoitusmaalin pelin 64. minuutilla, tuomittiin tilanne tarkistuksen jälkeen paitsioksi.

Chelsean finaalivastustaja selviää, kun liigacupin toisessa välierässä kohtaavat Arsenal ja Liverpool.

Loppuottelu pelataan 27. helmikuuta. (Lähde: AFP)

uusimmat

Tarinat

Tarinat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Luetuimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO

Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.

whatsApp

Whatsappilla:

Numeroon 050 3500 245

phone

Toimitus, uutisvihjeet:

010 230 8110

email

toimitus@karjalainen.fi