Yön uutiskooste: Mökkikauppa käynnistynyt viime vuotta jähmeämmin, Venäjän puolustusministeriö myönsi miehistötappioita Moskvan tuhossa
Kuva: Ritva Siltalahti / Lehtikuva
Tammi-maaliskuussa myytiin noin 250 omarantaista mökkiä, kertoo Maanmittauslaitos. Se on noin kolmannes vähemmän kuin vuoden 2021 vastaavana aikana, jolloin rantamökkejä myytiin vuoden kolmen ensimmäisen kuukauden aikana lähes 400.
Vuosina 2020–2021 mökkikauppoja tehtiin huomattavasti aikaisempia vuosia enemmän. Viime vuonna myytiin lähes 3 800 rantamökkiä, vuonna 2020 runsaat 4 000 ja vuonna 2019 reilusti alle 3 000 mökkiä.
Suomen Kiinteistövälittäjien markkinaennusteen mukaan varsinkin ympärivuotiseen käyttöön soveltuvien mökkien kysyntä on kovaa. Mökkikaupan arvioidaan kiihtyvän kevään edetessä, mutta ostajien toiveet täyttävistä loma-asunnoista on pulaa.
Tänään vietetään Kirjan ja ruusun päivää
Tänään vietetään Kirjan ja ruusun päivää. Kyseessä on kansainvälinen kirjaa ja tekijänoikeuksia juhlistava vuosipäivä. Tänä vuonna päivän kampanjointi nostaa esiin rakkautta lukemiseen, Kirjakauppaliitto kertoo tiedotteessaan. Kampanjassa korostetaan lukutaidon merkitystä rauhalle, kehitykselle ja demokratialle.
Kirjakauppaliitto, Libro ry ja Suomen kirjastoseura myöntävät tänään osana Kirjan ja ruusun päivää Kiitos kirjasta -tunnustuspalkinnon. Palkinto annetaan kotimaiselle kirjailijalle, jonka edellisenä vuonna ilmestynyt kaunokirjallinen teos on antanut lukijoilleen erityisiä virikkeitä, tiedotteessa sanotaan.
Mariupolin läheltä otetuissa satelliittikuvissa uskotaan esiintyvän jälleen uusi joukkohauta
Etelä-Ukrainassa otettujen satelliittikuvien uskotaan paljastaneen jälleen uusi venäläisjoukkojen jälkeensä jättämä joukkohauta Mariupolin satamakaupungin lähellä. Asiasta kertovat muun muassa yhdysvaltalaislehti Washington Post ja Radio Svoboda.
Mariupolin kaupunginvaltuusto on jakanut yhdysvaltalaisen satelliittiyhtiö Maxarin ottamat kuvat Telegram-kanavallaan ja viestissä arvioidaan haudoista löytyvän ainakin tuhat venäläisjoukkojen tappamaa mariupolilaista.
Vain päivää aiemmin Maxar julkaisi satelliittikuvia Mariupolin läheltä, joissa näkyi joukkohaudaksi oletettuja muodostelmia, joissa voi ukrainalaisarvioiden mukaan olla jopa 3 000–9 000 siviilin ruumiit.
Venäjän puolustusministeriö myönsi miehistötappioita ohjusristeilijä Moskvan tuhossa
Venäjän puolustusministeriö on ensimmäisen kerran myöntänyt ohjusristeilijä Moskvan viime viikolla Mustallamerellä tapahtuneen tuhoutumisen aiheuttaneen miehistötappioita.
Ministeriön mukaan yksi miehistön jäsen kuoli ja 27 on kateissa. Loput 396 miehistön jäsentä evakuoitiin, sanotaan ministeriön lausunnossa venäläisten uutistoimistojen mukaan.
Ministeriö toisti jo aiemmin annetun selityksen, jonka mukaan aluksella syttyi tulipalo, minkä seurauksena ammukset alkoivat räjähdellä. Venäjä on väittänyt Moskvan uppoamisen olleen seurausta tulipalosta.
Ukraina taas on kertonut osuneensa alukseen kahdella Neptune-merimaaliohjuksella. Yhdysvallat on niin ikään sanonut Ukrainan osuneen alukseen. (Lähde: AFP)
Venäjän-vierailun jälkeen YK:n pääsihteeri Guterres tapaa Ukrainan Zelenskyin
YK:n pääsihteeri Antonio Guterres tapaa Ukrainan presidentin Volodymyr Zelenskyin ensi viikolla. YK kertoo asiasta lausunnossaan. Zelenskyin lisäksi Guterres tapaa Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban.
Ennen Ukrainaa Guterres matkustaa Venäjän pääkaupunkiin Moskovaan, jossa hän tapaa tiistaina presidentti Vladimir Putinin ja ulkoministeri Sergei Lavrovin. (Lähde: AFP)
Suomi vei jälleen cheerleadingin MM-kisoja - naisten cheermaajoukkueelle neljäs perättäinen kultamitali
Suomi on voittanut kultaa naisten cheersarjassa cheerleadingin MM-kisoissa Yhdysvaltain Orlandossa. Mestaruus on neljäs perättäinen.
Toiseksi sarjassa sijoittui lajia aiemmin pitkään hallinnut Yhdysvallat. Pronssia nappasi Saksa.
Suomi pääsi mitaleille myös sekacheersarjassa, jossa se voitti pronssia.
Naisten cheermaajoukkue pääsi MM-kilpailussa ensi kertaa yleisön eteen sitten vuoden 2019. Koronaviruspandemian takia kevään 2020 kisat peruuntuivat, ja vuoden 2021 maailmanmestaruudet ratkesivat lopulta viime syksynä virtuaalikilpailussa.
uusimmat
Tarinat
Tarinat
Luetuimmat
LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO
Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.
Whatsappilla:
Numeroon 050 3500 245
Toimitus, uutisvihjeet:
010 230 8110
toimitus@karjalainen.fi