play

Yön uutiskooste: Perussuomalaisten kansanedustaja kertoo tulleensa tönityksi Elokapinan mielenosoituksessa, Ecuadorissa yli sata ihmistä on kuollut vankilajengien yhteenotoissa

Kuva: Jussi Nukari / Lehtikuva

Koonneet: Milja Rämö ja Mari Areva / STT

Perussuomalaisten kansanedustaja Sebastian Tynkkynen (kuvassa) kertoo Twitterissä, että häntä oli tönitty ympäristöliike Elokapinan mielenosoituksen yhteydessä Eduskuntatalon ulkopuolella keskiviikkona.

Tynkkynen oli ollut kuvaamassa mielenosoitusta. Hänen mukaansa kaksi ihmistä kävi hänen päälleen.

Youtubessa julkaistulla videolla miesääni kysyy, onko Tynkkysellä vammoja tai vaatimuksia tönimiseen liittyen. Kyseessä on ilmeisesti poliisi. Tynkkysellä ei ollut vaatimuksia eikä vammoja.

Elokapinan mielenosoitus keräsi eilen satoja ihmisiä Helsingin keskustaan Mannerheimintielle lähelle Eduskuntataloa.

Tynkkysen kertomasta tönimisestä uutisoivat aiemmin ainakin Ilta-Sanomat ja MTV.

Suomessa asuvien brittien pitää hakea oleskeluoikeutta viimeistään tänään

Britannian kansalaisten on haettava Suomessa erosopimuksen mukaista oleskeluoikeutta syyskuun loppuun mennessä.

Suomessa asuvien brittien on jätettävä hakemus viimeistään tänään, jos he aikovat jatkaa laillisesti oleskelua Suomessa syyskuun jälkeen.

Brexit-lupien hakuaika alkoi vuoden 2020 lokakuussa. Maahanmuuttoviraston (Migri) mukaan riittää, että hakemus on jätetty määräaikaan mennessä. Hakemuksen voi tehdä Enter Finlandin verkkosivuilla.

Uutissuomalainen: Kuntien veroprosenttien erot kasvavat yli kaksinkertaisiksi tällä vuosikymmenellä

Kunnallisveroprosenttien välille tulee vielä tällä vuosikymmenellä yli kaksinkertaiset erot, kertoo Uutissuomalainen.

Uutissuomalaisen mukaan suurin rysäys tapahtuu, kun sote-palvelut siirtyvät kunnilta hyvinvointialueille. Laskelmien mukaan kaikkien kuntien veroprosenteista lähtee näillä näkymin 12,39 prosenttiyksikköä. Suurin veroprosentti kunnissa tulee olemaan yli 11 ja pienin alle 5.

Kunnallisveroprosenttien erot repeävät kuitenkin vielä lisää vuoteen 2030 mennessä. Suurimpana syynä ovat erot verotuloissa.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

Britney Spears sai toiveensa läpi - tuomioistuin kumosi väliaikaisesti laulajan isän holhousvastuun

Yhdysvalloissa oikeusistuin on myöntynyt poptähti Britney Spearsin pyyntöön tämän isän holhousvastuun väliaikaisesta lopettamisesta. Asiasta päätti losangelesilaisen oikeusistuimen tuomari, kertoo muun muassa New York Times -lehti.

Tuomari kuitenkin määräsi uuden väliaikaisen holhoojan valvomaan Spearsin raha-asioita. Isän holhousvastuun lopettamista kokonaan on määrä käsitellä oikeudessa uudestaan myöhemmin tämä vuonna.

Britney Spears on aiemmin kertonut julkisuudessa 13 vuotta kestäneen holhousjärjestelyn rajoittaneen elämäänsä ja olleen hyväksikäyttöä.

Laulajan isä James Spears on ollut pitkälti vastuussa 39-vuotiaan tyttärensä taloudesta ja yksityiselämästä vuodesta 2008 lähtien.

Ecuadorissa yli sata ihmistä on kuollut vankilajengien yhteenotoissa

Ecuadorissa Latinalaisessa Amerikassa ainakin yli sata ihmistä on kuollut vankilajengien yhteenotossa suurkaupunki Guayaquilissa sijaitsevassa vankilassa.

Tiistaina alkaneen väkivaltaisen yhteenoton uhrien määrän noususta kertoivat paikalliset vankilaviranomaiset. Lisäksi yli viidenkymmenen ihmisen kerrotaan loukkaantuneen.

Yhteydenoton arvioidaan liittyvän meksikolaisten huumekartellien välienselvittelyyn. Vankien kerrotaan aseistautuneen ampuma-asein ja kranaatein.

Keskiviikkona vankilaa saartamaan lähetettiin sotilaita.

Ecuadorin vankilajärjestelmästä on tullut taistelukenttä Meksikon keskeisiin huumekartelleihin liittyneiden vankien välillä. (Lähde: AFP)

Benfica lisäsi syvissä vesissä uivan Barcelonan kurimusta

Barcelonan tuska kasvoi entisestään, kun se hävisi keskiviikkona jalkapallon Mestarien liigassa vieraissa Benficalle 0–3.

Lohkovaiheen avauspelissään Barcelona oli hävinnyt kotonaan Bayern Münchenille 0–3, joten sen saldo kahdesta ottelusta on nolla pistettä ja maaliero 0–6.

Bayern München puolestaan murskasi E-lohkossa keskiviikkona kotonaan Kiovan Dinamon 5–0.

F-lohkossa Manchester United oli ajoittain suurissa vaikeuksissa Villarrealia vastaan. Lisäajan viidennellä minuutilla ratkaisijaksi nousi jälleen kerran Cristiano Ronaldo, joka laukoi Unitedin 2–1-voittoon.

H-lohkossa kotijoukkue Juventus voitti liigan hallitsevan ykkösen Chelsean 1–0.

Keskiviikkona Mestarien liigassa pelattiin kahdeksan ottelua.

Ronaldo nousi Mestarien liigan kaikkien aikojen ottelutilaston kärkeen

Manchester Unitedissa pelaava jalkapalloilija Cristiano Ronaldo on noussut Mestarien liigan kaikkien aikojen ottelutilaston kärkinimeksi. Ronaldo on pelannut nyt 178:ssa Mestarien liigan pelissä.

Ronaldo ohitti tilastossa maalivahti Iker Casillasin.

Portugalilaispelaaja nousi kärkeen, kun englantilaisjoukkue kohtasi keskiviikkona espanjalaisen Villarrealin ja voitti sen 2–1. Ronaldo teki ottelun voittomaalin.

Ronaldo on myös Mestarien liigan kaikkien aikojen ykkösmaalintekijä. Keskiviikkoinen maali nosti portugalilaisen maalimäärän 136:een.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

uusimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO

Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.

phone

Toimitus, uutisvihjeet:

010 230 8110

email

toimitus@karjalainen.fi