play

Yön uutiskooste: Ravustuskausi alkaa tänään, Kanadan länsiosaan julistettiin hätätila maastopalojen vuoksi

Ravustuskausi alkaa tänään keskipäivällä kahdeltatoista.

Ravustuskausi alkaa tänään keskipäivällä kahdeltatoista. Kuva: Anni Reenpää / Lehtikuva

STT

Useimmat hyönteiset ovat hyötyneet kesän helteistä

Suurin osa hyönteisistä on hyötynyt lämpimistä ja tasaisista sääoloista, kertoo dosentti Jari Haimi Jyväskylän yliopistosta.

Hyönteisille epäedullisten sääolojen puuttuminen on vaikuttanut siihen, että muun muassa päiväperhosia, sudenkorentoja, kirvoja ja leppäkerttuja on ollut runsaasti. Jatkuvat korkeat lämpötilat ovat vaikuttaneet myös siihen, että paarmojen toukat aikuistuvat nopeammin ja paarmoja on liikkeellä paljon yhtäaikaisesti.

Korkeat lämpötilat ja ilmaston lämpeneminen tuovat jatkossa myös etelämpänä asuvia hyönteislajeja pohjoiseen.

Ravustuskausi alkaa tänään kahdeltatoista päivällä

Ravustuskausi alkaa tänään keskipäivällä kahdeltatoista, kertovat elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukset tiedotteessaan.

Tiedotteen mukaan ilta ja yö ovat otollisinta aikaa ravustukseen. Suomessa saaliiksi voi saada sekä kotimaista jokirapua että pohjoisamerikkalaista alkuperää olevaa täplärapua.

Ravustuskausi jatkuu lokakuun viimeiseen päivään saakka. Ravustukseen tarvitaan aina vesialueen omistajan lupa ja 18–64-vuotiailla tulee lisäksi olla kalastonhoitomaksu maksettuna.

Kiinassa ainakin 12 ihmistä on kuollut tulvissa maan keskiosassa

Kiinassa ainakin 12 ihmistä on kuollut maan keskiosassa sijaitsevassa Zhengzhoussa rankkasateiden aiheuttamissa tulvissa, kertovat viranomaiset.

Britannian yleisradioyhtiö BBC:n mukaan sateet ovat aiheuttaneet vakavia tulvia maan keskiosissa. Tulvat ovat ajaneet ihmisiä kodeistaan ja hukuttaneet alleen muun muassa teitä ja metrolinjastoja.

Kiinan valtiollinen uutistoimisto Xinhua kertoo, että noin 100 000 ihmistä olisi siirretty paikallishallinnon mukaan turvaan sateiden alta.

BBC:n mukaan Henanin maakunnassa on annettu korkein mahdollinen säävaroitus poikkeuksellisen rajun sadekauden vuoksi. Zhengzhou on noin 94 miljoonan asukkaan maakunnan pääkaupunki. (Lähde: AFP)

Kanadan länsiosaan julistettiin hätätila maastopalojen vuoksi - paloja riehuu myös Yhdysvalloissa

Kanadassa maan länsiosaan on julistettu hätätila alueella roihuavien maastopalojen vuoksi. Hätätila julistettiin Brittiläisen Kolumbian provinssiin, jossa kuumuuden ja tuulten pelätään kiihdyttävän paloja lähipäivinä entisestään.

Hätätilan myötä viranomaiset voivat esimerkiksi järjestää laajoja evakuointeja. Tiistaina noin 5 700 ihmistä oli saanut provinssissa evakuointimääräyksen. Noin 32 000:lle oli puolestaan annettu varoitus mahdollisesta evakuoinnista.

Massiiviset maastopalot ovat vaurioittaneet sekä Kanadan että Yhdysvaltojen länsiosia viime viikkoina. Palot saivat alkunsa kesäkuussa poikkeuksellisen kuuman lämpöaallon seurauksena. Asiantuntijoiden mukaan säähän on vaikuttanut ilmastonmuutos. (Lähde: AFP)

Ennätysmäärä ihmisiä ylitti Englannin kanaalin laittomasti maanantaina - ainakin 430 siirtolaista pyrki Britanniaan

Englannin kanaalin ylitti maanantaina laittomasti ennätysmäärä siirtolaisia, kertoo brittihallinto. Ainakin 430 siirtolaisen kerrotaan pyrkineen vesiväylän ylitse Britanniaan yhden päivän aikana.

Edellinen yhden päivän ennätys oli viime vuoden syyskuulta, jolloin päivän aikana kanaalin ylitti 416 siirtolaista. Ylitys on vaarallinen, sillä kanaalissa on erittäin vilkas laivaliikenne ja voimakkaita virtauksia.

Britannian yleisradioyhtiö BBC:n mukaan tämän vuoden aikana Manner-Euroopasta on saapunut Britannian rannikolle liki 8 000 ihmistä lähes 350 veneellä.

Viime vuonna ylityksiä oli brittihallinnon mukaan noin 8 500. Vuoden 2020 lukema oli yli nelinkertainen vuoteen 2019 verrattuna. (Lähde: AFP)

Netflixin käyttäjämäärien kasvu ja liikevaihto ennusteita parempaa

Suoratoistopalvelu Netflixin liikevaihto kasvoi huhti–kesäkuussa 19 prosentilla viime vuoden vastaavaan ajanjaksoon verrattuna. Yhtiö kertoo huhti–kesäkuun liikevaihdon olevan 7,3 miljardia dollaria.

Netflixin mukaan sillä oli vuosineljänneksen lopulla 209 miljoonaa käyttäjää. Käyttäjien määrän kasvu on yhtiön mukaan ollut tänä vuonna viime vuotta hitaampaa, mutta kuitenkin ennusteita parempaa.

Yhtiön tulos kuitenkin pieneni edeltävään neljännekseen verrattuna ja jäi markkinoiden odotuksista. Suoratoistojätin huhti-kesäkuun tulos oli noin 1,35 miljardia dollaria, kun vuoden ensimmäisellä neljänneksellä se oli 1,7 miljardia. (Lähde: AFP)

uusimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO

Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.

phone

Toimitus, uutisvihjeet:

010 230 8110

email

toimitus@karjalainen.fi