play

Yön uutiskooste: Ruotsin uusi pääministeri saapuu tänään ensivierailulle Suomeen, Italiassa puukotettu useita supermarketissa

Kuva: John Thys / Lehtikuva

Koonneet: Anne Salomäki ja Mari Areva / STT

Ruotsin uutta oikeistohallitusta vetävä pääministeri Ulf Kristersson vierailee tänään Suomessa. Kyse on pääministerin ensimmäisestä kahdenvälisestä vierailusta ulkomaille.

Kristersson (kuvassa) tapaa vierailullaan pääministeri Sanna Marinin (sd.). Pääministerit keskustelevat muun muassa maiden kahdenvälisistä suhteista ja Nato-jäsenyyshankkeesta.

Perinteisesti Suomen ja Ruotsin pääministerit tapaavat toisensa pian nimityksensä jälkeen. Kristersson aloitti tehtävässään viime viikolla.

Uutissuomalainen: Suomalaisten lahjoitukset Ukrainaan ovat vähentyneet kevään huippulukemista

Suomalaisten into lahjoittaa rahaa Ukrainaan on heikentynyt kevääseen verrattuna, kertoo Uutissuomalainen.

Uutissuomalainen on selvittänyt Pelastakaa Lapset ry:n, SPR:n, Kirkon ulkomaanavun ja Unicefin saamia lahjoitussummia. Yhteensä järjestöt ovat keränneet runsaat 74 miljoonaa euroa Ukrainan sodasta kärsiville. Maaliskuun lopulla summa oli noin 45 miljoonaa euroa.

Suomalaiset lahjoittivat Ukrainan hätäapuun ennätyksellisen innokkaasti Venäjän hyökkäyksen alettua. Järjestöistä kerrotaan Uutissuomalaiselle, että määrien tasaantuminen oli ennustettavissa.

Viikonloppu alkaa sateisena

Viikonloppu alkaa sateisena.

Tänään on voimassa ajokelivaroitus Lapissa ja Kainuussa, joiden alueella saadaan aluksi lunta ja alijäähtynyttä vettä. Myöhemmin päivällä luvassa on vesisadetta.

 Lämpötila on maan eteläosissa jonkin verran vuodenajan keskiarvojen yläpuolella. Lapissa lämpömittarit näyttävät ajankohdalle tyypillisiä lukemia.

Lauantaista on tulossa sadepäivä liki koko maassa. Sunnuntaiksi sää poutaantuu. Sekä lauantaina että sunnuntaina tuulee kovaa.

HS: Finanssivalvonta epäili Ilmarista eläkevarojen väärinkäytöstä

Finanssivalvonta (Fiva) epäili alkuvuodesta Suomen suurimman eläkeyhtiön Ilmarisen rikkoneen lakia vuosina 2018–2019, kertoo Helsingin Sanomat. HS:n mukaan asia käy ilmi Ilmariselle tammikuussa lähetetystä kuulemiskirjeestä, jonka mukaan yhtiö oli käyttänyt eläkevaroja lainvastaisesti.

Lehti kertoo Fivan harkinneen julkisen varoituksen antamista Ilmariselle. Varoitusta ei tullut, koska Fivan lakiasioiden mukaan epäiltyihin rikkomuksiin liittyvät säännökset ovat tulkinnanvaraisia.

HS:n mukaan myös Ilmarinen vetosi Fivalle antamassaan vastauksessa määräysten osittaiseen tulkinnanvaraisuuteen. Yhtiö kiisti toimineensa tahallisesti tai huolimattomasti.

Musk otti Twitterin haltuunsa, kertovat yhdysvaltalaismediat

Miljardööri Elon Musk on ottanut johdon viestipalveluyhtiö Twitterissä, kertovat useat yhdysvaltalaismediat lähteidensä perusteella. Yrityskauppa näyttää siis tapahtuneen ennen perjantain takarajaa.

Jos kauppa ei olisi toteutunut ajoissa, Muskin ja Twitterin kiistan käsittely olisi jatkunut oikeudessa.

Musk itse tviittasi ostopäätöksensä perusteista torstaina.

Useat mediat kertovat, että ainakin toimitusjohtaja Parag Agrawal ja talousjohtaja Ned Segal ovat poistuneet pääkonttorilta. Osa medioista puhuu potkuista, mutta esimerkiksi Bloombergin lähteet kertovat, että osa johdosta suunnitteli itse lähtöä.

Apple kasvatti liikevaihtoaan, puhelimien myynti jäi odotuksista

Yhdysvaltalainen elektroniikkavalmistaja Apple kertoo heinä-syyskuun liikevaihtonsa olleen noin 90 miljardia dollaria, mikä on kahdeksan prosenttia enemmän kuin samaan aikaan viime vuonna.

Neljänneksen tulos oli 20,7 miljardia dollaria, hieman enemmän kuin viime vuoden vastaavaan aikaan.

Puhelimien myynti kuitenkin jäi odotuksista, ja palveluissa liikevaihdon kasvu hidastui. (Lähde: AFP)

Italiassa puukotettu useita supermarketissa, ainakin yksi kuollut ja neljä haavoittunut

Italiassa ainakin yksi ihminen kuoli ja neljä haavoittui supermarketissa tapahtuneessa puukotuksessa eilen illalla Milanon lähellä Assagossa.

Alueen viranomaisten mukaan surmansa sai supermarketin työntekijä. Muiden vammat eivät ole henkeä uhkaavia.

Haavoittuneiden joukossa on 29-vuotias espanjalainen ammattilaisjalkapalloilija Pablo Mari, joka pelaa Serie A -seura Monzassa lainassa Arsenalista.

Uutistoimisto Ansan mukaan poliisi on ottanut 46-vuotiaan, ilmeisesti psyykkisistä ongelmista kärsineen epäillyn kiinni. (Lähde: AFP)

EU:n neuvosto ja parlamentti sopuun autojen hiilidioksidipäästöjen vähennyksestä

EU:n neuvosto ja parlamentti ovat päässeet yksimielisyyteen ajoneuvojen hiilidioksidipäästöjen vähentämisestä vaiheittain vuoteen 2035 mennessä. Euroopan parlamentin ympäristökomissiota johtavan Pascal Canfinin mukaan kyse on historiallisesta EU:n ilmastoa koskevasta päätöksestä, jonka tavoitteena ovat päästöttömät kulkuneuvot vuonna 2035.

Välitavoitteiden kautta tarkoituksena on, että vuonna 2035 EU:ssa ei enää myydä uusia fossiilisilla polttoaineilla toimivia henkilö- ja pakettiautoja.

Neuvottelutulos tukee unionin siirtymää kohti vähähiilistä tulevaisuutta, mikä on yksi Euroopan komission puheenjohtajan Ursula von der Leyenin lupauksista. (Lähde: AFP)

IAEA tutkii Venäjän syytökset Ukrainan likaisista pommeista

Kansainvälinen atomienergiajärjestö (IAEA) on ilmoittanut tutkivansa vielä tällä viikolla Venäjän syytökset siitä, että Ukraina suunnittelisi käyttävänsä niin sanottuja likaisia pommeja. Sekä Venäjä että Ukraina ovat pyytäneet IAEA:ta tutkimaan asiaa.

Likaisella pommilla tarkoitetaan tavanomaista räjähdettä, joka levittää esimerkiksi radioaktiivista ainetta ympäristöön.

Venäjän näkemys on, että Ukraina suunnittelee pommin käyttöä Venäjän joukkoja vastaan. Ukraina puolestaan epäilee, että Venäjä saattaa itse käyttää likaista pommia lavastetussa hyökkäyksessä mahdollisesti oikeuttaakseen ydinaseiden käytön. (Lähde: AFP)

HJK taipui Eurooppa-liigassa niukasti AS Romalle, Brownen upea tasoitusosuma hylättiin

Helsingin Jalkapalloklubi hävisi myöhään torstaina pelatussa Eurooppa-liigan lohkovaiheen kotiottelussaan AS Romalle maalein 1–2. HJK:n Perparim Hetemaj tasoitti ottelun 54. minuutilla 1–1:een, mutta Roma sai voittomaalin kahdeksan minuuttia myöhemmin Arttu Hoskoselle merkityllä omalla maalilla.

David Browne laukoi 80. peliminuutin paikkeilla HJK:n 2–2-tasatilanteeseen upealla kaukolaukauksellaan, mutta osuma hylättiin videotarkistuksen jälkeen. Roman avausmaalin puski Tammy Abraham.

Tappio varmisti HJK:n neljännen sijan Eurooppa-liigan C-lohkossa. HJK:n kausi päättyy ensi torstaina lohkovoiton varmistaneen Betisin vieraana.

uusimmat

Tarinat

Tarinat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Luetuimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO

Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.

whatsApp

Whatsappilla:

Numeroon 050 3500 245

phone

Toimitus, uutisvihjeet:

010 230 8110

email

toimitus@karjalainen.fi