play

Yön uutiskooste: Seurakuntavaalien äänestysprosentti jäi alle 13:een, G7-maat vaativat kovempia pakotteita Pohjois-Korealle

Seurakuntavaalien alustavien tulosten mukaan äänestysprosentti on 12,7.

Seurakuntavaalien alustavien tulosten mukaan äänestysprosentti on 12,7. Kuva: LEHTIKUVA / Heikki Saukkomaa

Koonneet: Anne Salomäki, Ville Väänänen / STT

Seurakuntavaalien alustava äänestysprosentti jäi alle 13:een

Seurakuntavaalien alustavien tulosten mukaan äänestysprosentti on 12,7, selviää seurakuntavaalien verkkosivulta. Laskentajärjestelmää käyttävistä 340 seurakunnasta lähes kaikki ovat nyt julkaisseet tietonsa.

Valtaosa, yli 60 prosenttia äänestäneistä, kävi äänestämässä ennakkoon.

Äänestysprosentti laski vuoden 2018 vaaleista, joissa se oli 14,4.

Kirkon viestintä kertoo tiedotteessaan, että vahvistamattomat tiedot valituista julkaistaan maanantaina. Seurakuntien vaalilautakunnat vahvistavat tuloksensa keskiviikkona.

Viikko alkaa pakkassäässä - lounaassa ja etelärannikolla sataa vielä lunta

Viikko alkaa pakkassäässä ja suurimmassa osassa maata myös poutaisena. Etelä-Suomessa viikonloppuna tupruttaneet lumisateet jatkuvat vielä maanantaina maan lounaisosissa ja etelärannikolla. Lunta on odotettavissa korkeintaan muutama senttimetri.

Ilmatieteen laitos kertoo, että Pohjois-Suomeen ennustetaan 10–20:ta pakkasastetta ja mittarin lukema voi laskea alemmaskin. Maan etelä- ja keskiosissa pakkasta on viiden asteen molemmin puolin.

Lumisateen vuoksi maanantaiksi on annettu huonon ajokelin varoitus Uudellemaalle, Varsinais-Suomeen ja Ahvenanmaalle.

Kaksi iranilaisnäyttelijää on valtionmedian mukaan pidätetty mielenosoittajien tukemisesta

Iranissa kaksi tunnettua näyttelijää on pidätetty tuen osoittamisesta maan mielenosoituksille, kertoo valtion uutistoimisto Irna. Uutistoimiston mukaan Hengameh Ghaziani ja Katayoun Riahi olivat poistaneet huivinsa julkisesti ilmeisenä hallinnon vastaisena eleenä.

Irna sanoo, että näyttelijät oli kutsuttu oikeuteen heidän "provokatiivisten" sosiaalisen median päivitysten ja mediassa esillä olemisen vuoksi.

Iranin johtoa on haastettu yli kaksi kuukautta kestäneissä naisten johtamissa mielenosoituksissa. Liikehdintä sai alkunsa syyskuussa, kun 22-vuotias nainen kuoli maan siveyspoliisin pidätettyä hänet väärin puetun hijabin eli huivin vuoksi. (Lähde: AFP)

Iran iski Irakin Kurdistaniin, kohteena Iranin kurdioppositioryhmiä

Iran on iskenyt Irakin Kurdistaniin Iranin kurdioppositioryhmiä vastaan myöhään sunnuntaina, kertovat kurdiryhmät ja paikallisviranomaiset. Niiden mukaan kyseessä on jo toinen vastaavanlainen isku viikon sisään.

Iranin Kurdistanin demokraattinen puolue (PDKI) sanoo, että Iran on käyttänyt iskuissa ohjuksia ja itsemurhalennokkeja. Mahdollisista uhreista ei ole tietoa.

Iranin hallinto on syyttänyt ryhmiä levottomuuksien lietsomisesta Iranissa, jossa on kahden kuukauden ajan osoitettu mieltä 22-vuotiaan kurdinaisen kuoltua siveyspoliisin käsissä. (Lähde: AFP)

G7-maat vaativat kovempia pakotteita Pohjois-Koreaa vastaan ohjustestien vuoksi

G7-maat kritisoivat Pohjois-Korean jälleen tekemää mannertenvälisen ballistisen (ICBM) ohjuksen laukaisua. Maat vaativat lausunnossaan YK:n turvallisuusneuvostoa ryhtymään kovempiin toimiin ohjuskokeiden lopettamiseksi.

G7-maiden ulkoministerit katsovat Pohjois-Korean toistuvien ohjuskokeiden lisäävän alueen epävakautta, vaikka kansainvälinen yhteisö jatkuvasti toivoo vakautta ja rauhaa.

Pohjois-Korean perjantaina laukaisema ICBM vaikutti olevan maan uusin ohjus, jonka kantomatka riittäisi osumaan Manner-Yhdysvaltoihin.

G7-maihin kuuluvat Kanada, Ranska, Saksa, Italia, Japani, Britannia ja Yhdysvallat. Lisäksi lausunnon on allekirjoittanut EU:n edustaja. (Lähde: AFP)

Columbuksen Gaudreaulla tehokas ilta, Patrik Laine poti yhä nilkkavammaa

Jääkiekon NHL:ssä Columbus Blue Jackets voitti Florida Panthersin 5–3. Columbuksen tehokkain pelaaja oli tähtihyökkääjä Johnny Gaudreau, joka teki yhden maalin ja alusti kaksi osumaa. Lisäksi Columbuksen sankareita oli venäläismaalivahti Daniil Tarasov, joka torjui peräti 47 laukausta.

Columbuksen suomalaishyökkääjä Patrik Laine oli edelleen nilkkavamman vuoksi sivussa kaukalosta. Maalivahti Joonas Korpisalolla oli puolestaan lepovuoro.

Floridan suomalaishyökkääjät jäivät tällä kertaa pisteittä. Joukkueen ykköstähti Aleksander Barkov viihtyi kaukalossa yli 21 minuuttia ja laukoi kolmesti kohti Tarasovin maalia.

Jalkapallon MM-turnauksessa tänään kolme ottelua - Englanti ja Hollanti aloittavat kisaurakkansa

Jalkapallon miesten MM-lopputurnauksessa pelataan tänään kolme ottelua, jotka ovat Englanti–Iran, Senegal–Hollanti ja USA–Wales. Englanti ja Iran kohtaavat B-lohkossa toisensa Suomen aikaa kello 15, Senegal ja Hollanti A-lohkossa kello 18 ja USA ja Wales B-lohkossa kello 21 alkaen.

Englanti ja Hollanti kuuluvat ennakkoarvioissa turnauksen menestyjäehdokkaisiin. Englanti ylsi edellisessä MM-turnauksessa neljänneksi ja edellisissä EM-kisoissa toiseksi. Hollanti ei yltänyt edelliseen MM-lopputurnaukseen, mutta oli 2014 kisoissa kolmas ja 2010 toinen.

uusimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Luetuimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO

Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.

whatsApp

Whatsappilla:

Numeroon 050 3500 245

phone

Toimitus, uutisvihjeet:

010 230 8110

email

toimitus@karjalainen.fi