play

Yön uutiskooste: Taleban uhkaa rangaista Hollannille työskennelleitä afganistanilaistulkkeja, Britanniassa sotilaat alkavat kuljettaa polttoainetta huoltoasemille

Afganistanin Taleban-hallinto  on vaatinut oikeuteen afganistanilaistulkkeja, jotka ovat työskennelleet Hollannin palveluksessa.

Afganistanin Taleban-hallinto on vaatinut oikeuteen afganistanilaistulkkeja, jotka ovat työskennelleet Hollannin palveluksessa. Kuva: Hoshang Hashimi

STT

Tutkimus: Eläkeläisten kokemat toimeentulovaikeudet ovat vähentyneet

Uuden, vielä julkaisemattoman tutkimuksen perusteella eläkeläisten kokemat toimeentulovaikeudet ovat vähentyneet, Eläketurvakeskuksesta kerrotaan. Viime vuoden lopulla toteutettuun tutkimukseen osallistui 3 600 eläkeläistä, ja se julkaistaan marraskuun alussa.

Vertailukohtana toimii vuonna 2017 julkaistu vastaava tutkimus. Tuolloin vajaa puolet suomalaisista eläkeläisistä koki toimeentulonsa jossain määrin vaikeaksi.

Työkyvyttömyyseläkeläisillä on selvästi muita eläkeläisiä enemmän toimeentulovaikeuksia. Vanhuuseläkeläisistä toimeentulo-ongelmia on eniten pienituloisilla ja terveysongelmista kärsivillä.

Suomessa oli viime vuonna noin 1,6 miljoonaa eläkeläistä. Heistä 1,4 miljoonaa oli vanhuuseläkeläisiä.

Miestä ammuttiin Helsingin Meri-Rastilassa, poliisi etsii ampujaa - ei vaaraa sivullisille

Miestä ammuttiin Harustien läheisyydessä Helsingin Meri-Rastilassa perjantai-iltana, kertoo Helsingin poliisi Twitterissä. Uhrilla ei ole poliisin mukaan välitöntä hengenvaaraa.

Poliisi kertoo saaneensa ilmoituksen ampumisesta hieman ennen iltakymmentä.

Useat poliisipartiot ovat etsineet ampujaa Rastilan ja Vuosaareen alueelta. Helsingin poliisin johtokeskuksesta kerrottiin yöllä puoli yhden jälkeen STT:lle, että tekijä on yhä kateissa.

Poliisin mukaan tilanteesta ei ole kuitenkaan sivullisille vaaraa.

Poliisin alustavan käsityksen mukaan ampumista edelsi riitatilanne. Poliisi kertoo, että tapahtumien kulku on yhä selvitettävänä.

Posti laajentaa lauantaitoimituksiaan varautuakseen kiireiseen pakettisesonkiin

Posti aloittaa laajennetun lauantaijakelunsa tänään varautuakseen ennätysmäisen suureksi povattuun pakettisesonkiin.

Paketteja toimitetaan jouluun asti 12 suurimman kaupungin tavanomaisten lauantaitoimitusten lisäksi useilla muilla paikkakunnilla. Toimitukset laajenevat porrastetusti yli sadalle paikkakunnalle.

Posti on arvioinut, että loppuvuoden vilkkaimpana viikkona se toimittaa jopa kaksi miljoonaa pakettia.

Taleban vaatii oikeuteen Hollannille työskennelleitä afganistanilaistulkkeja ja uhkaa rangaista heitä ankarasti

Afganistanissa vallan ottanut äärijärjestö Taleban on vaatinut oikeuteen afganistanilaistulkkeja, jotka ovat työskennelleet Hollannin palveluksessa. Asiasta kertoo Hollannin yleisradioyhtiö NOS.

Taleban on uhannut, että heitä "rangaistaan ankarasti, jotta muut petturit saavat opetuksen". Tulkit ovat piileskelleet äärijärjestöltä.

Taleban on myös uhannut tulkkien perheitä. Taleban on sanonut, että tulkkien perheenjäsenet joutuvat vastuuseen, jos he eivät tule oikeuteen.

NOS perustaa tietonsa sen haltuunsa saamiin Talebanin lähettämiin kirjeisiin, joita tulkit ja heidän perheensä ovat saaneet. (Lähde: AFP)

Britanniassa sotilaat alkavat kuljettaa polttoainetta huoltoasemille

Britannian armeija alkaa toimittaa polttoainetta huoltoasemille maanantaista lähtien, maan hallitus kertoi perjantaina.

Yhteensä lähes 200 sotilasta, joista 100 on kuljettajia, lähetetään hallituksen mukaan tarjoamaan väliaikaista tukea huoltoasemille sekä helpottamaan kuljettajapulaa.

Britannian huoltoasemilla on nähty tällä viikolla pitkiä autojonoja pelätyn polttoainepulan vuoksi.

Hallituksen mukaan kriisin taustalla on polttoaineen valtava kysyntä ja pula säiliöautojen kuljettajista. Tämä on puolestaan seurausta muun muassa maan EU-erosta. (Lähde: AFP)

Yhdysvalloissa ei vieläkään äänestetä valtavasta infrastruktuuripaketista

Yhdysvalloissa edustajainhuone ei vieläkään äänestä presidentti Joe Bidenin hallinnon suuresta infrastruktuuripaketista. Perjantaille suunniteltu äänestys peruttiin paikallista aikaa myöhään perjantai-iltana.

Äänestys siirrettiin jo kertaalleen torstaina. Nyt infrastruktuuripaketista äänestäminen siirtyy ainakin ensi viikkoon.

Aiemmin perjantaina Biden oli kongressissa neuvottelemassa demokraattipuolueen edustajien kanssa biljoonaluokan määrärahapaketista. Puolueen sisäiset ristiriidat ovat kuitenkin estäneet paketin viemisen eteenpäin. (Lähde: AFP)

Qatarissa käydään historian ensimmäiset parlamenttivaalit vuosikausien odotuksen jälkeen

Qatarissa järjestetään tänään maan ensimmäiset parlamenttivaalit. Maan parlamenttiin, 45-paikkaiseen neuvoa-antavaan neuvostoon, valitaan suoralla vaalilla 30 edustajaa, minkä lisäksi Qatarin emiiri Tamim bin Hamad al-Than nimittää 15 edustajaa.

Vaaleja on maassa odotettu kauan, sillä ne oli määrä järjestää ensimmäisen kerran vuonna 2013. Tämän jälkeen vaaleja on lykätty useaan kertaan.

Arabian niemimaalla sijaitsevan Qatarin parlamenttiin pyrkii yli 280 ehdokasta. Heistä noin kymmenesosa on naisia.

Jokainen ehdokas pyrkii parlamenttiin itsenäisenä ehdokkaana, sillä Qatarissa poliittiset puolueet ovat kiellettyjä.

Kaliforniasta ensimmäinen osavaltio, joka alkaa vaatia koronarokotteet kaikilta koululaisilta

Koronarokotukset tulevat pakollisiksi kaikille koululaisille Kalifornian osavaltiossa. Kaliforniasta tulee näin ensimmäinen Yhdysvaltain osavaltio, joka alkaa vaatia oppilailta koronarokotteita kouluissa.

Suunnitelma toteutetaan osissa, sillä Yhdysvaltain lääkevirasto FDA on tällä hetkellä hyväksynyt Pfizerin ja Biontechin koronarokotteen yli 16-vuotiaille.

Kalifornian kuvernöörin Gavin Newsomin mukaan vaatimus laajennetaan koskemaan myös yli 12-vuotiaita, kun FDA hyväksyy rokotteet nuoremmalle ikäryhmälle. (Lähde: AFP)

Lappi lähtee nelossijalta ja Rovanperä viidentenä Suomen MM-rallin toiseen päivään

Suomen MM-ralli jatkuu tänään Keski-Suomessa yhdeksällä erikoiskokeella. Eilen ajetun kuuden erikoiskokeen jälkeen kilpailua johtaa Hyundain Craig Breen 2,8 sekunnilla ennen tallikaveriaan Ott Tänakia.

Suomalaisista Toyotan Esapekka Lappi on neljäntenä 6,7 sekuntia kärjestä. Kaksi kolmesta edellisestä MM-rallista voittanut Toyotan Kalle Rovanperä ajaa viidentenä 1,2 sekunnin päässä Lapista.

MM-sarjan kymmenes kilpailu päättyy huomenna.

Matilda Castren avauskierroksen jälkeen jaetulla kolmannella sijalla LPGA-kiertueen kisassa

Suomalaisgolffari Matilda Castren on avauskierroksen jälkeen jaetulla kolmannella sijalla Yhdysvaltain New Jerseyssä pelattavassa naisten LPGA-kiertueen kisassa. Castren käytti avauskierrokseensa 66 lyöntiä, mikä on viisi lyöntiä alle parin.

Kisan kärjessä ovat Englannin Jodi Ewart Shadoff ja Etelä-Korean Ryu So-yeon, jotka käyttivät perjantain kierrokseen lyönnin vähemmän kuin Castren, 65 lyöntiä.

Castren löi avauskierroksellaan yhden eaglen, viisi birdietä ja kaksi bogieta.

Kilpailun palkintoarvo on 1,75 miljoonaa Yhdysvaltain dollaria. Kisa jatkuu lauantaina toisella kierroksella ja päättyy sunnuntain kierrokseen.

uusimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO

Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.

phone

Toimitus, uutisvihjeet:

010 230 8110

email

toimitus@karjalainen.fi