play

Yhdeksäsluokkalaisten englannin kielen taidot ovat heikentyneet – osaaminen jäi arvosanaan 7

Oppilaiden vahvin taito oli luetun ymmärtäminen, seuraavaksi puhuminen ja kuullun ymmärtäminen. Kuvituskuvaa. LEHTIKUVA / MARJA AIRIO

Oppilaiden vahvin taito oli luetun ymmärtäminen, seuraavaksi puhuminen ja kuullun ymmärtäminen. Kuvituskuvaa. LEHTIKUVA / MARJA AIRIO

STT-Lehtikuva

Kansallisen koulutuksen arviointikeskuksen (Karvi) arvioinnin mukaan yhdeksäsluokkalaisten A-englannin kielen taidot vastaavat kouluarvosanaa 7. Tulokset ovat laskeneet vuodesta 2013, jolloin edellinen arviointi järjestettiin.

Oppilaiden vahvin taito oli luetun ymmärtäminen, seuraavaksi puhuminen ja kuullun ymmärtäminen. Heikoimmat tulokset tulivat kirjoitustehtävistä. Kaikki neljä osataitoa tehneistä oppilaista 29 prosenttia ei yltänyt kouluarvosanaan 8 missään osataidossa.

Tuloksissa oli runsaasti alueellisia eroja, ja Etelä-Suomen kouluissa menestyttiin muita alueita paremmin. Myös kaupunkikouluissa oppilaat menestyivät paremmin kuin maaseudun kouluissa. Lukioon aikovien kielitaito oli parempaa kuin ammatilliseen koulutukseen aikovilla. Sukupuolten välillä osaamisessa ei ollut eroja.

Karvin mukaan oppilaiden englannin osaamista selittävät eniten luottamus omaan osaamiseen, kielen harrastaminen vapaa-ajalla ja arviointitehtäviin käytetyn ajan pituus.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

Arvioinnin yhteydessä huomattiin, että saman tuloksen arvioinnissa saaneet ovat saaneet melko erilaisia arvosanoja omissa kouluissaan. Vaihtelu oli suurta etenkin puhumistehtävissä, mikä voi Karvin mukaan kertoa siitä, että opettajat tulkitsevat arviointikriteereitä eri tavoin.

Arviointi järjestettiin maaliskuussa 2021.

uusimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Luetuimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO

Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.

phone

Toimitus, uutisvihjeet:

010 230 8110

email

toimitus@karjalainen.fi