Keuruun turmakoneen lentäjät tunsivat koneessa epänormaalia tärinää ennen onnettomuutta
Kuva: Tomi Tormanen
Ilmavoimat järjesti tiedotustilaisuuden liittyen iltapäivällä Keuruulla pudonneeseen Hawk-suihkuharjoitushävittäjään. Seurasimme tiedotustilaisuutta.
17.40: Koneessa oli 25-vuotias lento-oppilas ja noin 30-vuotias lennonopettaja. Kumpikin kuuluu Ilmavoimien henkilökuntaan. Hyppypäätös tehtiin Mäntylän mukaan tilanteessa sillä perusteella, että kone ei pystynyt enää säilyttämään lentokorkeuttaan.
17.38: Mäntylän mukaan toistaiseksi kaikki Hawk-koneet on "maadoitettu", eli niillä ei lennetä, ennen kuin on selvää, että riskejä ei ole.
17.37: Laskuvarjot, heittoistuimet ja kone on löydetty. Hawkissa ei ole varsinaista "mustaa laatikkoa", vaan tehtävätallennin, jota ei ole suunniteltu kestämään iskuja.
17.34: Lentäjät pelastautuivat heittoistuimilla alle 500 metrin korkeudesta. Molemmat ohjaajat ovat lääketieteellisissä jatkotutkimuksissa. Ohjaajat kävelivät itse ambulanssiin.
17.33: Kesken ilmataisteluharjoituksen kone irtautui taistelusta. Radioliikenteen perusteella koneessa oli tuntunut tärinää ja ohjaajat olivat julistaneet hätäkutsun "Mayday, Mayday, Mayday"
Kello 17.32: Ilmasotakoulun johtaja, eversti Vesa Mäntylä kertoo, kyse oli normaalista lentoharjoitustoiminnasta. Koneessa oli kaksi henkilöä. Kyseessä oli ilmataisteluharjoitus, jossa kaksi konetta taistelee toisiaan vastaan. Onnettomuus tapahtui harjoituksen loppupuolella.
uusimmat
Tarinat
Tarinat
Luetuimmat
LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO
Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.
Whatsappilla:
Numeroon 050 3500 245
Toimitus, uutisvihjeet:
010 230 8110
toimitus@karjalainen.fi