play

Yle: Koronaviruksen uusi muunnos on tähänastisista tarttuvin – tämä siitä tiedetään nyt

THL:n mukaan koronaviruksen muunnosten leviämistä voi ehkäistä samoilla keinoilla kuin muita hengitystievirusinfektioita. Myös suositusten mukaiset rokotukset ovat tärkeä osa suojautumista.

THL:n mukaan koronaviruksen muunnosten leviämistä voi ehkäistä samoilla keinoilla kuin muita hengitystievirusinfektioita. Myös suositusten mukaiset rokotukset ovat tärkeä osa suojautumista. Kuva: Paula Pohjamo

Vanessa Valkama

Ensimmäinen koronaviruksen omikronmuunnoksen XBB.1.5 -alalinjan aiheuttama koronainfektio varmistui Suomessa perjantaina.

Maailman terveysjärjestö WHO on arvioinut krakeniksi kutsutun variantin tähänastisista omikroneista tarttuvimmaksi.

Viruksen alalinja havaittiin ensimmäisen kerran lokakuussa Yhdysvalloissa, jossa se on levinnyt voimakkaasti. WHO:n arvion mukaan tammikuuhun mennessä muunnosta on tavattu noin 40 maassa.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) johtava asiantuntija Carita Savolainen-Kopra kertoo Ylelle, että muunnos vaikuttaa leviävän aiempia herkemmin, mutta taudin vakavuuteen ei ole tullut tämänhetkisten tietojen perusteella muutoksia. Savolainen-Kopran mukaan infektio on hyvin samanlainen kuin muillakin muunnoksilla, joita Suomessa liikkuu.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

– Alalinjan saapuminen Suomeen on ollut täysin odotettavaa. En sanoisi, että täytyy olla sen enempää huolissaan kuin koronasta muutenkaan: ei kannata väheksyä, mutta tämä linja ei muuta tilannetta erityisesti, Savolainen-Kopra sanoo.

XBB.1.5 vastaa Savolainen-Kopran mukaan ominaisuuksiltaan muita omikronin muunnoksia. Immuunivasteen kiertoa esiintyy, mutta tämänhetkisten tietojen perusteella nähdään myös se, että rokotteen tuoma suoja vakavaa tautia vastaan on edelleen erittäin hyvä.

Ylen mukaan toistaiseksi on vaikeaa arvioida, kuinka paljon uutta muunnosta kiertää Suomessa. Ensimmäinen varmistunut yksittäislöydös perustuu ympäri Suomea kerättyyn satunnaisotokseen.

Tapauksia voi siis olla todennäköisesti enemmänkin, mutta valtavirukseksi uusi muunnos ei ole noussut. Savolainen-Kopran mukaan noin 90 prosenttia tapauksista on edelleen BA.5-omikronin jälkeläisten aiheuttamia.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

Vielä on liian aikaista sanoa, tuleeko uudesta viruksen alalajista hallitseva muunnos Euroopassa. Eurooppalaiset virusmuunnokset eroavat jonkin verran Yhdysvalloissa kiertävästä muunnoksesta.

Euroopassa liikkuu nyt useita kymmeniä eri linjoja ja BA.2-muunnoksen aiheuttama viimevuotinen tartunta-aalto on tuonut suojaa väestölle.

XBB.1.5-linja on yhdistelmä kahden BA.2-omikronmuunnoksen ominaisuuksista.

uusimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Luetuimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO

Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.

whatsApp

Whatsappilla:

Numeroon 050 3500 245

phone

Toimitus, uutisvihjeet:

010 230 8110

email

toimitus@karjalainen.fi