play

Yle: Valkean puukotus heikensi Oulun turvallisuustilannetta radikaalisti – Monissa muissa kaupungeissa aiempaa turvallisempaa

Oulun kauppakeskus Valkeassa tapahtui kesäkuussa kaksi puukotusta viikon sisään.

Oulun kauppakeskus Valkeassa tapahtui kesäkuussa kaksi puukotusta viikon sisään. Kuva: Timo Heikkala

Emma Jolkkonen

Oulun ja Vantaan turvallisuustilanne on heikentynyt huomattavasti vuoden ensimmäisen puoliskon aikana, kertoo Yle. Tiedot perustuvat poliisin asukaslukuun suhteutettuun häiriöindeksiin. Oulun turvallisuustilanteen heikentymistä selittää kesäkuussa kauppakeskus Valkeassa tapahtuneet kaksi puukotusta.