Yle: Verkosta alkoholia ostava maksaa verot yhä useammin itse – näin myyjät yrittävät vierittää verovastuun tilaajalle
Tulli ja Verohallinto alkoivat marraskuussa valvoa alkoholin nettikauppaa tehostetusti, jotta verkosta ostettujen alkoholijuomien valmisteverot maksettaisiin Suomeen. Kuva: Noora Palola
Tullin ja verottajan tehotarkastukset ovat saaneet osan alkoholin verkkokaupoista muuttamaan toimintaansa siten, että vastuu valmisteverojen maksusta siirtyykin ostajalle. Asiasta kertoo Ylelle Tullin valvontajohtaja Sami Rakshit.
Rakshitin mukaan osa yrityksistä pyrkii myös vaikeuttamaan myyjän tunnistamista lähetyksistä.
Aiemmin yrityksen nettisivujen kautta on voinut tilata juomille kuljetuksen kotiovelle tilauksen yhteydessä tai on vinkattu kuljetusyrityksestä. Nyt linkit on poistettu tai tilalle on ilmestynyt teksti, että asiakas vastaa kuljetuksesta ja veroista.
Jos verkkokauppa auttaa suoraan tai epäsuorasti ostajan ja kuljetusyrityksen yhteen, Suomen viranomaiset ovat katsoneet verkkokaupan osallistuneen kuljetukseen.
Tällöin kyse on alkoholin etämyynnistä ja ulkomaisen verkkokaupan pitäisi maksaa tilauksen verot Suomeen. Etäostossa taas tilaajan pitäisi huolehtia veroista ja muista velvoitteista.
Alkoholia saa tilata ulkomaisesta nettikaupasta, kunhan verot tulevat maksetuiksi.
Ennen koronaa Verohallinto keskittyi kustannustehokkuuden takia verojen karhuamiseen esimerkiksi Saksassa tai Baltian maissa toimivilta verkkokaupoilta. Nyt verojen maksajan paikalle istutetaan yhä enemmän suomalaisia tilaajia, koska yritykset ovat muuttaneet toimintaansa.
Verohallinnon ohjaus- ja valvontapäällikkö Sami Peltola korostaa Ylelle, että verottaja toimii laissa määrätyn verovelvollisuuden mukaan ja tähän vaikuttavat kuljetusjärjestelyt.
– Myyjäliikkeiden toimintatavan muutos on johtanut siihen, että verovelvollisuus siirtyy heiltä tilaajille ja me joudumme kohdistamaan verotuspäätökset ostajiin. Emme voi valita, kumpaa verotamme, Peltola sanoo.
Peltola myöntää, ettei miljooniin euroihin nousevien verojen periminen ole aina onnistunut ulkomailta. Verojen karhuaminen kestää useamman vuoden ja kun maksun aika koittaisi, yritys onkin yllättäen varaton. Alkoholikauppa kuitenkin jatkuu, mutta toisella nimellä.
– On tunnistettu, että kauppatapa voi muuttua tuollaisen toimintamallin suuntaan. Se on yksi riski, mikä tässä voi toteutua täysin vilpillisin mielin markkinoilla operoivien yhtiöiden osalta, Peltola toteaa.
Tulli ja Verohallinto aloittivat ulkomaisten alkoholilähetysten tehovalvonnan viime marraskuussa.
Verohallinto arvioi, että vuonna 2021 valmisteverot maksettiin vain noin yhdestä prosentista netistä tilatuista alkoholijuomista ja Suomi menettää sen vuoksi vuosittain arviolta 80–100 miljoonaa euron verotulot.
Alkoholia ostettiin ulkomaisista nettikaupoista vuonna 2021 arviolta 33 miljoonaa litraa.
Tullin tiedotteen mukaan havaittujen alkoholilähetysten määrä vähentyi marras-joulukuussa, kun tehovalvonta alkoi.
uusimmat
Tarinat
Tarinat
Luetuimmat
LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO
Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.
Whatsappilla:
Numeroon 050 3500 245
Toimitus, uutisvihjeet:
010 230 8110
toimitus@karjalainen.fi