play

Yle: Ylilauta tuottanut rahaa omistajilleen nettikasinoita mainostamalla

Kuva: Venla Tirkkonen

Marika Löf

Keskustelufoorumi Ylilauta on tuottanut omistajilleen hyvät tulot muun muassa mainostamalla nettikasinoita, kertoo Yle.

Ylilaudan omistava Lauta Media Ltd on rekisteröity Maltalle. Ylen mukaan yhtiö on maksanut osinkoina 3,8 miljoonaa euroa viiden viime vuoden aikana.

Poliisihallitus pitää Ylilaudalla näkyviä mainoksia mahdollisesti Suomen arpajaislain vastaisena, sillä ulkomaisten nettikasinoiden mainostaminen on Suomessa kiellettyä.

Poliisihallitus on jo kahdesti lähettänyt Lauta Medialle selvityspyynnön aiheesta, mutta omistaja ei ole vastannut selvityspyyntöihin.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

– Lauta Media markkinoi hallinnoimillaan verkkosivustoilla rahapelejä Suomen arpajaislain vastaisesti siten, että markkinointi kohdistuu nimenomaan Suomeen ja Suomessa oleskeleville kuluttajille, todetaan Ylen MOT:n näkemässä selvityspyynnössä.

Vuonna 2011 perustelulla Ylilaudalla on ristiriitainen maine, koska siellä julkaistaan myös rasistista ja äärioikeistolaista sisältöä melko vapaasti.

Lauta Media Ltd:n suurin yksittäinen omistaja on Gibraltarille rekisteröity Goldhill Holdlings Ltd. Malta ja Gibraltar ovat veroparatiisin maineessa matalan yritysverotuksen vuoksi.

uusimmat

Tarinat

Tarinat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Luetuimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO

Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.

whatsApp

Whatsappilla:

Numeroon 050 3500 245

phone

Toimitus, uutisvihjeet:

010 230 8110

email

toimitus@karjalainen.fi