Syyttäjä: Suomalaismiehet yrittivät kiristää kansainväliseltä lukkojätiltä lähes 40 miljoonaa euroa – Jutun käsittely alkoi Pohjois-Karjalan käräjäoikeudessa
Kuva: Lari Lievonen
Pohjois-Karjalan käräjäoikeudessa alkoi maanantaina poikkeuksellisen kiristysjutun käsittely. Syyttäjän mukaan kolme suomalaismiestä yritti kiristää Assa Abloy -lukkokonsernilta 37 miljoonaa euroa.
Syyttäjän mukaan yksi syytetyistä oli keksinyt keinon, jolla hän pystyi avaamaan eräitä konsernin Suomessa ja Saksassa valmistamia lukkoja ilman avainta ja murtojälkiä jättämättä. Kyseisiä lukkoja on käytössä ympäri maailman.
Ruotsalainen Assa Abloy toimii yli 70 maassa.
Syyttäjän mukaan toinen miehistä otti yhteyttä Assa Abloyhin ja sen tytäryhtiöihin Suomessa ja Saksassa. Käyttäen salanimeä Magnus Nilsson mies vaati yhtiöiltä 37 miljoonan euron palkkiota keksinnöstä ja lukkojen turvallisuuspuutteita koskevista tiedoista, syyttäjä sanoo.
Syyttäjän mukaan kolmas miehistä avusti viestien laatimisessa sekä viestintävälineiden ja nettiyhteyttä salaavan vpn-palvelun hankkimisessa.
Syyttäjän mukaan yhtiöt eivät suostuneet palkkiovaatimukseen ja neuvottelut pitkittyivät. Silloin syytetyt päättivät kuvata videoita siitä, miten lukot saadaan auki.
Miehet latasivat videot Youtubeen yksityisesti nähtäväksi ja lähettivät katsomislinkit yhtiöille. Samalla he syyttäjän mukaan uhkasivat, että videot julkaistaan kaikkien nähtäväksi, jos palkkiota ei makseta.
Syyttäjän mukaan kiristys jäi yrityksen tasolle, koska yhtiöt eivät suostuneet maksamaan, vaan tekivät asiasta rikosilmoituksen keskusrikospoliisille (KRP).
– Kiristyksessä taloudellinen etu, josta asianomistajat on yritetty pakottaa luopumaan, on ollut erittäin arvokas. Teosta asianomistajille aiheutuneen haitan, mainehaitan, kulujen ja asianomistajille ja kyseisiä lukkoja rakennuksiinsa asennuttaneille tahoille aiheutuneen turvallisuusuhan vuoksi kiristyksen yritys on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä, syyttäjä sanoi haastehakemuksessaan.
Syyttäjä vaatii miehille 1,5–2 vuoden vankeusrangaistuksia. Haastehakemuksessa ei mainita, pitäisikö vankeuden olla ehdollista vai ehdotonta.
STT ei saanut oikeudelta syytettyjen kirjallisia vastauksia, joista selviäisi heidän kantansa syytteeseen.
Abloy Oy:n mukaan kiristysyritys ei koske kuluttajatuotteita, vaan kyseistä ratkaisua käyttävät pääasiassa ammattimaiset loppukäyttäjät.
– Sisäisten ja ulkoisten asiantuntija-arvioiden mukaan kyseiset lukitusratkaisut ovat turvallisia, ja niiden käyttöä on voitu jatkaa normaalisti, sanoi Abloy Oy:n henkilöstöjohtaja Petri Lempiäinen STT:lle sähköpostitse.
uusimmat
Tarinat
Tarinat
Luetuimmat
LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO
Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.
Whatsappilla:
Numeroon 050 3500 245
Toimitus, uutisvihjeet:
010 230 8110
toimitus@karjalainen.fi