Kymmenet turvapaikanhakijat pyörineen saapuivat pakkasen piiskaamina Sallaan – Paine Venäjältä ei ole hellittämässä
Lapin Sallassa kymmenet Afganistanista, Jemenistä, Keniasta, Marokosta, Pakistanista, Somaliasta ja Syyriasta peräisin olevat ihmiset pyrkivät tiistaina rajan yli keskellä kylmintä alkutalvea.
Tulijat ovat kertoneet tavoitteekseen turvapaikan Suomesta, mutta henkilökohtaiset syyt ovat vain osa yhtälöä, joka on tuonut heidät kaukaiseen pohjolaan. Turvapaikanhakijat ovat nappuloita kylmäverisessä geopoliittisessa pelissä, jota Venäjän syytetään nyt pelaavan Suomea vastaan.
Suomen suljettua Kaakkois-Suomen rajanylityspisteensä talvikuukausiksi, suuntautui Suomen rajaviranomaisia ja Maahanmuuttovirastoa koetteleva äkillinen tulijoiden liikenne alkuviikosta erityisesti Sallan rajanylityspaikalle, jonne saapui tiistaina 41 turvapaikanhakijaa ja maanantaina 35.
Pyöriään taluttaneet nelisenkymmentä ihmistä ylittivät rajan kahdessa ryhmässä puolenpäivän tienoilla. Tapahtumia seuraamassa paikan päällä oli myös STT.
Suomen rajaviranomaiset eivät tiistaina Sallassa päästäneet toimittajia keskustelemaan maahan saapuneiden kanssa rajanylityspaikalla. Rajavartioaseman päällikkö Hans-Michael Gros kommentoi tilannetta median edustajille niukkasanaisesti.
– Olemme tehneet valmisteluja hyvinkin pitkään, ja nyt me toteutetaan meidän suunnitelmia, totesi Gros Sallan rajanylityspaikan varautumisesta tilanteeseen.
Suomeen Sallan rajanylityspaikan kautta saapuneiden joukossa oli aikuisten miesten ohella myös naisia ja lapsia, kertoo rajavartiosto. Määriä viranomaiset eivät tarkemmin kommentoineet.
– On ollut sekä miehiä, naisia että lapsia, Gros sanoi.
Valtaosin tulijat ovat Grosin mukaan miehiä, minkä pystyi myös silmämääräisesti vahvistamaan paikan päällä.
Tiistaina Sallaan saapuneista kaikki maahantulopuhuttelussa käyneet ilmaisivat haluavansa hakea turvapaikkaa, kertoi Gros STT:lle iltapäivällä.
Maahan saapuneet vietiin pakkaselta suojaan rajanylityspaikalle pystytettyyn telttaan, jonne Suomen Punaisen Ristin (SPR) vapaaehtoistyöntekijät ja rajavartijat toivat ruokaa ja juomaa.
Kaikki merkit Sallassa viittasivat tiistaina siihen, ettei Venäjän suunnalta Suomeen tuleva ihmisliikenne ole heti hellittämässä. Grosin mukaan Suomen tiedossa on, että Venäjän puolella lähellä rajaa on edelleen "profiiliin sopivia" ihmisiä, jotka saattavat pyrkiä Suomeen turvapaikkaa hakemaan.
Turvapaikanhakijoiden hylkäämiä polkupyöriä Sallassa. Kuva: Jussi Nukari / Lehtikuva
Monet aikuisista saapujista taluttivat lastenpyöriä. Turvapaikanhakijoiden polkupyöriä oli kasattu Sallan rajanylityspaikalla rakennuksen seinää vasten yhdeksi huurteen peittämäksi röykkiöksi.
Suomeen saapuneet turvapaikanhakijat eivät näyttäneet valmistautuneen pitkään oleskeluun talvimaastossa. Rajavartioaseman päällikön arvion mukaan tulijoiden talvivarusteet vaikuttivat riittävät vain lyhyeen oleskeluun ulkona pakkassäällä.
Tavanomainen rajaliikenne oli tiistaina Sallan rajanylityspaikalla vähäistä, ja sitä jouduttiin turvapaikanhakijatilanteen vuoksi rajoittamaan osan aukioloajasta.
Rajan yli Venäjältä Suomeen tullut suomalainen kuljettaja kertoi toimittajille Sallan puolella, että Venäjän puolella rajaa taksit kuljettavat sekä ihmisiä että polkupyöriä Suomen rajan tuntumaan.
uusimmat
Tarinat
Tarinat
Luetuimmat
LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO
Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.
Whatsappilla:
Numeroon 050 3500 245
Toimitus, uutisvihjeet:
010 230 8110
toimitus@karjalainen.fi