HS: Ulkoministeri Elina Valtonen ilmoitti vaalirahoituksensa yli 40 000 euroa liian pieneksi
Ulkoministeri Elina Valtonen (kok.) ilmoitti eduskuntavaaleihin keräämänsä vaalirahoituksen yli 40 000 euroa liian pieneksi. Tieto perustuu Helsingin Sanomien tekemään selvitykseen.
Valtonen kertoo Helsingin Sanomille katsoneensa, että viranomaiselle täytyy ilmoittaa vain vaaleihin käytetty summa, ei kaikkea kerättyä rahaa.
Valtonen oli ilmoittanut Valtiontalouden tarkastusvirastolle (VTV) vaalikampanjansa hinnaksi lähes 137 000 euroa. Lehden mukaan VTV oli huomannut kesällä, että Valtosen ilmoittama rahamäärä ei vastannut kerättyä summaa. Viranomaisen puututtua asiaan kerätty summa korjattiin noin 179 000 euroon.
Summa on näin ollen suurempi kuin kokoomuksen puolustusministeri Antti Häkkäsen 145 000 vaalirahoitus, jonka uutisoitiin alkukesästä olleen eduskuntavaalien suurin. Kampanjamenoiksi Häkkänen ilmoitti 118 000 euroa.
Valtosen tekemästä ilmoituksesta puuttui Helsingin Sanomien mukaan myös arvopaperivälitysyhtiö Confido Emo Oy:n lahjoittama 2 000 euron tukisumma. Valtosen mukaan syy tähän oli inhimillinen virhe. Vaalirahailmoituksessa täytyy nimetä yli 1 500 euroa lahjoittaneet.
Valtosen lisäksi myös monet muut ovat korjanneet vaalirahailmoitustaan. Lehti kertoo jutussaan, että joka viidenteen ilmoitukseen on tehty jokin muutos määräajan eli kesäkuun 5. päivän jälkeen.
Osa muutoksista on tehty henkilön omasta aloitteesta, mutta iso osa VTV:n tekemän huomautuksen jälkeen.
Eduskuntavaaleissa läpi menneillä tai varasijalle jääneillä ehdokkailla on velvollisuus tehdä vaalirahoitusilmoitus.
uusimmat
Tarinat
Tarinat
Luetuimmat
LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO
Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.
Whatsappilla:
Numeroon 050 3500 245
Toimitus, uutisvihjeet:
010 230 8110
toimitus@karjalainen.fi