Käärijä jatkaa odotetusti Euroviisujen finaaliin – "Mennään ja otetaan poika kotiin"
Kuva: Vesa Moilanen / Lehtikuva
Suomen euroviisuedustaja Käärijä jatkaa odotetusti Euroviisujen finaaliin kilpailun ensimmäisestä semifinaalista kappaleellaan Cha cha cha.
Semifinaalin viimeisenä esiintynyt Käärijä eli Jere Pöyhönen lietsoi energisellä lavaesityksellään yleisön valtaviin aplodeihin Liverpoolin viisuareenalla.
Kuva: Vesa Moilanen / Lehtikuva
Ensimmäisestä semifinaalista finaaliin jatkaa yhteensä kymmenen maata, jotka kerrottiin satunnaisessa järjestyksessä. Kun Suomen finaalipaikka ilmoitettiin, riehaantuivat sekä areenan yleisö että Käärijä, joka tempaisi tunnusmerkikseen muodostuneen vihreän boleron päältään.
– Hyvä fiilis. Tätä lähdettiin hakemaan ja se saatiin, Pöyhönen kommentoi suomalaismedioille ääniviestillä semifinaalin jälkeen.
– Nyt vähän lepoa, lisää treeniä ja sitten lauantaina mennään ja otetaan poika kotiin. Ei kai se ole sen kummoisempaa, artisti suunnitteli.
Semifinaalin jälkeisessä englanninkielisessä lehdistötilaisuudessa Käärijä kertoi, ettei muista esityksestään oikein mitään.
– Haluan vain pitää hauskaa ja antaa energiaa, voimaa ja toivoa ihmisille.
Artisti sanoi yrittävänsä pysyä irti paineista, mutta kertoi, ettei nauttiminen ole aina helppoa.
– Joskus se on hyvin vaikeaa, koska kaikki haluavat jotain. "Tule tänne Käärijä, tule tänne." Haluan keskittyä oikeisiin asioihin, harjoitteluun ja treeneihin.
Häneltä kysyttiin myös, jäikö finaaliin jotain parannettavaa.
– Ehkä ei. Olen täällä nyt ja sain finaalipaikan. Se on varmaankin hyvä asia. Menen ja teen parhaani, katsotaan mitä tapahtuu.
Suuria yllätyksiä finalistien joukkoon ei mahtunut. Finaalipaikan varmisti muun muassa ennakkosuosikki Ruotsi, jota edustaa entinen viisuvoittaja Loreen.
Keskiviikkoyönä arvottiin myös jatkoon päässeiden esiintymispuoliskot finaalissa. Suomen esiintymispaikka on finaalin ensimmäisellä puoliskolla.
Ensimmäisellä puoliskolla nähdään myös muun muassa Ruotsi, Ranska ja Espanja, joille on kaikille veikattu korkeita sijoituksia finaalissa.
Yleisesti parempana esiintymispaikkana yleisön mieleen jäämisen kannalta on pidetty finaalin jälkimmäistä puoliskoa.
Tarkka esiintymisjärjestys julkistetaan torstain toisen semifinaalin jälkeen.
Finaaliin tiensä selvitti tiistaina myös Norjan Alessandran viikinkikuningatarhenkinen Queen of Kings, joka nousi alkuvuodesta hitiksi Tiktokissa. Israelissa supertähden asemaa nauttiva Noa Kirel varmisti myös odotetusti jatkopaikan näyttävän tanssikohtauksen sisältävällä esityksellään. Molemmille on veikattu viisujen kärkipään sijoituksia.
Finaalissa nähdään myös Kroatia, Moldova, Sveitsi, Tshekki, Portugali ja Serbia. Rannalle jäivät Latvia, Malta, Irlanti, Azerbaidzhan ja Hollanti.
Tiistain semifinaalia on pidetty kahdesta semifinaalista yleisesti kovatasoisempana. Viimeiset finalistit ratkaistaan torstain toisessa semifinaalissa.
Euroviisujen finaali kisataan lauantaina. Suoraan finaaliin pääsevät Euroviisujen viisi suurinta rahoittajamaata Britannia, Espanja, Italia, Ranska ja Saksa sekä viime vuoden voittaja Ukraina.
uusimmat
Tarinat
Tarinat
Luetuimmat
LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO
Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.
Whatsappilla:
Numeroon 050 3500 245
Toimitus, uutisvihjeet:
010 230 8110
toimitus@karjalainen.fi