Yhdysvaltalaismediat: Frendien näyttelijä Matthew Perry on kuollut 54-vuotiaana
Suositun televisiosarja Frendien näyttelijä Matthew Perry on kuollut, kertovat yhdysvaltalaismediat. Perry näytteli sarjassa Chandler Bingiä.
Perry oli kuollessaan 54-vuotias.
Los Angeles Times kirjoittaa lähteisiinsä pohjaten, että näyttelijä löydettiin kuolleena kodissaan sijaitsevasta porealtaasta neljän aikaan lauantaina iltapäivällä paikallista aikaa. Aiheen arkuuden takia anonyyminä pysyvät lehden lähteet eivät kertoneet kuolinsyytä.
Los Angeles Timesin ja TMZ:n lähteiden mukaan mikään ei viitannut rikokseen.
Uutistoimisto AFP:lle puhuneen Los Angelesin poliisilaitoksen edustajan mukaan käynnissä on yli 50-vuotiaan miehen kuolinsyyntutkinta, mutta hän ei vahvistanut onko kyse Perrystä.
Paikallisen pelastuslaitoksen edustaja ei vahvistanut väitteitä, joiden mukaan Perry olisi hukkunut.
Huippusuosioon noussutta Frendit komediasarjaa tehtiin vuosina 1994–2004. Sarjan lisäksi Matthew Perry näytteli muun muassa menestyselokuvissa Koko potti (Whole Nine Yards) ja 17 Again. Viimeisen näytellyn televisioroolinsa Perry teki minisarjassa vuonna 2017, mutta hänet nähtiin myös muistelemassa Frendit-sarjaa vuonna 2021 ilmestyneessä erikoisjaksossa.
Perry julkaisi viime vuonna omaelämäkerran, joka ilmestyi suomeksi tällä viikolla nimellä Frendit, rakkaudet ja iso kamala juttu. Kirjassaan hän kertoo muun muassa vuosia jatkuneesta päihdeongelmastaan. Kirjan mukaan Perry käytti miljoonia dollareita erilaisiin vieroitushoitoihin.
Perryllä oli viime vuosina vakavia terveysongelmia. Vuonna 2018 näyttelijän paksusuoli puhkesi, ja hän oli useita kuukausia sairaalassa.
Lähteenä myös AFP.
uusimmat
Tarinat
Tarinat
Luetuimmat
LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO
Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.
Whatsappilla:
Numeroon 050 3500 245
Toimitus, uutisvihjeet:
010 230 8110
toimitus@karjalainen.fi