play

Abba julkaisee tänään ensimmäisen albuminsa 40 vuoteen

Abba teki paluun neljän vuosikymmenen tauon jälkeen. Lehtikuva/AFP

Abba teki paluun neljän vuosikymmenen tauon jälkeen. Lehtikuva/AFP

STT-Lehtikuva

Ruotsalaisen musiikkituotannon kaikkien aikojen ykkösnimi Abba julkaisee tänään Voyage-albuminsa. Se on yhtyeen yhdeksäs studioalbumi ja ensimmäinen albumi 40 vuoteen.

Abba ilmoitti uudesta albumistaan alkusyksystä. Tuttuun tapaan musiikin on säveltänyt Benny Andersson ja sanat rustannut Björn Ulvaeus.

Albumin lisäksi yhtye on valmistellut teatteriesitystä, jossa nelikko esiintyy parhaiden vuosiensa hologrammeina. Hologrammishow´n on tarkoitus pyöriä ainakin Lontoossa.

Abban nousu maailmanmaineeseen alkoi vuonna 1974, kun se voitti Brightonissa Britanniassa järjestetyt Euroviisut kappaleellaan Waterloo. Saavutus oli yllättävä, sillä edellisenä vuonna yhtye ei ollut onnistunut edes pääsemään Ruotsin viisukarsintojen finaaliin.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

Yhtye ilmoitti vuonna 1982 jäävänsä määrittelemättömän pituiselle tauolle, mutta ei sen jälkeen palannut yhteen ennen tätä vuotta lukuisista houkutteluyrityksistä huolimatta.

Abban albumeja on myyty aikojen saatossa yli 400 miljoonaa.

uusimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO

Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.

phone

Toimitus, uutisvihjeet:

010 230 8110

email

toimitus@karjalainen.fi