play

Air-yhtyeen Jean-Benoit Dunckel teki musiikin suomalaiselokuvaan

Dunckel kertoo, että synkkyys veti häntä puoleensa Sydänpeto-elokuvassa. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA

Dunckel kertoo, että synkkyys veti häntä puoleensa Sydänpeto-elokuvassa. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA

STT-Lehtikuva

Ranskalaisen Air-yhtyeen Jean-Benoit Dunckel saapui lokakuiseen Helsinkiin omaan ensi-iltaansa. Pariisilainen Dunckel on säveltänyt musiikin Aino Sunin ohjaamaan ja kirjoittamaan elokuvaan Sydänpeto, joka tulee levitykseen perjantaina 4. marraskuuta.

Musiikki on muutenkin etualalla Sunin elokuvassa. Sydänpeto kertoo kipeästä suhteesta teini-ikäisten tyttöjen välillä. Suomalainen Elina joutuu muuttamaan Ranskaan ja tutustumaan sisarpuoleensa, balettia tanssivaan, mutta yöelämässä villisti seikkailevaan Sofiaan. Elina purkaa tunteitaan rap-musiikilla.

Vaikka päähenkilöt ovat 17–18-vuotiaita, Dunckelille tarina näyttäytyy aikuisten elokuvana. Elsi Sloanin ja Carmen Kassovitzin näyttelemät tytöt käyvät läpi poikkeuksellisia kasvukipuja.

–  Minua veti puoleensa synkkyys, Dunckel kertoo Tennispalatsin sviitissä.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

–  Kun tapasimme studiollani Bellevillessä, Aino kuvaili, miten henkilöhahmojen suhde muuttuu myrkylliseksi. Tunnistin kokemuksen siitä, miten rakkaudesta tulee synkkää ja murheellista.

Airin jäätyä telakalle Dunckel on julkaissut sooloalbumeja, mutta ennen kaikkea hän on tehnyt musiikkia elokuviin ja sarjoihin. Toissa vuonna Dunckel sävelsi musiikin Francois Ozonin elokuvaan Kesä 85, josta tuli Ranskassa hitti. Netflixille hän on säveltänyt muun muassa sarjaan Léan 7 elämää.

Air oli kuin unta

Dunckelin ja Nicolas Godinin Airin esikoispitkää albumia Moon Safari (1998) myytiin yli kolme miljoonaa kappaletta. Air tunnetaan myös elokuvamusiikista: vuonna 1999 ilmestynyt Sofia Coppolan ohjaaman Virgin Suicides -draaman soundtrack oli lajissaan poikkeuksellinen hittilevy.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

Suosiohuippua Dunckel muistelee hieman huvittuneesti.

–  Se oli räjähdys. Matkustamisen, keikkojen, tapaamisten ja rahan räjähdys.

Käänteentekeviä hetkiä olivat juuri Moon Safari ja Virgin Suicides.

–  Minulla oli pienet lapset. Halusin, että aikaa oli myös perheelle, joten elämässäni olivat ainoastaan työ ja perhe, Dunckel kuvailee.

Mainos alkaa
Mainos päättyy

–  Menestysvaiheessa minulta menivät siis kokonaan ohi juhlat, huumeet, seksi ja muu.

Dunckel kuvailee joutuneensa noiden vuosien ajan joka aamu muistuttamaan itselleen, että kaikki on totta: menestys, fanit, kansainvälinen kysyntä.

–  Olihan se unenomaista.

Inspiraatio Airin parissa alkoi silti loppua 2000-vuosikymmenen lopulla.

–  Air on onnistunut bändi, koska kieltäydyimme niin paljosta: typeristä mainoksista, huonojen biisien remiksaamisesta, Dunckel pohtii.

–  Kun me kumpikin aloimme katsella Airin ulkopuolelle, olimme samaa mieltä, että kyllästyminen on normaalia. Air ei ollut elämä, se oli vain hanke Nicolasin kanssa.

Sydänpeto on tyylien tasapainottelua

Sydänpeto-elokuvan ranskalainen tuottaja Sebastien Aubert oli tutustunut Dunckeliin ja ehdotti yhteistyötä. Nyt Dunckel näkee valmiin elokuvan eräänlaisena musikaalina. Elinalla on aggressiivinen rap. Klubimusiikilla on oma, päällekäyvä rytminsä. Dunckel tuo taustalle herkempiä sävyjä.

–  Hiphop ja tekemäni hidastempoisempi elektroninen elokuvamusiikki ovat rinnakkain, Dunckel kuvailee.

–  Kun samassa elokuvassa käytetään kahta erilaista tyyliä, ne voisivat tuntua eriparisilta. Huomaan, että tähän tekemäni musiikki on tunnelmaltaan elektronisempaa kuin mitä yleensä elokuviin sävellän.

Dunckel kertoo ihailevansa elokuvamusiikin säveltäjistä etenkin Max Richteriä, Thomas Newmania ja Warren Ellisiä.

–  Kuuntelin juuri musiikkia, jonka Ellis ja Nick Cave sävelsivät elokuvaan Blondi, Dunckel kertoo.

–  Se on hidasta, samaan aikaan elektronista ja akustista. Tunnelmat ovat ihmeellisiä. Sitä kuunnellessani ajattelin, että elokuvamusiikin säveltäminen on parasta maailmassa.

uusimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Luetuimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO

Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.

whatsApp

Whatsappilla:

Numeroon 050 3500 245

phone

Toimitus, uutisvihjeet:

010 230 8110

email

toimitus@karjalainen.fi