Säveltäjä-muusikko Anssi Tikanmäki on kuollut
Anssi Tikanmäki sävelsi ja julkaisi urallaan kymmenen albumia. Kuva: Heikki Saukkomaa / Lehtikuva
Säveltäjä-muusikko Anssi Tikanmäki on kuollut. Tikanmäki kuoli tiistaina 69-vuotiaana vakavan sairauden uuvuttamana, kerrotaan hänen Facebook-sivullaan.
Sibelius-Akatemiasta musiikin opettajaksi valmistunut Tikanmäki oli yksi vuonna 1977 aloittaneen Ikaros-yhtyeen perustajista. Hän esiintyi urallaan muun muassa Hectorin yhtyeessä sekä esiintyi ja toimi tuottajana Juice Leskisen yhtyeessä.
Tikanmäki sävelsi ja julkaisi urallaan kymmenen albumia. Hän sävelsi musiikkia myös elokuviin, kuten muun muassa Mika Kaurismäen elokuviin Arvottomat ja Klaani sekä Aki Kaurismäen vuonna 1999 ilmestyneeseen mykkäelokuvaan Juha.
Vuodesta 1986 lähtien Tikanmäki johti mykkäelokuvien säestämiseen erikoistunutta Anssi Tikanmäki Filmiorkesteria.
Lisäksi Tikanmäki sävelsi musiikkia 1990-luvulta lähtien teatteriin. Hän teki musiikkia muun muassa suomalaisohjaaja Kalle Holmbergin näytelmiin Tie Tampereelle, Tuntematon Sotilas ja Pitkän päivän matka yöhön.
Vuonna 2002 Tikanmäki perusti Anssi Tikanmäki Orkesteria, joka soittaa säveltäjän soitinmusiikkia. Tikanmäen Facebook-sivuilla kerrotaan, että orkesteri jatkaa toimintaansa hänen toiveensa mukaisesti.
Tikanmäki palkittiin Pro Finlandia -mitalilla vuonna 2019.
uusimmat
Tarinat
Tarinat
Luetuimmat
LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO
Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.
Whatsappilla:
Numeroon 050 3500 245
Toimitus, uutisvihjeet:
010 230 8110
toimitus@karjalainen.fi