”On minun aikani panostaa lasten kulttuuriin” – Lauri Maijalan toinen elokuvaohjaus Prinsessa Pikkiriikki sai ensi-iltansa viime viikolla
Prinsessa Pikkiriikki on tarina kahden pienen lainsuojattoman pakoretkestä. Kuvassa Pikkiriikin roolia näyttelevä Ada Pusa. Kuva: Kristiina Salmén
Siitä, kun Lauri Maijala viimeksi ohjasi elokuvan, on aikaa kaksitoista vuotta. Kyseessä oli Juha Vuorisen samannimiseen kirjasarjaan perustuva viinanhuuruinen sekoilukomedia Juoppohullun päiväkirja, jonka hän myös käsikirjoitti.