Cannes-valitsijan vakuuttanut dokumenttielokuva Invisible Demons tuo kokemuksellisen näkökulman ilmastonmuutokseen

Dokumenttielokuvassa Invisible Demons on kohtaus, jossa ohjaaja Rahul Jain kertoo ulkolämpötilan nousevan 50 asteeseen, joten hän käynnistää talossa ilmastointilaitteen. Ulkoa apina katsoo sisään.

Hetki on kuvaava, sillä Jain kertoo elokuvassaan paitsi maailman saastuneimmasta ilmasta kärsivän Delhin ihmisistä ja jatkuvasta pienhiukkaskriisistä myös omasta osallisuudestaan ongelmaan. Jokainen ilmastointilaite vaatii sähköä ja pahentaa näin asiaa.

–  Elokuvan nimi, näkymättömät paholaiset, ei viittaa ainoastaan ulkoisiin asioihin, jotka hyökkäävät kehoamme vastaan. Myös ihmislajin käytös on demonista, Jain sanoo.

Ilmasto-ongelma ja saasteongelma ovat seurauksia ihmisten toiminnasta.

–  Halusin nousta elokuvassa Wikipedia-tiedon ja tilastojen yläpuolelle. Tunne ei synny numeroista. Se, mitä koemme sisäisesti, jättää tunnejäljen.

Visuaalisesti voimakas elokuva valittiin Cannesin elokuvajuhlien ohjelmistoon. Siinä on oma ironiansa, sanoo tuottaja Iikka Vehkalahti. Cannes tunnetaan glamourista. Sinne lentää eri puolilta maailmaa kymmeniä tuhansia ihmisiä.

–  Cannes on kuitenkin paras paikka tuoda elokuva julkisuuteen ja myyntiin. Intiassa saamme valtavasti huomiota nimenomaan siksi, että elokuva lanseerataan Cannesissa.

Kun tuotantoa käynnisteltiin, saasteet ja ilmastomuutos eivät olleet Intian politiikassa puheenaiheita. Tähän Vehkalahti haluaa vaikuttaa.

–  Ilmastonmuutoksesta on tehty dokumentteja jotka listaavat tosiasioita, mutta eivät tarjoa elämyksellisyyttä. Sanoin Rahulille, että kerronnassa on mentävä faktoja pidemmälle.

Tuottaja Hangossa, kuvaukset Delhissä

Vaikka sitä ei itse teoksesta näkisi, Invisible Demons on suomalainen elokuva. Päätuottaja Vehkalahti on kokenut elokuvantekijä sekä Ylen pitkäaikainen dokumenttipäällikkö.

Vehkalahti oli mukana Jainin esikoispitkän elokuvan Machinesin tuotannossa. Invisible Demonsiin hän järjesti rahoitusta paitsi Euroopasta myös Yhdysvalloista.

Jain kuvasi sata päivää taustatyöksi ja sata päivää varsinaista dokumenttia. Yksi kuvaajista oli suomalainen Tuomo Hutri. Musiikin on säveltänyt Kimmo Pohjonen.

–  Iikka soitti Kimmon musiikkia autossa. Tajusin heti, että tässä se on, Jain sanoo.

Pohjosen musiikissa oli yhdistelmä kaaosta ja kauneutta. Myös kuvat ovat samaan aikaan lumoavia sekä tyrmistyttäviä.

–  Kun näytimme materiaalia rahoittajillemme, he sanoivat puolen tunnin kohdalla, että kiitos riittää, on mentävä hengittämään raitista ilmaa, Vehkalahti kuvailee.

Hangossa asuva Vehkalahti matkusti elokuvanteon aikana useita kertoja Intiaan. Suurimman osan ajasta Jain työskenteli itsenäisesti kuvaajien kanssa. Olennainen ratkaisu oli jättää kymmenet kuvatut asiantuntijahaastattelut pois ja ottaa Jainin oma kokemusmaailma mukaan tarinaan.

–  Jäätelönmyyjä Delhin kadulla ymmärtää ilmastonmuutoksesta jotain, mitä tiedemies ei, ohjaaja sanoo.

Ongelma on yhteinen

Jain kertoo, kuinka yksi elokuvan kuvaajista katsoi materiaalia kolmevuotiaan poikansa kanssa.

–  He olivat Goalla. Poika kysyi, ovatko nämä kuvat samasta maasta, jossa he asuvat. Sitten hän sanoi, ettei isän pitäisi mennä tuonne enää uudelleen.

–  Jos joku kysyy, kenet koen yleisökseni, sanon, että tuon pojan.

Kuvat Delhistä voivat olla etäisiä ja eksoottisia. Ongelma on kuitenkin läsnä kaikkialla.

–  Merenpinta ei nouse siellä täällä, vaan kaikkialla. Samoin hiilidioksidin määrä ilmakehässä ei ole paikallinen asia.

Invisible Demons nähdään Suomen valkokankailla syksyllä.

Ristiriitoja elokuvan ytimessä

Jain on vasta 30-vuotias. Yhdysvalloissa opiskellut Jain sai esikoiselokuvansa, tekstiilitehtaan työoloista kertovan Machinesin valmiiksi vuonna 2016.

Jain kuuluu Intian hyväosaisiin. Vehkalahti kehuu Jainin kykyjä nähdä asioiden kerrokset sekä löytää tarinoita.

–  Elokuvantekijän tärkein ominaisuus on katsoa ulkopuolelta, nähdä enemmän, Vehkalahti sanoo.

–  Hänen perheessäänkin poliittiset näkemykset eroavat todella paljon. Hän on eliittiä, mutta on myös elänyt Yhdysvalloissa ei-valkoisena.

Vehkalahti kertoo ymmärtävänsä, miksi Invisible Demonsia on pidetty pessimistisenä elokuvana.

–  Rahul näyttää kuuluvansa etuoikeutettuun eliittiin, jolla on ilmastointilaitteet, mutta keskittyy silti ongelmaan: siihen, mitä tavallinen kansa kohtaa, Vehkalahti pohtii.

–  Näiden asioiden tunnustaminen ja tunnistaminen itsessään on tärkeintä.