play

Juho Kuosmasen ohjaamalle Hytti nro 6:lle kolme ehdokkuutta "Euroopan Oscar -kisassa"

Hytti nro 6:n pääosia näyttelevät Seidi Haarla ja Juri Borisov ovat ehdolla parhaan nais- sekä miespääosan kategorioissa. LEHTIKUVA / AFP

Hytti nro 6:n pääosia näyttelevät Seidi Haarla ja Juri Borisov ovat ehdolla parhaan nais- sekä miespääosan kategorioissa. LEHTIKUVA / AFP

STT-Lehtikuva

Juho Kuosmasen ohjaama elokuva Hytti nro 6 on saanut kolme European Film Awards -ehdokkuutta.

Elokuvien levitysyhtiö B-Plan Distribution kertoo, että Hytti nro 6 on ehdolla parhaaksi eurooppalaiseksi elokuvaksi. Tämän lisäksi elokuvan pääosia näyttelevät Seidi Haarla ja Juri Borisov ovat ehdolla parhaan nais- sekä miespääosan kategorioissa.

Euroopan elokuva-akatemian jakamia palkintoja on kutsuttu myös Euroopan Oscareiksi. Palkittavat valitsevassa Euroopan elokuva-akatemiassa on noin neljä tuhatta elokuva-alan ammattilaista.

Voittaja julkistetaan Berliinissä 11. joulukuuta.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

Hytti nro 6 perustuu Rosa Liksomin samannimiseen Finlandia-palkittuun romaaniin. Se kertoo suomalaisen opiskelijan ja venäläisen kaivosmiehen kohtaamisesta junamatkalla.

Elokuva on palkittu aiemmin tänä vuonna Cannesin elokuvajuhlien Grand Prix -palkinnolla, ja se on Suomen virallinen Oscar-ehdokas.

Parhaan kansainvälisen elokuvan Oscar-ehdokkaiksi tarjotuista elokuvista nimetään 21. joulukuuta 15 teosta, joiden joukosta valittavat viralliset Oscar-ehdokkaat paljastetaan 8. helmikuuta ensi vuonna.

Kuosmasen edellinen ohjaustyö Hymyilevä mies voitti parhaalle eurooppalaiselle esikoisohjaukselle myönnettävän European Film Awards -palkinnon vuonna 2016. Tämä oli vasta toinen kerta, kun European Film Awardseissa palkittiin suomalaisia tekijöitä. Vuonna 1992 Matti Pellonpää palkittiin parhaan miespääosan palkinnolla roolisuorituksestaan Aki Kaurismäen ohjaamassa Boheemielämää-elokuvassa.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

uusimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO

Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.

phone

Toimitus, uutisvihjeet:

010 230 8110

email

toimitus@karjalainen.fi