play

Luoville aloille myönnetyt koronatuet nousevat liki puoleen miljardiin

Eniten koronatukea kohdennettiin esittävälle taiteelle. Lehtikuva / Timo Jaakonaho

Eniten koronatukea kohdennettiin esittävälle taiteelle. Lehtikuva / Timo Jaakonaho

STT-Lehtikuva

Luoville aloille myönnettyjen koronatukien yhteissumma nousee liki puoleen miljardiin euroon, selviää kulttuuripolitiikan tutkimuskeskus Cuporen tuoreesta tutkimuksesta.

Tutkimuksessa on otettu huomioon vuoden 2022 vielä osittain jakamaton koronarahoitus. Koronavuosien ajalta tutkimuksen tiedot perustuvat opetus- ja kulttuuriministeriön, Taiteen edistämiskeskuksen, ELY-keskusten, Business Finlandin ja Valtiokonttorin tekemiin rahoituspäätöksiin.

Tutkimuksen mukaan valtion luovien alojen toimijoille myöntämät koronatuet olivat tyypillisesti pienempiä muiden alojen toimijoihin verrattuna. Eroja tukisummissa löytyi myös eri taiteenaloilta. Eniten tukea kohdennettiin esittäville taiteille kuten esimerkiksi musiikille, teatterille ja tanssille.

Opetus- ja kulttuuriministeriö kohdensi tuet pääosin aiemminkin rahoittamilleen tahoille, kuten kansallisille taidelaitoksille sekä valtionosuutta saaville museoille, teattereille ja orkestereille.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

Tukien myöntäjätahoilla eri käsitykset tukien saajista

Tutkimuksesta ilmeni, että luovat alat ymmärretään eri hallinnonaloilla eri tavoin, mikä vaikuttaa siihen, mikä taho tukia saa.

–  Luovien alojen tukia ei koordinoida eri hallinnonalojen tunnistaman yhteisen käsitteellisen pohjan perusteella, vaan tukien myöntäjätahoilla on omat käytänteensä ja käsityksensä siitä, miten, miksi, ja kenelle tukia jaetaan, kertoo tutkimusryhmän vastaavana tutkijana toiminut erikoistutkija Sakarias Sokka tiedotteessa.

Tutkimus on osa Cuporen hanketta, joka kartoittaa valtion rahoitusta taiteelle ja kulttuurille. Hankkeen tavoitteena on tuottaa tietoa taiteen ja kulttuurin rahoituksesta sekä kehittää julkisen kulttuurirahoituksen pitkittäisseurantaa.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

------

Korjaus klo 14.13: Viimeistä edellisessä kappaleessa ollut virheellinen nimi korjattu, pitää olla Sakarias Sokka.

uusimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Luetuimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO

Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.

phone

Toimitus, uutisvihjeet:

010 230 8110

email

toimitus@karjalainen.fi