play

Käärijä jätti jälkeensä jättimäiset viisusaappaat, joille etsitään täyttäjää helmikuussa

Kuva: Vesa Moilanen / Lehtikuva

STT-Lehtikuva

Helmikuussa etsitään täyttäjää suurille saappaille, sillä tämän vuoden Euroviisuissa toiseksi sijoittuneelle Käärijälle etsitään seuraajaa Tampereella.

Yle kertoo seitsemän kisaajan mittelevän viisuedustajan paikasta Tampereen areenalla järjestettävässä Uuden musiikin kilpailussa (UMK). Viime vuosina UMK on järjestetty Turun Logomossa, mutta nyt UMK siirretään moninkertaisesti enemmän ihmisiä vetävälle areenalle.

Ylen mukaan kilpailijat julkistetaan tammikuun 10. päivä ja kappaleet eri päivinä tammikuun aikana.

–  Mukana on ensijulkaisunsa tekevän artistin ysäri-dance-tanssittaja, upeaäänisen laulajan voimabiisi, indie-suosikin uran kenties hienoin kappale, kahden nimekkään artistin yllättävä duo kovalla kertsillä, räjähtävä rock-anthem maailmalla keikkailevalta bändiltä, todella intensiivinen biisi yhdeltä tämän hetken kuunnelluimmista artisteista sekä tunnetun artistin nostattava klubi-bängeri, kertoo tiedotteessa YleX:n musiikkipäällikkö ja UMK-tuomariston puheenjohtaja Tapio Hakanen.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

Hakasen mukaan musiikkikattaus on energinen.

–  Se on varmaan ajan henki, mielestäni 4–5 vuotta sitten oli hyvin paljon melankolisia balladeja, nyt mennään energisemmällä fiiliksellä, hän sanoo STT:lle.

Ammattilaisraati etsi UMK:hon "parasta biisiä" 419 kisaan lähetetyn kappaleen joukosta.

–  No mistä se paras biisi muodostuu? Siinä on se koukku. Kertosäe tai vastaava pääkoukku on pop-kappaleessa se kaiken ydin, jonka pitää olla tosi vahva. Ja kokonaisuuden pitää olla vahva: tuotannon, sanoituksen, sävellyksen ja laulusuorituksen.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

Lisäksi esiintyjän täytyy kyetä suoriutumaan show'sta – niin UMK:ssa kuin valtavan mittaluokan Euroviisuissa.

–  Pitää olla tietty arvio siitä, että artistit pystyvät henkisesti ja laulullisesti klaaraamaan sen ja että siinä on tiimi ympärillä. Yle antaa paljon tukea, mutta jos miettii esimerkiksi pressiä ja somea, on se iso myllytys.

UMK:n voittaja edustaa Suomea Ruotsin Malmössä järjestettävissä Euroviisuissa 7.–11. toukokuuta 2024.

Mainos alkaa
Mainos päättyy

uusimmat

Tarinat

Tarinat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Luetuimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO

Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.

whatsApp

Whatsappilla:

Numeroon 050 3500 245

phone

Toimitus, uutisvihjeet:

010 230 8110

email

toimitus@karjalainen.fi