Paavo Nurmesta ja Ville Ritolasta kertovan Mestari ja haastaja -elokuvan kuvaukset alkavat tänä syksynä
Elokuvan ohjaa Aleksi Salmenperä, joka on myös toinen elokuvan käsikirjoittajista. LEHTIKUVA / JUSSI NUKARI
Suomen menestyneimmistä juoksijoista Paavo Nurmesta ja Ville Ritolasta kertovan draamaelokuvan kuvaukset alkavat tänä syksynä. Asiasta kertoo elokuvan levitysyhtiö Scandinavian Film Distribution tiedotteessaan.
Elokuva on nimeltään Mestari ja haastaja. Sen tapahtumat sijoittuvat 1920-luvulle, jolloin Nurmi ja Ritola olivat maailman kovimpia kestävyysjuoksijoita.
Tiedotteen mukaan elokuva keskittyy kertomaan Nurmen ja Ritolan henkilökohtaisesta kamppailusta sekä toisiaan vastaan että itsensä kanssa.
Suomi otti tuolloin vasta ensiaskeleitaan itsenäisenä valtiona. Urheilulla oli keskeinen poliittinen asema kansakunnan identiteetin muodostamisessa. Suomea juostiin kartalle, kuten vanha sanonta kuuluu.
Nurmen roolissa elokuvassa nähdään Olli Riipinen, ja Ritolaa näyttelee Miro Lopperi. Ohjauksesta vastaa Aleksi Salmenperä, joka on myös käsikirjoittanut elokuvan yhdessä Juha Karvasen kanssa.
Elokuvassa esiintyy myös kolmas kuuluisa "lentävä suomalainen", viisinkertainen olympiamitalisti Hannes Kolehmainen. Roolissa nähdään Antti Lang. Lisäksi yksi päähenkilöistä on Ritolan vaimo Selma Ritola, jota näyttelee Satu-Tuuli Karhu.
1920-luvun olympialaiset heräävät eloon
Tiedotteen mukaan elokuva herättää henkiin 1920-luvun Suomen ja New Yorkin elämänmenon, mutta myös Pariisin sekä Amsterdamin olympialaiset.
Nurmi voitti urallaan kolmissa olympialaisissa yhteensä yhdeksän kultamitalia ja kolme hopeaa. Nurmi on kesäolympialaisten historian kaikkien aikojen menestynein yleisurheilija. Suurimman osan mitaleistaan Nurmi juoksi nimenomaan Pariisissa ja Amsterdamissa.
Ritolan saavutukset eivät juuri Nurmen rinnalla kalpene. Hän voitti Pariisin olympialaisissa vuonna 1924 yhteensä kuusi mitalia, joista neljä oli kultaisia ja kaksi hopeisia. Kukaan yleisurheilija ei ole pystynyt yksissä olympialaisissa parempaan.
Amsterdamista Ritolalle tuli vuonna 1928 vielä kulta- ja hopeamitalit. Kultaa tuli 5 000 metrin juoksusta, jossa Nurmi jäi toiseksi Ritolan loppukirin ansiosta. Tempaisu jäi elämään suomen kieleen sanontana "ottaa ritolat".
Tästä huolimatta Nurmi oli juoksijoista se, joka jäi ihmisten mieliin. Kuten elokuvan tiedotteessa sanotaan "Paavo Nurmi oli legenda jo eläessään, mutta Ville Ritolan muistaa enää harva".
Mestarin ja haastajan on määrä saada ensi-iltansa vuonna 2024.
uusimmat
Tarinat
Tarinat
Luetuimmat
LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO
Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.
Whatsappilla:
Numeroon 050 3500 245
Toimitus, uutisvihjeet:
010 230 8110
toimitus@karjalainen.fi