Rocky-elokuvissa Apollo Creediä näytellyt Carl Weathers on kuollut 76-vuotiaana
Kuva: Valerie Macon
Yhdysvaltalaisnäyttelijä Carl Weathers on kuollut, hänen perheensä kertoi perjantaina. Weathers oli kuollessaan 76-vuotias.
Hänen kuolemastaan kertoneessa lausunnossa ei avattu tähden tarkkaa kuolinsyytä, mutta hänen kerrotaan menehtyneen nukkuessaan torstaina.
Weathers pelasi hetkellisesti amerikkalaisen jalkapallon NFL-liigassa Oakland Raidersin riveissä. Jalkapalloaikoja seurannut ura valkokankaalla ja televisioruuduissa sen sijaan venyi viidelle eri vuosikymmenelle.
Weathers muistetaan ehkä parhaiten roolistaan Rocky-elokuvien Apollo Creedinä, minkä lisäksi hän esiintyi esimerkiksi vuoden 1987 elokuvassa Predator.
Viime vuosina hänet nähtiin muun muassa Tähtien sota -elokuvien maailmaan sijoittuvassa The Mandalorian -sarjassa, josta hän sai Emmy-ehdokkuuden.
uusimmat
Tarinat
Tarinat
Luetuimmat
LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO
Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.
Whatsappilla:
Numeroon 050 3500 245
Toimitus, uutisvihjeet:
010 230 8110
toimitus@karjalainen.fi